Perheemme
taistelee jatkuvasti hämeen-anttiloitumista vastaan. Tiedättehän Virpi ja
Jaakko Hämeen-Anttilan asunnosta tutun ilmiön: kirjoja tulee hankittua enemmän
kuin hyllyyn mahtuu, ja lopulta ne päätyvät epämääräisiksi kasoiksi
huonekalujen päälle tai mikä pahempaa, lattialle. Onpa meiltä löytynyt kirjoja
pöydän alta Alkon muovikassiinkin piilotettuna, ja eräänä päivänä kompastuin
putkikassiin, josta kauhukseni paljastui Jack Londonin koko tuotanto. Kun uutta
tavaraa tulee koko ajan lisää, vanhasta on luovuttava, muuten asunto tursuaa
kirjoja.
Ison ja jatkuvasti
muuttuvan kirjakokoelman kanssa eläessä on tullut pohdittua yhtä jos toistakin
tapaa järjestää kirjat hyllyyn. Tavallinen tapa on järjestää kirjat aiheen mukaan, esimerkiksi
kaunokirjallisuus ja tietokirjallisuus erikseen, tai musiikkikirjat omaan
hyllyynsä ja sanakirjat omaansa. Hieman kunnianhimoisemmat
kotikirjastonhoitajat laittavat kirjat aakkosjärjestykseen,
mikä onkin järkevää, jos niitä on paljon. Yleisissä kirjastoissa kirjat on
useimmiten järjestetty sekä aiheen
perusteella että aakkosiin, mutta tällaiseen äärimmäisyyteen en ole
törmännyt kenenkään kotikirjastossa.
Esteettisemmin suuntautuneet järjestävät kirjansa värin perusteella. Tapaa pidetään hieman pinnallisena, ja onhan se
kieltämättä hölmöä, jos esimerkiksi Belgarionin tarun eri osat löytyvät eri
paikoista. Eräänlainen hardcore-versio värin mukaan järjestämisestä on laittaa kirjat hyllyyn väärin päin, selät
seinää vasten, jolloin värikkäät selkämykset eivät häiritse huoneen
väriharmoniaa. Tai sitten voi tehdä niin kuin Torgrim Eggenin
Sisustaja-romaanin päähenkilö, joka laittoi kaikkiin kirjoihin samanväriset
kansipaperit. Rehellisyyden nimissä on kyllä todettava, etten ole elävässä
elämässä nähnyt kenenkään oikeasti tekevän niin.
Jos tilaa on rajoitetusti, kirjat kannattaa järjestää koon mukaan. Isokokoisten ja painavien
kirjojen sijoittelu alahyllylle voi olla järkevää myös turvallisuussyistä.
Toisaalta myös lastenkirjojen laittaminen alahyllylle on perusteltua, jotta
kohderyhmä pääsee niihin itse käsiksi. Lapsiperheissä voi soveltaa myös
toisenlaista ikäperusteista järjestämistä,
missä lapsille sopimaton materiaali laitetaan joko ylähyllylle tai lukittavaan
kaappiin.
Näennäisen käsittämätön, mutta sinänsä looginen tapa on pitää kirjoja
hyllyssä hankintajärjestyksessä.
Samaa tapaa käyttävät myös vapaakappalekirjastot ja Varastokirjasto.
Kaikki ihmiset eivät tietenkään järjestä kirjojaan yhtään millään perusteella,
vaan ne ovat hyllyssä sikin sokin. Eivätkä kaikki ihmiset edes pidä kirjojaan
hyllyssä: niitä on vaatekaapeissa, ikkunalaudoilla ja pöydillä.
Sisustuslehdissä näkee sellaisiakin vähemmän bibliofiilisiä ratkaisuja, että
lattialla olevien kirjapinojen päälle on laitettu hyllylevy, jolla on
koriste-esineitä.
Meillä on sovellettu useaa eri tapaa järjestää kirjahyllyssä oleva
aineisto. Kauno- ja tietokirjallisuus ovat erillään, ja kaunokirjallisuus on
aakkostettu pääasiassa tekijän mukaan. Sarjakuvat ovat erillään, lapsille
sopimattomat ylähyllyillä. Nuotit ovat omassa paikassaan. Keittiössä meillä on
keittokirjoja, Aku Ankkoja ja aikakauslehtiä. Kauneudenhoito-, käytös- ja
pukeutumisoppaat ovat erilliskokoelmana kirjakaapissa.
Lisäksi meillä on hylly, jota ei oikeastaan pitäisi olla: siellä ovat ne
kirjat, jotka ovat matkalla ulos asunnosta joko antikvariaattiin tai
kavereille. Matka ulos on joskus pitkä ja vaikea ja saattaa kestää kuukausia,
jopa vuosia.
Ja sitten: meillä on kirjakasoja. Sohvilla, pöydillä, sängyn vieressä.
En oikein tiedä, mistä ne tulevat. Ehkäpä Jaakko Hämeen-Anttila käy salaa
jättämässä niitä asuntoomme?