perjantai 17. elokuuta 2012

Turkulaisia antikvariaatteja, Omituiset Opukset

Ennen vanhaan Omituisten Opusten kirjakauppaa Puutorin varrella piti parrakas mies, joka istui tiskin takana pasianssia pannen. Asiakkaiden piti tervehtiä korrektisti sanomalla ”Hyvää päivää”, muuten omistaja katsoi paheksuvasti. Kirjat olivat hyllyissä ainakin kolmessa rivissä ja kuten antikvariaatin nimestäkin voi päätellä, osa niistä oli aika omituisia.

Yllätys oli suuri, kun eräänä päivänä muutamia vuosia sitten liikkeestä löytyikin nuori siloposkinen mies ja sitä paitsi kokonaan uusi huone – tai no, ei se aivan uusi ollut, aikaisemmin se vain oli ollut tupaten täynnä kirjoja.

Nykyään Omituiset Opukset on Turun avarin, valoisin, selkein ja miellyttävin antikvariaatti – vähän niin kuin divareitten Coldplay. Kirjat on pantu esille järkevään järjestykseen, valikoima on hyvä, ja etsimänsä on helppo löytää. Liikkeeseen pääsee lastenvaunujen kanssa, ja jos ovella on vaikeuksia, ystävällinen myyjätyttö auttaa. Hinnoittelupolitiikka on selkeä ja oikeudenmukainen. Kaupassa on erityisen hyvin sarjakuvia, fantasiaa sekä aikuisten ja jossain määrin myös lasten kertomakirjallisuutta.

Huonona puolena voi mainita, että omistaja on melko harvoin paikalla, ja muu henkilökunta ei yleensä osta asiakkailta kirjoja. Liikkeessä asiointi ei myöskään ole samanlainen eeppinen extreme-kokemus kuin Alfa-Antikvassa.

2 kommenttia:

  1. Saamani tiedon mukaan mainitsemani ystävällinen myyjä mahdollisesti nykyään omistaa liikkeen. Jos joku tietää asiasta enemmän, sopii kertoa vaikka täällä kommenttiruudussa :)

    VastaaPoista
  2. Joo, näin just eli se mukaja myyjätär on ollut liikkeen omistaja jo kohta varmaan pari vuotta. :)

    VastaaPoista