V. Mora ja J. Cordona: Gigantik - Rautahanskan vangit

Enon jättämästä perinnöstä löytyneen sarjakuvan kansi uhkaavine robotteineen ja maassa könyävine naisineen ei luvannut kuin korkeintaan masokistisia lukunautintoja. On vaikea keksiä, mistä kulttuurisesta peräsuolesta kuva-aihe on puserrettu, varsinkin kun sarjakuvassa itsessään ei kuvan kohtausta ole.

Rautahanskan vangit osoittautui juoneltaan varsin hölmöksi. Tiivistettynä juoni kertoo Rautahanska-nimisen avaruusrosvon pyrkimyksistä kaapata Gigantik-niminen jättiläismäinen avaruusalus. Rautahanskan motiivina on ilmeisesti huono itsetunto.

Rosvon aikeet saadaan kuitenkin estettyä muun muassa kaatamalla öljyä hänen käyttämiensä robottien tielle, jolloin ne liukastuvat.

Voi olla, että kunnioituksen lisääntyminen vaatisi myös garderoobin päivittämistä

Piirrostyyliltään teos edustaa ehtaa 70-lukua, ja tyyli tuntuisi viittaavan Italian suuntaan. Väripaletti on karmaiseva yhdistelmä pinkkiä, violettia ja sinapinkeltaista.

Suosittelen sarjakuvaa ainoastaan henkilöille, joilla on hyvin valikoiva maku.

Zuzana Helinsky: Pieni mutta tärkeä kirja kirjastojen markkinoinnista

En ole viime aikoina ollut oikein tyytyväinen lukemaani kirjastoalan ammattikirjallisuuteen. Zuzana Helinskyn teos ei valitettavasti ole parempi kuin muut kaltaisensa.

Ensivaikutelmani kirjasta oli varsin negatiivinen. Kirjan nimi on mielestäni hölmö ja apologeettinen. Kirja, jonka täytyy nimessään vakuutella lukijalle olevansa tärkeä? Oikeasti?

Seuraava koetinkivi tulee vastaan teoksen suomalaisissa alkusanoissa. Kirjan aloittava lause ”Käsillä oleva Zuzana Helinskyn kirja on Löykkiön sukua” tuntuu omituiselta eikä houkuttele lukemaan edelleen. Hetken pohdittuaan lukija toki muistaa, että kirjan suomentaja Päivi Jokitalo on jotenkin tekemisissä Löykkiön kirjaston kanssa. Itse en kuitenkaan pidä Löykkiön kirjastoa niin merkittävänä osana suomalaista kirjastokenttää, että olettaisin lukijan ilman muuta tunnistavan nimen. (Sivumennen sanoen – onko Löykiötä ylipäätään olemassa? Löykkiön kirjaston Facebook-sivun mukaan ”Löykkiö (ruots. Likis) sijaitsee keskisessä Länsi-Suomessa (6 580 as.).” En kuitenkaan onnistunut lyhyellä googletuksella löytämään paikkakunnasta mitään muita tietoja.)

Itse kirjan alku aiheutti kuitenkin positiivisempia tuntemuksia. Toiminnan rehellinen analysointi kuulosti hyvältä, ja Return of Investment -ajattelua käsittelevään osioon (s. 59) päästessäni olin jo ihan fiiliksissä – lopultakin jotain oikeaa asiaa ainaisen jaarittelun sijaan! Pettymys kuitenkin oli suuri, kun kirjoittajalla ei ollut tarjota mitään konkreettisia lukuja tai muita esimerkkejä ROI:sta. Mikä on esimerkiksi kirjalainan tuotto? Tekstistä se ei selviä.

Loppua kohti kirja degeneroituu entisestään, ja aivan lopussa onkin vain jonkinlaista sekavaa listaa erilaisista asioista. Loppuun päästyäni olin hyvin hämmentynyt: kirjassa ei itse asiassa edes käsitelty markkinointia siinä mielessä kuin minä sanan ymmärrän. Kirjoittaja ei esimerkiksi kerro eri medioista (no okei, mainitsee hän Facebookin ja Twitterin) tai anna konkreettisia esimerkkejä eri kohderyhmille sopivasta markkinoinnista. Kaipaisin itse kovasti tietoa Internet-markkinoinnista, mikä lienee nykyään aika tärkeää. Toisaalta voi olla, ettei nettimarkkinointia nopeasti muuttuvassa tilanteessa kannata opettaa painettujen kirjojen välityksellä. Tapahtuuhan esimerkiksi Facebookissa jatkuvasti muutoksia, jotka voivat lyhyessä ajassa romuttaa hienotkin markkinointistrategiat (esimerkiksi se viimeaikainen muutos, etteivät tykättyjen sivujen päivitykset välttämättä näy tykkääjän fiidissä, vaikka tämä kuinka haluaisi).

Yhteenvetona voin todeta, että Helinskyn kirjan nimi on harhaanjohtava, eikä kirja oikeasti ole kovin tärkeä. Se sisältää jonkin verran ihan kiinnostavaa asiaa, mutta ei mielestäni ole sisällöltään lukemiseen käytetyn ajan arvoinen.

Tero Niemi ja Anne Salminen: Nimbus ja tähdet

Suomalaisten tieteiskirjailijoiden teos kertoo aurinkokuntien välillä matkustavasta tieteen ansiosta kuolemattomasta ihmisestä sekä hänen mukanaan matkaavasta koneesta, tekoälystä, tai mikä Talamus sitten oikeastaan lieneekään. Kirjan alkupuoli koostuu lyhyistä erillisistä tarinoista ja loppupuoli pitemmästä yhtenäisestä tarinasta. Luin yhden tarinoista alun perin kavereitten suosituksesta ja tykkäsin niin paljon, että piti lainata ja lukea koko kirja. 

Kirjan loppupuolisko ei mielestäni ollut aivan yhtä hyvä kuin alun itsenäiset tarinat. Pidin kuitenkin kirjasta kovasti. Nimbus on söpöllä tavalla sosiaalisesti rajoittunut, epävarma haahuilija, joka kuitenkin useimmiten selviytyy ongelmatilanteista, joihin joutuu. Talamuksesta tulee välillä mieleen Ritari Ässän KITT, mutta onneksi vain harvoin. 

Kirjoittajat eivät väännä mitään rautalangasta tai selittele, mistä oikeastaan on kysymys. Pidin siitä aluksi, mutta loppua kohden se alkoi ärsyttää. Tekstissä vilisee nimiä, jotka voivat viitata ihmisiin, koneisiin, tekoälyihin, tallenteisiin tai aluksiin – oikeastaan mihin tahansa, koska mitään ei selitetä. Kirjoittajat varmaankin tietävät, mitä tarkoittavat, joten olisivat he voineet kertoa lukijoillekin. 

Vaikka kirja ei olekaan täydellinen, se on yksi parhaita viime aikoina lukemiani. Voin suositella sitä erityisesti sellaisille lukijoille, jotka eivät normaalisti harrasta tieteiskirjallisuutta, kirjasta nimittäin puuttuvat kamalimmat scifikliseet laserpyssyineen ja madonreikineen.