Roger-Pol Droit: Kuori omena päässäsi – 101 arjen filosofista harjoitusta

Olisin mielelläni pitänyt tästä kirjasta. Edustaahan se ranskalaista filosofiaa, ja vieläpä käytännöllistä. Kuten kirjan nimikin kertoo, siinä esitellään 101 harjoitusta, jotka laventavat kokemusmaailmaa ja auttavat näkemään asioita uudesta kulmasta. Harjoitukset vaihtelevat huvittavasta (virtsaa ja juo yhtä aikaa) karmeaan (kuvittele yksityiskohtaisesti ihmisten murhaamista), arkipäiväisestä (laske tuhanteen) outoon (matki eläimiä yksin omassa huoneessasi).

Kirja kuitenkin oli yllättävän tylsää ja pitkäpiimäistä luettavaa. Kirjoittajan ranskalaisuus puskee läpi tavalla, jota en aina osannut pitää pelkästään positiivisena. Harjoitukset on tietysti tarkoitettu suoritettaviksi eikä pelkästään luettaviksi, ja joitakin toki kokeilinkin. Suurin osa niistä valitettavasti on sen verran vaativia, etteivät olosuhteet sallineet ryhtyä niihin. Kirja varmasti olisi avautunut eri tavalla, jos olisin kokeillut jokaista 101 harjoitusta.

Lukemassani niteessä oli erikoinen piirre: joku entinen lainaaja oli katsonut aiheelliseksi editoida Droitin tekstiä lyijykynän kanssa. Kummallisimpia sanavalintoja oli muutettu tavallisemmiksi ja osa lauseista poistettu. Huomautuksista päätellen lukija oli ajatellut joko lukea editoimansa tekstinpätkän ääneen tai kopioida sen jonnekin ilmeisesti väittääkseen, että se oli sellaisenaan kotoisin Droitin kirjasta. Puuttumatta siihen, mitä mieltä olen kirjaston kirjojen tärvelemisestä, pidän ratkaisua outona.

Kummallista on myös se, että Droit kiittelee kirjan lopussa henkilöitä, jotka olivat konekirjoittaneet käsikirjoituksen. Kokonaisen kirjan kirjoittaminen käsin käy mielestäni jo itsessään filosofisesta harjoituksesta.

Derren Brown: Miten mieltä hallitaan

Kirja alkaa kummallisella lauseella ”Viime sain päähäni käydä akvaariossa”, mikä ei suoranaisesti innosta jatkamaan. Lisäksi kirjoittaja olettaa, että lukija a) tietää, kuka kirjoittaja on (itse en tiennyt) sekä b) on kiinnostunut kirjoittajan ajatuksista, mielipiteistä ja tekniikoista (itse en ollut, koska en tosiaan yhtään tiennyt, kenestä on kyse). Hieman vaivaannuttavan alun jälkeen osa kirjasta paljastuu viihdyttäväksi ja kiinnostavaksi kuvaukseksi taikatempuista, psyykikon työstä, hypnoosista, NLP:stä, lumevaikutuksesta ja muistin tepposista. Kirjassa on myös lyhyt self help -osuus, joka vedonnee niihinkin, jotka eivät yleensä välitä sellaisesta kirjallisuudesta.

Loppua kohti kirja taantui mielestäni aika pitkäpiimäiseksi paasaukseksi, ja kuten kirjoittaja itsekin tunnustaa, kokonaisuus on epätasainen ja jopa sekava. Lopun kirjallisuusluettelo on kuitenkin taas erinomainen (yksi parhaita, mitä olen koskaan nähnyt), ja kirjaa voi suositella pelkästään senkin takia. Suosittelen kaikille, joita mieleen (sekä omaan että toisten) vaikuttaminen kiinnostaa.

Marikka Bergman: Pientä elämää etsimässä

Suosittelen kiireettömään elämään kannustavaa kirjaa kaikille stressaantuneille ja itsetunto- tai ihmissuhdeongelmista kärsiville. Tai no, oikeastaan suosittelen sitä ihan kaikille, sen verran tärkeitä kirjassa käsitellyt teemat mielestäni ovat. Erityisen positiivisena pidän teoksesta välittyvää sanomaa lasten arvostamisesta ja kunnioittamisesta sekä kirjoittajan kykyä löytää viisautta hyvin erityyppisistä lähdeteoksista.

Kirjan monista ansioista huolimatta siinä on kuitenkin myös puutteita. Kirjoittajan esittelemä suorituskeskeinen elämäntapa tuntuu ensinnäkin niin järjettömältä, että sellaiseen haksahtaneelta ei mielellään ota vastaan neuvoja. Äärimmäisenä esimerkkinä pidän kirjoittajan kokemaa syyllisyyttä siitä, ettei hän pysty yhtä aikaa puhumaan ja kirjoittamaan tekstiviestiä. No haloo, eihän siihen pysty kukaan muukaan! Toisekseen kirjoittaja ei mielestäni riittävästi eksplikoi, mistä oikeastaan tulevat ne kohtuuttomat vaatimukset, joita hänen mukaansa ihmisiin/naisiin kohdistuu. Tulevatko ne meistä itsestämme, muilta naisilta, miehiltä, ympäröivästä yhteiskunnasta kokonaisuudessaan? Asia kaipaisi mielestäni perusteellisempaa analyysia kuin mitä kirjassa esitetään.

Kolmanneksi sukupuolinäkökulma ei mielestäni tule riittävästi esille. Slow life -liikettähän on kritisoitu siitä, että elämän leppoistajat ovat yleensä naisia, jotka osa-aikatyöhön ja kotiäitiyteen siirtyessään menettävät taloudellista riippumattomuuttaan ja eläke-etujaan. Ongelma on monitahoinen ja vaatisi jonkun yhteiskunnallisesti, taloustieteellisesti ja futurologisesti valaistuneen ihmisen analyyttista paneutumista. Onko esimerkiksi mitään järkeä stressata mahdollisten eläke-etujen menettämisestä, kun koko järjestelmä varmasti tulevina vuosikymmeninä joka tapauksessa huomattavasti muuttuu, ellei rapaudu kokonaan? Onko pienen lapsen äidin järkevää painaa töissä niska limassa pelkästään käydäkseen nykyaikaisesta ja tasa-arvoisesta? Onko tasa-arvon rajat ylipäätään määritelty liian tiukasti ja sanalla sanoen väärin, jos ainoana tienä tasa-arvoon pidetään tasapäistä suorittamista? Ja toisaalta: jos itselle se leppoisin arki löytyy palkkatyöstä eikä lastenhoidosta, miksi se ei voisi olla oikea tie?

Ehkä kirjan haastavin ja kirjailijallekin edelleen hieman epäselvä oivallus on, että onni ja rauha todella voivat löytyä mitä erilaisimmista elämäntilanteista: ei välttämättä maalta lapsikatraan keskeltä, mutta ei myöskään materiasta ja huhkimisesta.

Lukekaa ja päättäkää itse.

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Lukion äidinkielenopettajani mielestä muumi-kirjoissa leimaa-antavana piirteenä oli turvallisuus: käydään vähän seikkailemassa ja illaksi palataan kotiin, missä äiti antaa lettuja ja hilloa. Pidin mielipidettä outona. Kirjoissahan käsitellään raskaitakin asioita, yksinäisyyttä, ahdistusta, vieraantuneisuutta ja täyttymätöntä kaipuuta. Laajarinteen kirjassa käsitellään juuri näitä muumi-kirjojen synkempiä virtauksia ja samalla selitetään kansantajuisesti ja kiinnostavasti sellaisia hirvittävyyksiä kuin hermeneuttinen kehä. Kirjan kannesta tulee mieleen jonkinlainen kökkö self help -opas, mutta kirja on huomattavasti tätä ensivaikutelmaa parempi. Suosittelen alkuperäisten muumi-kirjojen ystäville ja filosofiasta, etenkin eksistentialismista kiinnostuneille.