Tekniikan alan kirjallisuuden julkaisemisessa on eletty jo muutama vuosi murroskautta, jonka kuluessa monet aiemmin pelkästään kirjamuodossa ilmestyneet julkaisut ovat siirtyneet joko kokonaan tai myös sähköiseen muotoon. Osa julkaisuista on vapaasti saatavilla netistä, osa taas on salasanan takana ja vaatii maksun.
Yleisten kirjastojen tietopalvelun kannalta tilanne on hieman kaksipiippuinen. Kokoelmatyön kannalta on tietenkin hienoa, ettei esimerkiksi
RYL-kirjoja välttämättä tarvitse seisottaa käsikirjaston hyllyssä, vaan ajantasaiset teokset ovat aina saatavilla Rakennustieto-palvelun kautta sähköisesti. Ongelmia kuitenkin tulee, jos tietopalvelussa työskentelevä virkailija ei ole nettiaineistoista kovin hyvin perillä. Aiemmin kirjoja on voinut hakea kirjaston aineistotietokannasta asiasanalla tai hätätapauksessa asiakkaan on voinut lähettää selailemaan oikeaa hyllyä. Kaikkia sähköisessä muodossa ilmestyviä julkaisuja ei kuitenkaan suinkaan ole luetteloitu aineistotietokantaan, eikä niitä aina löydä googlaamallakaan - esimerkiksi joidenkin hakemistojen löytäminen on vaikeaa, ellei tiedä hakemistoa ylläpitävän yhdistyksen täsmällistä nimeä.
Toinen ongelma on käytettävyys. Esimerkiksi mainitsemani RYL-kirjat on julkaistu pdf-muodossa siten taitettuna, että sivulla on kaksi palstaa ja tiedostossa on selvät sivunvaihdot. Kirjojen lukeminen tietokoneen näytöltä on tuskallista skrollailua. Lisäksi tietokantojen etäkäyttö on vaikeaa - äsken kokeillessani en ensin meinannut löytää oikeaa linkkiä ja sitten en ollenkaan onnistunut kirjautumaan sisään.
Kokoelmatyön kannalta muutos sähköiseen julkaisemiseen vaatii myös valppautta poistaa hyllystä kokonaan sähköiseen julkaisemiseen siirtyneiden sarjojen viimeiset kappaleet. Muuten on vaarana, että hyllyyn jää vanhentunutta ja ehkä vaarallistakin tietoa.
Yleisissä kirjastoissa toivottavasti on herätty kuvaamaani julkaisutoiminnan muutokseen ja pohditaan keinoja tietopalvelun parantamiseen. Ainakin henkilökunnan kouluttaminen tietokanta-asioissa ja mielellään jonkinlaiset linkkilistatkin parantaisivat tilannetta, mutta olisihan se mukavaa, jos kaikki sähköisetkin aineistot joskus tulevaisuudessa löytyisivät esimerkiksi aineistotietokannan kautta.