Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville

Tässä sitä on, nimittäin faktaa eri ruoka-aineiden ja ruokalajien hiilijalanjäljestä. Kuten kirjan nimikin lupaa, kirjassa on myös juttua kausisyömisestä, ja ruokalajit on ryhmitelty kätevästi vuodenajan mukaan.

Kirjaa lukiessa tulee kuitenkin mieleen kaksi ongelmaa, joista ensimmäinen liittyy kirjaan itseensä ja toinen eettiseen kuluttamiseen yleensä.

Ensinnäkin osa kirjan ruokaohjeista on melkoisia piperryksiä. Kohtalaisen suuri osa ohjeista ei edusta reilua, nopeasti kokattavaa ja nälän poistavaa arkiruokaa. Ohjeet ovat toki suuntaa-antavia, ja ainahan niitä voi soveltaa. Olisin kuitenkin kaivannut suurempaa määrää ruokalajeja ja erityisesti painotusta arkiruoan suuntaan.

Toisekseen: no niin, tästä kirjasta selviää, mitä ruoka-aineita pitäisi käyttää, jotta ilmastonmuutos hidastuisi. Mutta entä jos haluaa syödä muutenkin eettisesti, esimerkiksi ei halua tukea orjatyövoimaa käyttävää maataloutta? Tai jos haluaa, että ruoka maistuu hyvältä? Espanjasta tuodun tomaatin hiilijalanjälki on oletettavasti pienempi kuin Suomessa tuotetun, mutta toisaalta Espanjan työläisiä ei kohdella yhtä hyvin kuin Suomen ja tomaattien makukin on huomattavasti huonompi.

Kukahan kehittäisi kokonaisvaltaisen eettisen kuluttamisen oppaan?

(Kirjan kirjoittajat: Tuuli Kaskinen, Outi Kuittinen, Saija-Riitta Sadeoja ja Anna Talasniemi)

ps. Plussaa kirjalle Turun torin mainitsemisesta!

Tuija Ruuska: Kasvisaskeleet

Tuija Ruuskan kasviskeittokirja lähtee aivan alkeista: alussa kerrotaan työvälineistä ja esimerkiksi viipaleen ja kuution erosta. Ruuska selostaa myös kasviskokkauksen tärkeimmät raaka-aineet, esimerkiksi palkokasvit.

Reseptejä kirjassa on paljon, ja ne ovat melko selkeitä ja yksinkertaisia. Ohjeiden perusteella on mahdollista tehdä myös vegaaniversio. Itse kokeilin papustroganoffia, joka maistui tosi hyvältä, vakka ei tavallista stroganoffia paljon muistuttanutkaan.

Kirja on kuvitettu erityisen mukavilla ja pirteillä kuvilla kokkaavista nuorista. Taitto on välillä vähän epäselvä, koska kuvan päälle laitetusta tekstistä ei aina saa selvää. Ruokaohjeet kyllä ovat helposti luettavissa.

Kirja sopii kenelle tahansa kasvisruoan valmistamisesta kiinnostuneelle. Erityisen ja suorastaan poikkeuksellisen hyvin se sopisi kotoa muuttavalle nuorelle. En ole ainakaan koskaan nähnyt kasviskeittokirjaa, jossa kokkaamisen alkeet selostettaisiin näin hyvin.

Henry Hobhouse: Seeds of Change

Henry Hobhouse tarkastelee teoksessaan Seeds of Change - Five plants that transformed mankind viiden kasvin merkitystä ihmiskunnalle sekä niitä polittisia, kulttuurisia ja taloudellisia muutoksia, joita näiden kasvien hyödyntäminen on aiheuttanut. Kyseiset kasvit ovat kiinapuu, peruna, sokeri, puuvilla ja tee.

Kirjan aihe on kiinnostava, ja ryhdyinkin lukemaan suurella innolla. Kirja kuitenkin aiheutti pettymyksen. Hobhouse käsittelee valitsemiaan kasveja aika yksipuolisesti ja vaikuttaa paikoin jopa hivenen epäluotettavalta. Kirjassa on varsin leveäsanaista maalailua erilaisista aiheista ja etenkin eri kansojen kansanluonteesta; tyypillinen on esimerkiksi sivun 132 toteamus "But the Oriental nations were logical in a way that the hasty, individualist white man would never be" sekä sivulla 227 oleva viikinkiaiheinen runoilu "They were fatalistic, great and good comrades, connoisseurs of war, women, pillage, and rape, pirates who admitted of no conscience, no good nor evil, no sin nor virtue". Eihän tällaista voi oikein vakavalla naamalla lukea, etenkin kun kyseessä tosiaankaan eivät ole tiettyjen kansanryhmien representaatiot tiettyinä aikoina vaan ilmeisesti kirjoittajan omat mielipiteet, joita jonkinlaisina faktoina esitetään.

Kirjaa oli myös varsin hupaisaa lukea rinnan toisen elintarviketeknologian historiaan liittyvän aavistuksen epäluotettavalta vaikuttavan teoksen, Mark Kurlanskyn Suolan, kanssa. Suolassahan Kurlansky selittää muun muassa Gandhin toimintaa ja Yhdysvaltain sisällissotaa suolan kautta. Hobhouse taas väittää, että kiniinillä oli oleellinen merkitys sekä Gandhin että sisällissodan kannalta. Perheenjäsen ehdottikin, että minun pitäisi seuraavaksi lukea kaljan maailmanhistoria selvittääkseni, mikä merkitys kaljalla tai sen puutteella oli Gandhin poliittiselle toiminnalle ja Yhdysvaltain sisällissodalle.

Seeds of Change ei mielestäni ollut aivan umpihuono kirja, mutta odotin laajempaa ja tieteellisesti uskottavampaa esitystä aiheesta. Voin suositella kirjaa varauksin maanviljelyksen ja ruoantuotannon historiasta kiinnostuneille, mutta suosittelen lukemaan rinnan teoksen kanssa myös muita kirjoja aiheesta.

Mark Kurlansky: Suola - Eräs maailmanhistoria

Mark Kurlansky käsittelee populaarissa tietokirjassaan suolan historiaa aina ammoisesta muinaisudesta nykypäivään ympäri maailmaa. Hän käy läpi suolan merkitystä ihmiskunnalle, erilaisia suolantuotantotapoja, suolalaatuja ja suolaa sisältäviä ruokalajeja. Kirja perustuu paitsi tutkimuskirjallisuuteen, myös alkuperäislähteisiin sekä vierailuihin eri suolantuotantopaikoissa sekä suolan tuottamiseen liittyvien ihmisten haastatteluihin. Kirjassa ei ole lähdeviitteitä, mutta kirjallisuusluettelo siitä löytyy.

Kirja ei ole aivan niin kiinnostava kuin mitä alun ja aiheen perusteella voisi olettaa. Erityisesti Yhdysvaltojen suolatuotantoa käsittelevä osuus oli suoraan sanottuna aika tylsä. Pomppiminen ajasta ja paikasta toiseen hämmentää lukijaa, ja kirjoittajan tiukka keskittyminen suolaan ja vain suolaan saa epäilemään, että hän kenties jopa liioittelee tuon hyödykkeen merkitystä maailman historiassa. Lievää ärsytystä minussa aiheuttivat myös alun taivastelut siitä, miksi entisaikain ihmiset pitivät suolaa niin tärkeänä, kun kirjailija lähes samaan hengenvetoon kuitenkin kertoo suolantuotannon työläydestä ja suolan monista käyttötarkoituksista.

Teoksen suomennos ei ole mitenkään erityisen loistava. Erityisesti huomio kiinnittyy lainausten suomentamiseen, jossa suomentaja ei ole vaivautunut selvittämään, olisiko lainattuja teoksia jo aiemmin suomennettu jollakin vakiintuneella nimellä (esim. Lu Wenfu: Herkkusuu). Lisäksi kirjassa on paljon kursivointi- ja sisennysvirheitä, jotka vaikeuttavat lukemista.

Suosittelen kirjaa ruoka- ja maustehistoriasta kiinnostuneille, mutta tietyin varauksin: kirja ei ehkä ole historiallisten asioiden lähteenä ihan totaalisen luotettava.

Andrew Dalby: Dangerous Tastes

Andrew Dalbyn teos Dangerous Tastes: The Story of Spices on kiinnostavinta, mitä olen vähään aikaan lukenut. Ruokahistorioitsija ja kielitieteilijä Dalby kertoo siinä mausteiden alkuperästä: milloin kukin mauste on ensmmäistä kertaa ollut ihmiskunnan käytössä, missä sitä on kasvatettu, milloin siitä on alettu käydä kauppaa ja mihin sitä on käytetty. Kirja paljastaa, että sellaisilla tutuilla mausteilla kuin esimerkiksi kanelilla ja kardemummalla on hyvin eksoottinen alkuperä, mutta se esittelee myös monia nyky-Euroopassa jo unohtuneita mausteita.

Kirjan näkökulma painottuu vahvasti mausteisiin, eikä kirjoittaja juurikaan sido maustekaupan ja mausteiden löytämisen tapahtumia maailman- tai varsinkaan sotahistoriaan, vaikka nämä asiat mitä suurimmassa määrin liittyvät yhteen. Kirjoittaja ei myöskään juurikaan taustoita käsittelemiään asioita tai useinkaan täsmennä, ovatko hänen kertomansa vuosiluvut ennen vai jälkeen länsimaisen ajanlaskun alkua. Kaikki tämä aiheuttaa sen, että kirja vaatii lukijaltaan varsin hyvää yleissivistystä ja tietoja historiasta.

Toisena, ehkä useimpien lukijoiden mielestä pienehkönä, puutteen voi pitää sitä, että kirjoittaja käyttää aika säästeliäästi lähdeviitteitä. Lisäksi kirjan rakenteen logiikkaa on mielestäni välillä vaikea hahmottaa, ja samoihin asioihin palataan usein mielestäni hiukan oudossa järjestyksessä.

Näistä varsin pienistä puutteista huolimatta rohkenen suositella kirjaa kaikille ruoan historiasta ja etenkin mausteista kiinnostuneille.

Yhteishyvän ruokaliite

S-ryhmän asiakaslehti Yhteishyvä itsessään on mukava hyvän tuulen lehti. Toki sisältö koostuu pääasiassa mainoksista, muttei mitenkään ärsyttävällä tavalla. Ja onhan sillä se melko hupaisa nimikin.

Mutta ruokaliite. Mikä siinä on, että ruokaohjeet näyttävät aina ja ikuisesti koostuvan seuraavista ainesosista:

- herkkusienet

- lohi

- kesäkurpitsa

- munakoiso

- aurinkokuivatut tomaatit

- feta, vuohenjuusto tai halloumi?

Onko S-ryhmällä jossain valtava keskusvarasto täynnä näitä ruoka-aineita? Tilannetta voi verrata kaameaan rapusalaliittoon, joka alkoi muutamia vuosia sitten, kun kaikkien ravintoloiden kaikkin kala-annoksiin tungettiin katka- ja muita rapuja.

Eivätkä ohjeet aina muutenkaan vaikuta kovin järkeviltä:

Yhteishyvässä tiedetään nämä asiat.

Gill Rapley & Tracey Murkett: Omin sormin suuhun

Kirja käsittelee vauvantahtista vierottamista lähinnä sormiruokailun avulla. Teoksen ohjeiden mukaan vauvalle annetaan maitoa tai korviketta, kunnes hän oppii istumaan ja pystyy itse aloittamaan syömisen opettelun. Jos vauva vaikuttaa nälkäiseltä ennen sormiruokailun aloittamisikää, annetaan lisää maitoa tai korviketta, ei siis soseita tai velliä.

Kirjassa suhtautuminen vauvaan ja syömiseen on myönteistä: vauvaa ei huijata tai pakoteta syömään, vaan hän saa tutustua kiinteään ruokaan omassa tahdissa. Vauvan kehitystä ja valmiuksia siirtyä kiinteään ravintoon käsitellään monipuolisesti. Huonona puolena on ehdottomuus: kirjan mukaan siinä esitetty toimintamalli sopii kaikille vauvoille, ja soseitten syöttäminen on yksinomaan pahasta. Oma ja lähipiirini kokemus on kuitenkin osoittanut, että vauvat kehittyvät eri tahdissa, ja joillakin ravinnontarve kasvaa nopeammin kuin motoriset kyvyt. Kiinteitten ruokien syöttäminen on siis joskus pakko aloittaa soseilla tai vellillä. Lisäksi mielestäni soseita on mahdollista syöttää vauvantahtisemmin kuin kirjassa annetaan ymmärtää. En myöskään jaa kirjoittajien uskoa mallioppimisen helppouteen pöytätapoja opetellessa.

Muutenkin olisin kaivannut hieman kriittisempää otetta ja mahdollisten ongelmatilanteiden laajempaa käsittelyä. Keskeinen ongelma vauvantahtisuuteen pyrkivissä opaskirjoissa on vauvan tarpeiden ylikorostaminen muun perheen kustannuksella. Vauva esimerkiksi todennäköisesti pärjää pelkällä äidinmaidolla hieman isompanakin, mutta ainakin suurehkon poikavauvan täysimetys kesäkuumalla voi olla äidille liian rasittavaa.

Kirjan puutteista huolimatta suosittelen sitä pikkuvauvojen vanhemmille ja lapsen hankkimista suunnitteleville, koska kirjasta saa hyviä ideoita siihen, miten kiinteiden ruokien syöttäminen kannattaa käytännössä aloittaa.