Gill Rapley & Tracey Murkett: Omin sormin suuhun

Kirja käsittelee vauvantahtista vierottamista lähinnä sormiruokailun avulla. Teoksen ohjeiden mukaan vauvalle annetaan maitoa tai korviketta, kunnes hän oppii istumaan ja pystyy itse aloittamaan syömisen opettelun. Jos vauva vaikuttaa nälkäiseltä ennen sormiruokailun aloittamisikää, annetaan lisää maitoa tai korviketta, ei siis soseita tai velliä.

Kirjassa suhtautuminen vauvaan ja syömiseen on myönteistä: vauvaa ei huijata tai pakoteta syömään, vaan hän saa tutustua kiinteään ruokaan omassa tahdissa. Vauvan kehitystä ja valmiuksia siirtyä kiinteään ravintoon käsitellään monipuolisesti. Huonona puolena on ehdottomuus: kirjan mukaan siinä esitetty toimintamalli sopii kaikille vauvoille, ja soseitten syöttäminen on yksinomaan pahasta. Oma ja lähipiirini kokemus on kuitenkin osoittanut, että vauvat kehittyvät eri tahdissa, ja joillakin ravinnontarve kasvaa nopeammin kuin motoriset kyvyt. Kiinteitten ruokien syöttäminen on siis joskus pakko aloittaa soseilla tai vellillä. Lisäksi mielestäni soseita on mahdollista syöttää vauvantahtisemmin kuin kirjassa annetaan ymmärtää. En myöskään jaa kirjoittajien uskoa mallioppimisen helppouteen pöytätapoja opetellessa.

Muutenkin olisin kaivannut hieman kriittisempää otetta ja mahdollisten ongelmatilanteiden laajempaa käsittelyä. Keskeinen ongelma vauvantahtisuuteen pyrkivissä opaskirjoissa on vauvan tarpeiden ylikorostaminen muun perheen kustannuksella. Vauva esimerkiksi todennäköisesti pärjää pelkällä äidinmaidolla hieman isompanakin, mutta ainakin suurehkon poikavauvan täysimetys kesäkuumalla voi olla äidille liian rasittavaa.

Kirjan puutteista huolimatta suosittelen sitä pikkuvauvojen vanhemmille ja lapsen hankkimista suunnitteleville, koska kirjasta saa hyviä ideoita siihen, miten kiinteiden ruokien syöttäminen kannattaa käytännössä aloittaa.