Kimmo Leijala: Viti

En yleensä lue nykyrunoutta, ja kokoelma vaatikin pienoista syventymistä ennen avautumistaan. Pidin erityisesti runojen hiukan kolkosta ja nuhjuisesta tunnelmasta, jossa kerroksia tuntuu olevan sekä muistissa/historiassa että konkreettisessa maaperässä ja maisemassa. Mieleen tuli jopa Robert Holdstockin Alkumetsä. Myös joidenkin säkeiden nerokas monimerkityksisyys miellytti (esim. "Miten minä voin valvoa kenenkään unta?"). Vähemmän miellytti joidenkin runojen kielellinen monimutkaisuus ja hämäryys, joka tuntui välillä tarkoitukselliselta. Myös joidenkin aiheiden ja sanojen toistuminen usein häiritsi. Kokonaisuutena kuitenkin pidin kokoelmasta ja harkitsen jopa muidenkin runojen lukemista.