Normaalisti luen kokonaan kirjat, jotka arvostelen. Vauvan ja taaperon
unipulmiin ratkaisuja tarjoava Unihiekkaa etsimässä kuitenkin herätti minussa
niin voimakasta vastenmielisyyttä, jopa ahdistusta, etten pystynyt lukemaan
siitä kuin pätkiä. Arvosteluni perustuu siis vaillinaiseen aineistoon.
Vastenmielisyyden tunteelleni on useita syitä.
1) Kielenkäyttö. Ei aikuistenkaan uniongelmista puhuttaessa käytetä
sellaisia sanoja kuin säpäleyö tai yöhulinat – miksi siis vauvojen ongelmista
puhuttaessa pitäisi? Kirjoittajien käyttämä kieli tekee koko ongelmasta typerän
kuuloisen.
2) Vauvakielteisyys. Kirjassa käsitellään vauvojen vanhemmissaan
herättämiä kielteisiä tunteita. Aihepiiri tuntui minusta ahdistavalta. Lisäksi
rivien välistä tekstistä mielestäni välittyy ajatus, että vauvat jotenkin
tahallaan valvottaisivat vanhempiaan vaatimalla maitoa ja huomiota.
3) Myönteinen suhtautuminen huudatusunikouluun. On toki mahdollista,
ettei vauvan huudattaminen aiheuta lapselle pysyvää haittaa. Joissakin
tilanteissa se voi myös olla ainoa toimiva vaihtoehto. Minusta asia tuntuu
kuitenkin ahdistavalta ja luonnottomalta.
4) Kirjassa kielletään nukuttamasta lapsia rinnalle tai vanhemman
viereen. Käytännössä kirjoittajat siis kieltävät esimerkiksi äidin ja vauvan
yhteiset päiväunet, jotka omasta mielestäni ovat olleet yksi vanhemmuuden
parhaista kokemuksista.
5) Mielestäni kirjassa ei suhtauduta uniongelmiin oikein ymmärtäväisesti.
Olen itse aina ollut huono nukkuja ja edelleenkään, yli 30-vuotiaana, en
yleensä pysty nukahtamaan muutamassa minuutissa tai nukkumaan koko yötä
putkeen. En ymmärrä, miksi vauvalta pitäisi vaatia sellaista, mihin
vanhemmatkaan eivät pysty.
Vauvojen uniongelmista kiinnostuneille
suosittelen mieluummin Elizabeth Pantleyn kirjaa Pehmeä matka höyhensaarille.
Pantleyn kirjassa esitelty menetelmä on mielestäni melko hyödytön, mutta
ainakin Pantley suhtautuu myönteisesti ja kannustavasti sekä vauvoihin että
vanhempiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti