Jean Graton: Mic Vaillant

Kilpa-autoilun maailmaan sijoittuvia Mic Vaillant -albumeja on ulkomaankielellä ilmestynyt kymmeniä, mutta suomeksi vain kolme: Le Mansin kummitus, Moottorit kylvävät kuolemaa sekä Hurjat. Zoom-lehdessä Vaillant-tarinoita on ilmestynyt muutenkin, mikä aiheuttaa sen, ettei albumitrilogia muodosta oikein loogista kokonaisuutta. Tarina alkaa keskeltä, hahmoja ei kunnolla esitellä, ja albumien välistäkin puuttuu materiaalia.

Suomenkielisten Vaillant-albumien ehdottomasti hervottominta antia on Vaillant-tallin nemesis ja tarinoiden pääroisto herra Leader. Tutustumme Leaderiin Le Mansin kummitus -albumissa, jossa hän järjestää yölliset treffit kilpa-ajaja Vaillantin kanssa, ilmestyy paikalle kummitukseksi naamioituneena ja horisee aikeistaan nöyryyttää länsimaita kilpa-autoilun saralla. Myöhemmin Leader harrastaa psykologista sodankäyntiä heilumalla kummitusasussa radan varrella aina kun Mic Vaillant on ajovuorossa.

Albumissa Moottorit kylvävät kuolemaa saamme lisätietoja herra Leaderista. Paljastuu, että siviilissä - silloin, kun ei hortoile kummitusasussa - hän pukeutuu valkoiseen miesten pukuun, punaisella vuorattuun viittaan ja käätyihin. Luonnollisesti hänellä on myös pukinparta ja pitkä imuke. Eikä siinä vielä kaikki! Leader on rakentanut autiomaahan salaisen maanalaisen tukikohdan, jossa Leader-tallin autot valmistetaan ja testataan. Tukikohdasta löytyy jopa osittain maanalainen kilparata, jolla autoja voidaan koeajaa.

Leaderin hahmoa ja paria toimintakohtausta lukuunottamatta sarjakuva onkin sitten melko tylsä. Tekijän kiinnostus ja jopa rakkaus kilpa-autoilua kohtaan ilmenee lukemattomina nörttimäisinä, teknisinä selostuksina. Kilpailujen käsittely ei ole erityisen dramaattista.

Tekijän aito kiinnostus kilpa-autoihin sekä ajoittaiset camp-hetket tekevät sarjakuvasta mielestäni yllättävänkin luettavan, vaikka albumit melko hölmöjä ovatkin. Ihan normaaleille ihmisille en kuitenkaan tätäkään 70-luvun sarjakuvaa ehkä uskalla suositella.

Kuvat albumeista Le Mansin kummitus, Moottorit kylvävät kuolemaa sekä Hurjat.

Korjaus: Vaillant-albumeja näkyy itse asiassa suomeksi ilmestyneen kuusi, joista loput kolme 90-luvulla.

Hermann ja Greg: Bernard Prince

Jatkan B:llä alkavien 70-luvun toimintasarjakuvien esittelyä käsittelemällä tänään Bernard Princeä.

Bernard Princeä on tietääkseni joskus julkaistu Mustanaamiossa jatkosarjakuvana. Pari omaakin, pitempää albumia on ilmestynyt suomeksi. Princen hahmoa ei albumeissa varsinaisesti esitellä, mutta jonkinlainen laivan kapteeni hän näyttäisi olevan. Seikkailut tapahtuvat kuitenkin maissa erilaisten turmeltuneiden paikallisviranomaisten ja liikemiesten parissa.

Bernard Prince muistuttaa muita aikakautensa toimintasankareita jopa siinä määrin, että hänen hiuksensa ovat aivan valkoiset, kuten myös Bruno Brazililla. Lisäksi Princen kaveri, punapartainen merimies, näyttää aika paljon eräältä Blueberry-sarjakuvien hahmolta - jotka molemmat taas ovat yhtä viinaan meneviä kuin Bob Morane-tarinoiden punatukkainen Bill Ballantine.

Bernard Prince taitaa olla niitä sarjakuvia, joita halunnevat lukea ainoastaan poikavuosiaan nostalgisina muistelevat keski-ikäiset.

Kuvat albumeista Rämeitten hurjapäät, Myrskyä Coronadossa sekä alin kuva Blueberry-albumista Kohtalokas kaivos.

Louis Albert ja William Vance: Bruno Brazil

Joskus 70-luvulla ilmestyneen Bruno Brazil -sarjakuvan päähenkilö, "salaisten agenttien kuningas", seikkailee iskuryhmänsä kera milloin viidakoissa, milloin Kaliforniassa mafiaa vastustamassa. Albumien juonikuviot ovat varsin hölmöjä, tosin täytyy myöntää, että Ruumisregatan ihmissalakuljettajien pirullinen juoni kätkeä heroiinia ampumiensa asiakkaiden ruumiisiin teki vaikutuksen.

Sarjakuvan graafinen ilme on huolimaton ja suttuinen. Teksteissä on runsaasti kirjoitusvirheitä ja suorastaan vääriä sanavalintoja.

70-luvun toimintahömppäsarjakuvista kiinnostuneille suosittelen mieluummin Bob Moranea, joka sammakkoihmisineen, kadonneine mantereineen ja huumehörhöilyineen on paljon kreisimpää shittiä.

Kuvat albumeista Kuolemankaruselli Sacramentossa, Harhautusten harhautus ja Ruumisregatta.

Henri Vernes ja William Vance: Bob Morane

Sain hiljattain lukijapalautetta, jossa toivottiin lisää sarjakuva-arvosteluja. Oli siis aika tarttua erääseen kotikirjastomme helmeen, Bob Moraneen.

Näissä 70-luvun jännitystarinoissa seikkaillaan eksoottisissa paikoissa ja outojen tapahtumien äärellä. Päähenkilöt ovat komentaja Bob Morane (mitä hän tarkalleen ottaen komentaa, ei kerrota) sekä hänen kaverinsa ja apurinsa, viskiin menevä punatukkainen skotti Bill Ballantine.

Kumppanukset joutuvat mitä kummallisimpiin tilanteisiin, joihin toisinaan löytyy puolivillainen tieteellinen selitys - esimerkkinä "kuolematon" nainen, joka onkin kolme täsmälleen samannäköistä naista, jotka yksi kerrallaan kernaasti tekevät itsemurhan.

Myös huumeet ja hallusinaatiot ovat tärkeässä roolissa. Jokseenkin joka albumissa päähenkilöt huumataan ainakin kerran.

Taiteesta vastaa William Vance, jonka tyyli muistuttaa välillä häkellyttävästi Judge Dreddistä tuttua Mike McMahonia.

Bob Morane seikkailee myös sarjakuvia aiemmin ilmestyneissä kirjoissa. Niitä en sentään ole lukenut.

Kuvat albumeista Samurain silmä, Sammakoiden linna sekä Hirmuliskojen temppeli.

Mark Millar & Bryan Hitch: Ylivertaiset

Supersankarisarjakuvien erilaiset uudelleentulkinnat ja -käynnistykset ovat olleet muotia jo pitkään. Ylivertaiset-sarjakuvassa uudistus kohdistuu Marvel-kustantamon 60-luvulla aloittamaan Kostajat-supersankarijoukkoon. Ylivertaisiin kuuluvat muun muassa Thor, Rautamies, Ampiainen ja Kapteeni Amerikka.

Uudelleentulkintojen ongelma omasta näkökulmastani on se, että olen harvemmin lukenut niitä alkuperäissarjakuvia, joihin uudet tulkinnat perustuvat. Osa Ylivertaisten hahmoista toki on tuttuja – jos ei muuten, niin elokuvista – mutta koko sakki yhdessä vaikuttaa hieman hölmöltä. Mitä pohjoismainen ukkosenjumala tekee yhdessä toisen maailmansodan aikaisen supersotilaan kanssa? Eivätkö kutistuminen ja kasvaminen ole vähän pöljiä supervoimia? Miksi se yksi nainen hilluu jatkuvasti alasti? Vanhalle Kostajien fanille nämä tuskin ovat ongelmia, minulle sen sijaan kyllä.

Myös sarjakuvassa esitelty teknologia ihmehaarniskoineen, pommeineen ja – pidätelkää hengitystänne – lentävine lentotukialuksineen vaikuttaa, no, siltä kuin se olisi keksitty 60-luvulla. Ideoiden päivittäminen nykyaikaan ei ole oikein onnistunut, eikä lopputulos ole nykyaikainen eikä retro.

Sarjakuvassa on toki hyviäkin puolia. Hulk on virkistävän äärimmäinen, ja tapa hankkiutua eroon muodonmuuttaja-pääpahiksesta suorastaan mielikuvituksellinen. Myös Thor on hahmona kiinnostava.

Sarjakuvan kohderyhmää varmaankin ovat ne ihmiset, jotka ovat lukeneet Kostajia lapsena ja sittemmin kasvaneet aikuisiksi. Lapsille sarjakuva on aivan liian väkivaltainen, ja muille aikuisille juoni on liian päätön. Mikäli satut olemaan Kostajat-sarjakuvan vanha ystävä, voinen suositella Ylivertaisia – muiden ei ehkä kannata vaivautua muuten kuin kansatieteellisestä mielenkiinnosta.