tiistai 24. maaliskuuta 2015

Blogi on tauolla

Hei lukijani!

Pussinäädän kirjablogi on tauolla. Kiitokset lukijoille, palataan (ehkä) asiaan!

Ystävällisin terveisin Pussinäätä

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Ruohonjuuri-lehti

Kävin hippikaupassa ostamassa tiskiainetta, ja käteeni annettiin laatuaan ensimmäinen Ruohonjuuri-lehti. Lehti on kuulemma syntynyt asiakkaiden toiveista, ja lukuisien mainoskuponkien lisäksi se sisältää artikkeleita superfood-kaupan tuotteista ja asiaan liittyvästä elämäntavasta.

Tuotakoon julki, että uskon ihan täysin superfoodeihin ja olen Ruohonjuuren kanta-asiakas. Siitä huolimatta lehti herättää minussa lähinnä hilpeyttä.

Esimerkiksi heti sivun 2 mainoksessa väitetään, että B12-vitamiinisuihke "imeytyy todella tehokkaasti limakalvoilta suoraan aivoihin". Ja minä kun olen luullut, että siinä limakalvojen ja aivojen välissä olisi jotain kudoksia, verenkiertoa tai muuta hässäkkää.

Sivulla 4 taas todetaan, että "sienet ovat lähempänä ihmisen DNA:ta kuin kasvit ja siksi ne pystyvätkin tukemaan terveyttämme jopa kasvejakin paremmin". Samalla logiikalla tietysti kaikkein terveellisintä olisi simpanssien tai jopa ihmisten syöminen, mutta sitä lehdessä ei jostain syystä suositella.

Lisäksi lehti on kirjoitettu häiritsevän pirteään sävyyn, ja tekstissä viljellään sellaisia sanoja kuin "popsiskella" ja "terhakoittava".

On sinänsä ihan totta, että lehdessä on paljon ihan hyvääkin tietoa kaupan tuotteista, mutta ei sitä silti pysty ihan vakavasti ottamaan.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kirsi Tuominen: Kaikki kompostoinnista

Ohuehkoon (alle sata sivua) kirjaan on kerätty perustietoa kompostoinnista. Kirjan nimi on hiukan harhaanjohtava, koska kirjassa ei oikeasti käsitellä kaikkea mahdollista kompostointiin liittyvää - esimerkiksi sisäkompostorit sivuutetaan maininnalla ja matokompostoreistakin kerrotaan aika vähän. Kirjan painopiste onkin tavallisissa ulkokomposteissa ja -kompostoreissa.

En ole itse koskaan hoitanut kompostia, joten en osaa sanoa, pitävätkö kirjan ohjeet paikkansa. Tuominen kyllä kertoo useita eri tapoja rakentaa komposti sekä antaa ohjeita siltä varalta, ettei komposti toimikaan, joten kirja vaikuttaa ihan pätevältä. Huomio tosin kiinnittyy siihen, että kirjassa on jonkin verran toistoa ja että paikoin rakenne ei vaikuta oikein loogiselta (esimerkiksi aukeamalla 52 - 53 olevat kursivoinnit, listat ja keltaisella korostukset eivät oikein edistä tekstin ymmärtämistä).

Kirja vaikuttaa hyvältä perusteokselta kompostointia normaaleissa omakotitalo-olosuhteissa aloittavalle. Sisäkompostoreista ja muista erikoisemmista ratkaisuista lukijan sen sijaan täytyy hakea tietoa muualta.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Jessica Fellowes: The world of Downton Abbey

Suositun televisiosarjan tekemistä, sarjan taustoja ja aikakauden historiaa käsittelevä komeahko kuvateos on positiivinen yllätys. Kirjassa käsitellään sujuvasti sekä englantilaisen yläluokan elämää 1900-luvun alussa että itse sarjaa ja sen henkilöitä. Erityisen hyvänä ratkaisuna pidän oikeiden aikakautena eläneiden ihmisten siteeraamista sarjan fiktiivisten henkilöiden rinnalla.

Kirjan huonona puolena voi mainita, että sen ilmestyessä Downton Abbeysta oli esitetty vain kaksi tuotantokautta, joten monet henkilöiden luonnehdinnat jäävät kirjassa keskeneräisiksi.

Vaikka kirja ei käsittelekään myöhempiä tuotantokausia, suosittelen sitä erittäin lämpimästi Downton Abbey -sarjan faneille.

perjantai 27. helmikuuta 2015

3 etsivää ja kuolemankaivos

Puoliso on lapsena lukenut 3 etsivää -kirjoja. Minä taas en, koska en jotenkin kokenut tajuavani niitä. Oli aika tarttua haasteeseen ja tutustua teokseen nimeltään 3 etsivää ja kuolemankaivos, ainoaan sarjan kirjaan, joka on säästynyt taloutemme taannoiselta 3 etsivää -kirjaroviolta.

Aloittakaamme perusasioista: kuka kirjan on kirjoittanut ja milloin? Kannessa komeilee Alfred Hitchcockin nimi, mutta perimätieto kertoo, ettei kuuluisa elokuvaohjaaja suinkaan ole kirjoittanut näitä kirjoja. Itse kirjasta ei löydy tekijän nimeä tai painovuotta, mutta kirjastotietokannan mukaan kyseessä olisi ollut henkilö nimeltään M. V. Carey ja suomenkielisen painoksen painovuosi olisi 1977.

Kirjan alussa ei turhaan tuhlata aikaa tapahtumapaikan ja -ajan tai henkilöiden yksityiskohtaiseen esittelyyn. Kaliforniassa ollaan, ja päähenkilöt ovat "poikia" - minkä ikäisiä, sitä ei kirjan lukeneenakaan pysty tarkkaan sanomaan. Jonkinlaisista esiteineistä lienee kyse. Yhdellä on työ kirjastossa (siihen aikaan alan työpaikkoja ilmeisesti oli paremmin saatavilla), mutta koko revohka lähtee joulukuusifarmille töihin, kun tilaisuus siihen tarjoutuu. Poikien vanhempia ei paljon tunnu kiinnostavan, missä nämä luuhaavat.

Farmilla ja sen ympäristössä tapahtuu mystisiä asioita, joita pojat ryhtyvät selvittämään tyttöpuolisen kaverin yllyttäminä kuin Viisikoissa ikään. Tapahtumissa ei ilmene turhaa realismia, vaan välillä tunnutaan liikkuvan suorastaan pikkupoikain voimafantasioiden maastossa. Tai mene ja tiedä, ehkäpä 1970-luvun Kaliforniassa meno oli hiukan erilaista kuin kotoisessa nyky-Suomessamme.

Itse juoni on niin älytön, etten referoi sitä tähän. Suomennos on melko kömpelö, ja kirjassa on normaalia huomattavasti enemmän kirjoitusvirheitä. Lasten seikkailukirjallisuus voi tietenkin olla tasokastakin, mutta tämä kirja nyt ei ole esimerkki sellaisesta. Valitettavasti joudun toteamaan, että 3 etsivää -kirjoja koskevat mielipiteeni eivät tämän lukukokemuksen perusteella muutu positiivisemmiksi, vaikka ikää onkin tullut lisää.

torstai 22. tammikuuta 2015

Havia, Lappalainen ja Rinta-Loppi: Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä

Erilainen ote omaan talouteen on talousopas, jossa käsitellään säästämistä ja sijoittamista. Kirjan alkupuolella käydään läpi säästämisen ja tuhlaamisen psykologiaa ja niitä henkisiä esteitä, jotka estävät säästämisen ja varallisuuden kartuttamisen. Loppuosassa käsitellään säästettyjen varojen sijoittamista ja erilaisia sijoitustuotteita.

Kirjoittajien käymä pohdinta tuhlailevasta elämäntavasta ja erilaisten hankintojen tarpeellisuudesta on ajatuksia herättävää ja varmasti monelle hyödyllistä. Sen sijaan "kaikille sopivasta" sijoitusosuudesta en rehellisesti sanottuna ymmärtänyt juuri mitään. Vaikka kirjoittajat markkinoivatkin sijoittamissysteemiään kenelle tahansa sukankuluttajalle sopivana, se selvästikin soveltuu vain henkilöille, joilla on jo etukäteen jonkinlainen käsitys sijoittamisesta. Helppona ja hyvänä markkinoitu systeemi toki kuulostaa houkuttelevalta.

Kirja on hivenen epätasaisesti kirjoitettu, ja siinä on melko paljon toistoa. Lisäksi Tuomas Enbusken esipuhe toimii kaltaiseni hieman vasemmalle kallellaan olevan henkilön kannalta kaikkea muuta kuin hyvänä mainoksena Thatcher-ihailuineen ja "uusliberalismista neoliberalismiin" -heittoineen. Löytyypä kirjasta joitain kerrassaan hämäriä lausekukkasiakin, kuten sivun 214 miellyttävän monitulkintainen "Hyvät tarinat vetävät sijoittajia sopuleiden tapaan puoleensa". Puutteena pidän myös sijoittamisen eettisyyden pohdinnan puuttumista - kirjoittajien tavoitteena on pelkkä rahanteko (kirjoittajat toki pohtivat esimerkiksi luonnonvarojen riittämistä alun kulutuskritiikkiosuudessaan).

Vaikka kirja mielestäni lupaa otsikossaan liikoja, suosittelen kuitenkin sen alkuosaa kaikille länsimaisessa kulttuurissa eläville terveellisenä muistutuksena siitä, ettei rahojaan ole pakko tuhlata turhuuksiin, ja että säästäminen on yleensä järkevämpi vaihtoehto kuin velkaantuminen.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Cassandra Clare: City of Bones

Podin joulun alla vakavaa hömppäfantasian puutosta, johon joululahjaksi saatu seksikkäitä demoninmetsästäjiä lupaileva moniosaisen sarjan avausteos vaikutti kelvolliselta lääkkeeltä. Hotkaisinkin paksuhkon kirjan muutamassa päivässä. Vaikka lukukokemus olikin viihdyttävä ja mukaansatempaava, se oli myös hiukan outo: kirja nimittäin on aidosti ja oikeasti aika huonosti kirjoitettu. Siis siihen malliin huonosti, mitä valmiissa painetussa kirjassa ei yleensä näe. Yritän seuraavassa analysoida teoksen eri tasoja ja sitä, mikä kirjasta mielestäni tekee niin erinomaisen surkean.

  • Juoni. Kirjan juoni perustuu monenlaisiin salaisuuksiin, hämäyksiin ja valheisiin, joten siitä ei voi kertoa juuri mitään yksityiskohtia spoilaamatta. Juonesta kuitenkin voi sanoa, että se on paitsi tarpeettoman monimutkainen, myös melko kliseinen. Oli pettymys, että yksi keskeisimmistä paljastuksista perustuu samanlaiseen juonikuvioon, joka löytyy erittäin tunnetusta, jopa ikonisesta klassisesta nuorten seikkailuelokuvasta. Lisäksi juonessa on paljon aukkoja ja jatkuvuusvirheitä: hämmentävimpänä jää mieleen keskustelu, jonka nuoret käyvät Dorothean kanssa sivuilla 317 - 318, ja jossa Dorothean kommentit Claryn äidistä vaikuttavat siltä kuin kirjailija olisi muuttanut kohtausta jälkeenpäin ja unohtanut muuttaa osan dialogista.
  • Kieli. Vaikka kirjan kieltä onkin kehuttu, se on mielestäni aika yksinkertaista, välillä jopa hiukan palikkaa. Kirjoittaja käytää samoja sanoja aina uudestaan ja uudestaan (esimerkiksi "tousled" ja "spire"). Kielestä tulee mieleen kaksi viime aikojen bestselleriä, Nälkäpeli ja 50 Shades of Gray.
  • Kielioppivirheet. Sivulla 203 mainitaan "nox invictus" (po. "nox invicta") ja sivulla 239 "du mort" (po. "de la mort"). Ilmeisesti kirjailija ei ole ollut tietoinen ilmiöstä nimeltään kieliopillinen suku, mutta luulisi kustannustoimittajan tarkistaneen nämä.
  • Vaikutteet. Kirjassa on kohtia, jotka muistuttavat hiukan liikaa esimerkiksi Harry Potteria. Erityisesti "Circlen" varhaisvaiheiden suhtetuminen Harryn ja kavereiden vanhempien ikäluokkaan sekä Dorothean viimeinen esiintyminen tuovat erittäin elävästi mieleen Rowlingin sarjan.
  • Taistelukohtaukset. Kirjassa on runsaasti melko verisiäkin taistelukohtauksia, jotka eivät toimi oikein mitenkään. En osaa analysoida tarkemmin, miksi eivät. Tyyli on ehkä liian romanttinen tällaiselle todella räkäisten taistelukohtausten ystävälle.
  • Henkilöt. Tämä nyt ei oikeastaan ole varsinainen vika - toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Kuitenkaan kirjan alaikäiset päähenkilöt eivät tarjoa keski-ikäisehkölle lukijalle oikein samastumisen kohdetta, ja heidän fyysisten sulojensa antaumuksellinen kuvailu saa aikaan lähinnä vaivautuneen olon. Nuoremmalle lukijalle se sen sijaan saattaisi avautua miellyttävälläkin tavalla kiihdyttävänä.
Entäs oliko kirjassa jotain hyvää? Kirja on mielestäni riittävän menevä ja viihdyttävä. Lisäksi kirjassa on ratkaistu harvinaisen tyylikkäällä ja jopa monitasoisella tavalla genrelle tyypillinen ongelma, eli kysymys siitä, miksi teini-ikäiset päähenkilöt seikkailevat yksinään aikuisten auttamatta. Claren ratkaisu on kerta kaikkiaan hieno ja tyydyttävä.

Kenelle kirjaa voisi sitten suositella? Kenties nuorehkolle henkilölle, joka ei ole turhan tarkka yksityiskohtien suhteen ja joka kaipaa hieman harlekiinihtavaa fantasiaviihdykettä.