Hyviä kuvakirjoja

Olen useaan otteeseen haukkunut pikkulasten kuvakirjojen huonoutta. Joitain suosikkejakin minulla on, ja esittelen niitä tässä.

Ensimmäisenä on vuorossa Komeat traktorit -kirja. Värikkäässä kuvakirjassa esitellään monenlaisia traktoreita ja maatalouskoneita asiallisesti ja asiantuntevasti. Kuvankäsittely on poikkeuksellisen tasokasta, ja koneet näyttävät kuvissa tosi hyvältä (toisin kuin näissä suttuisissa valokuvissa). Kirjassa viehättää sen asiallisuus, lässytyksen puute ja se, ettei sitä mitenkään ilmiselvästi ole suunnattu juuri pojille, vaikka aiheena ovatkin koneet.

Toinen kirja on Riitta Uusitalon Armi on vauva. Kirjassa kerrotaan Armi-nimisestä vauvasta ja hänen perheestään yhtä aikaa kokemusperäisesti ja asiallisesti. Armin suloisuus välittyy, vaikka kirjassa ei lässytetäkään. Ilmeikäs piirroskuvitus miellyttää ainakin aikuisen silmää. Sukupuoliroolit ovat läsnä, mutta niitä ei ylikorosteta.

Viimeisenä vuorossa on Max Velthuijsin Sammakko ja rotta. Kirjassa kaksi iältään, sukupuoleltaan ja tarkemmalta suhteeltaan määrittelemätöntä kaverusta suorittaa erilaisia aktiviteetteja, joista osa onnistuu ja osa ei. Onnistumisia ei sen ihmeemmin juhlita kuin epäonnistumisia surkutella.

Hahmot ovat luonteeltaan selvästi erilaisia - rotta aktiivisempi ja sammakko passiivisempi - mutta he pelaavat silti varsin hyvin yhteen. Kuvitus on yksinkertaisuudessaan miellyttävä, ja hyvin pienikin lukija jaksaa keskittyä tarinaan.

Lastenkirjat ja sukupuoliroolit

En ole ennen oman lapsen saamista tajunnut, kuinka paljon pikkulapsille tuputetaan sukupuolirooleja. Vaatteissa vallitsevat pinkki ja sininen; suuri osa leluista on tiukasti sukupuolikoodattuja. Tein pienen tutkimuksen selvittääkseni, miten sukupuolet esiintyvät lasten kuvakirjoissa.

Meillä on yhteensä viitisenkymmentä kuvakirjaa. Osa kirjoista on tarkoitettu vauvoille, osa leikki-ikäisille ja osa koululaisille. Tein seuraavan tilaston kirjojen päähenkilöistä (luku tarkoittaa kirjojen määrää meidän hyllyssämme):

Tyttö, nainen tai naaras: 6

Poika, mies tai uros: 14

Ei kumpikaan (esim. eläin tai ajoneuvo): 7

Useita, sekä tyttö että poika: 8

Ei päähenkilöä (esim. tietokirja): 15

Päähenkilöllisistä kirjoista useimmissa päähenkilö on siis tunnistettavasti miespuolinen. Miespuolisia päähenkilöitä on yli kaksinkertainen määrä naispuolisiin tai sukupuolineutraaleihin päähenkilöihin verrattuna. Miespuolisten päähenkilöiden kirjoja on myös huomattavasti enemmän kuin sellaisia, joissa on useita eri sukupuolta edustavia päähenkilöitä.

Kiinnostavana yksityiskohtana voi mainita, että monien kirjojen miespuoliset päähenkilöt on piirretty siten, että ne voisivat olla aivan yhtä hyvin naispuolisia tai ei kumpiakaan. On siis suomentajan tai kustantajan päätös tehdä päähenkilöistä nimenomaan poikia.

Lisäksi useamman päähenkilön kirjoissa poikapäähenkilöllä on käytännöllisesti katsoen aina aktiivisempi rooli kuin tyttöpäähenkilöllä. Pojat ohjastavat hevosia ja keksivät ratkaisuja siinä missä tytöt ovat matkustajina tai katsovat vieressä.

On kiinnostavaa tarkastella myös kirjojen sivuhenkilöitä. Lapsipäähenkilön lisäksi kirjoissa esiintyy tyypillisesti ystäviä, äiti ja hieman harvemmin isä tai mummo. Vaarin esiintyminen on erittäin harvinaista. Kirjoissa naiset yleensä hoitavat lapsia, laittavat ruokaa, siivoavat tai hoitavat puutarhaa. Miehet nikkaroivat, rakentavat, työskentelevät palomiehenä, makaavat lukemassa tai menevät autolla töihin - poikkeuksena tosin voi mainita kirjan, jossa isä vie ja hakee lapsensa päiväkodista sekä lohduttaa tätä hädän hetkellä.

Kirjoista sukupuoliroolimielessä suosikkini on Hymyhiiri kalastaa -niminen pieni pahvikirja. Se kertoo tarinan varsin reippaasta ja oma-alotteisesta hiirestä, jonka voi tunnistaa tytöksi hameen ja rusetin perusteella. Hiiri lähtee kalastamaan ja kokee reissussa erinäisiä vastoinkäymisiä, jotka eivät kuitenkaan pahemmin lannista sitä. Kaipaisinkin lisää lastenkirjoja, joissa tytöille ja naisille annetaan erilaisia aktiivisia rooleja.

Katsaus eurooppalaiseen lastenkirjallisuuteen

Meillä luetaan paljon, ja jälkikasvua sivistetään myös ulkomaankielisellä kirjallisuudella.

Ranskankielisessä kuvakirjassa Je veux un bisou! (Haluan pusun! Carl Norac - Claude K Dubois) tapaamme kaksi hamsteria, Léon ja Lolan. Léo on vaipasta ja tutista päätellen noin 1 - 2 -vuotias, Lola taas vaikuttaa suuremman kokonsa ja kehittyneempien leikkiensä perusteella noin 4 - 5 -vuotiaalta. Tarinan juoni on yksinkertainen. Alussa Léo mankuu Lolalta erilaisia asioita, kuten leluja ja karkkia. Lola tuo Léolle kiltisti, mitä tämä pyytää. Käännekohta saavutetaan, kun Léo haluaa myös Lolan nallen ja kiskaisee siitä niin kovaa, että nallen korva irtoaa. Lolalla palaa käämi, hän huutaa ja mököttää. Léo ei tapahtumien kulkua oikein ymmärrä, mutta haluaa seuraavaksi pusun. Söpöys hellyyttää Lolan, ja lopussa hamsterit halivat toisiaan ystävyyden vallitessa.

Kirja on piirretty minimalistisesti, mutta ilmeikkään eloisasti, ja aikuinen löytää siitä monia kiinnostavia teemoja alkaen sukupuolirooleista ja päättyen eri-ikäisten lasten henkisen ja fyysisen kehityksen eroihin. Léo-ikäistä testilukijaa sen sijaan askarruttaa nallen irtoava korva, joka kaikeksi onnettomuudeksi on piirretty aivan saman näköiseksi kuin Lola-hamsterin korva. Testilukija osoittaa vuorotellen irtokorvaa ja Lolan korvaa - onneksi ei sentään omaa korvaansa. Tarinan opetus jää hieman hämäräksi: ehkäpä kyse on siitä, että jos korvasta vetää, se saattaa irrota.

Italiaa opiskelemme Pimpa e la mela volante (Pimpa ja lentävä omena) -nimisestä pikkuruisesta kuvakirjasta. Tässä hurjassa nuoruudessani alun perin suomalaisittain hieman kaksimieliseltä kuulostavan nimen takia ostamassani teoksessa on varsin psykedeelinen juoni. Pimpa-koiran päähän putoaa omena, jonka Pimpa vie takaisin puuhun. Siellä kanarialintu lainaa omenalle siipiään, ja sitten lennellään pitkin poikin. Kaikki henkilöhahmot ovat kohteliaita ja ystävällisiä toisilleen: anteeksi pyydellään ja kiitokset sanotaan auliisti. Lopussa myös Pimpan isäntä ilmoittaa haluavansa nähdä lentävän omenan, jonka olemassaoloon ei ensin usko.

Eurooppalaisilla lastenkirjoilla on maine vähemmän suoraviivaisina kuin amerikkalaisilla, ja ainakin tämä satunnaisotanta tukee olettamusta.

Kivoja eläimiä

Suomeksi kirjan nimi on Kivoja eläimiä, mutta entäpä ranskaksi? Les animaux familiers, siis tutut eläimet! Miksiköhän nimi on vaihdettu?

Mikä eläin tämä on?

Entäs tämä?

No hanhi ja kanihan ne siinä. Eikä siis esimerkiksi ankka ja mutanttihiiri. Sen verran vaikeaa näiden tunnistaminen on, ettei niitä oikein kehtaa tutuiksi sanoa. Mutta ovatko ne kivoja?

No jaa, se lienee makuasia.