Clive Cussler: Lohikäärme

Cusslerin Lohikäärmeen priimakuntoisesta kappaleesta pyydetään antikvariaateissa jopa kolminumeroisia summia. Onneksi taloutemme Cussler-vastaava on hankkinut meille kaksi nidettä, joten minäkin uskaltauduin lukemaan tätä merkkiteosta. Erillinen lukukappale olikin tarpeen, olinhan unohtanut kirjan eräänä iltana jälkikasvun ulottuville, ja kirjanmerkkinäkin oli peräti pipo - tällaisella toiminnalla ei taideta juuri bibliofiilipisteitä kalastella.

Clive Cusslerin suurin vahvuus on mielestäni tanakka insinööriproosa ja erityisesti merentutkimuksen kuvaus. Lohikäärmeessä kirjailija on valitettavasti kokeillut siipiään teknotrillerin, jopa tieteiskirjallisuuden saralla. Lisäksi hän on jonkin selittämättömän aivopierun seurauksena ryhtynyt kuvaamaan japanilaista yhteiskuntaa ja kulttuuria, joita ei selvästi ollenkaan tunne. Lopputulos pyssyä heiluttavine robotteineen ja Bond-roistoista muistuttavine salaisine tukikohtineen on häkellyttävän tökerö.

Kaiken kruunaa teoksen sekä poliittinen että teknologinen vanhentuneisuus. Kirja sijoittuu vuoteen 1993, mutta Neuvostoliitto on edelleen olemassa, samoin jakautunut Saksa. Kirjassa kuvatut tekniikan huipentumat ovat tasoa näköpuhelin ja jutteleva robotti. Enkä edes viitsi puuttua Cusslerin ihmissuhde- ja naistenvaatekuvaukseen - mainitsen vain, että päähenkilö Dirk Pitt on niin kova uros, että pystyy sananmukaisesti kellistämään naisen unissaankin.

Oliko teoksessa sitten mitään hyvää? Pidin varsin paljon alun syvänmerenjaksosta klaustrofobisine tunnelmineen. Valitettavasti jakso on kuitenkin sen verran lyhyt, ettei koko kirjaa kannata sen takia lukea. Cusslerista kiinnostuneille suosittelenkin melkein mitä tahansa muuta kirjailijan teosta.

C. S. Forester: Saarronmurtaja

Foresterin kirjojen alussa saa aina arvailla, mihinkähän aikaan ja paikkaan tapahtumat mahtavat sijoittua. Muutamassa sivussa selviää, että tällä kertaa ollaan amerikkalaisella laivalla vuonna 1814 taistelemassa englantilaisia vastaan. Toisin kuin Foresterin kirjoissa yleensä, päähenkilö komentajakapteeni Peabody on kohtuullisen voimakas, komea ja tyytyväisen sorttinen mies, jolta asiat onnistuvat mukavasti. Poikkeus on piristävä, ja kirja vaikuttaa muutenkin puoliväliinsä asti oikein hyvältä. Sitten valitettavasti tulee rakkausjuttu, joka on aivan päätön ja pilaa karun merihenkisen tiimellyksen. En oikein tiedä, kenelle tätä suosittelisi: ehkä henkilöille, jotka pitävät sekä purjehduskirjallisuudesta että harlekiiniromaaneista?

C. S. Forester: Saattuehävittäjä

Forester tunnetaan parhaiten Napoleonin sotiin sijoittuvista Horatio Hornblower -kirjoista. Merellä liikutaan Saattuehävittäjässäkin, mutta tällä kertaa toisessa maailmansodassa ja sukellusvenejahdissa. Päähenkilö kapteeni Krause muistuttaa kuitenkin velvollisuudentuntoisena ja itsekriittisenä varsin paljon Hornbloweria, ja kirjan tyyli on muutenkin samanlainen: paljon kuvataan erilaisia meriteknisiä manööverejä, jotka eivät tällaiselle Järvi-Suomen kasvatille sano oikein mitään.

Kirjan rakenne on varsin erikoinen: kolmesta luvusta sukellusvenetaistelua käsittelevä luku 2 on lähes koko kirjan pituinen ja luvut 1 ja 3 mitättömän lyhyitä. Paljon muuta kuin mainittu taistelu kirjassa ei sitten olekaan. Kirjan ymmärtäminen vaatii edes jonkinlaisia ennakkotietoja sukellusveneistä ja niiden metsästämisestä, ja suosittelenkin sitä lähinnä meriromaanien vankkumattomille ystäville sekä toisesta maailmansodasta kiinnostuneille.