perjantai 3. elokuuta 2012

Phil McGraw: Perheen parhaaksi

Sukulaismies lahjoitti perheellemme Dr. Philin kasvatusoppaan ilmeisesti piruillakseen. Haasteet on tarkoitettu voitettaviksi, tuumasin minä, ja ryhdyin toimeen.

Ensivaikutelma ei ollut lupaava. Esipuheessa toistuivat sellaiset sanat kuin perhe, johtajuus ja uhka (hieman hämmentävästi siellä esiintyi myös oraaliseksi). Pitemmälle lukiessani kirja osoittautui todella sekavaksi ja epäjohdonmukaisesti. Dr. Phil väittää tarjoavansa vanhemmille selkeän suunnitelman, mutta mitään sellaista en kyllä kirjasta saanut. Dr. Phil ei määrittele tarkkaan kirjan kohderyhmää tai minkä ikäisille lapsille kasvatusohjeet on tarkoitettu. Osa ohjeista on tietyn ikäisille lapsille täysin sopimattomia (esimerkiksi ohje olla koskaan kieltämättä, vaan aina käskeä – vauvaikäinen, jolla on hyvin pieni sanavarasto, ymmärtää mielestäni kiellon helpommin kuin käskyt).

Kirjan heikkoutena on myös sen vaatima vanhempien omien kotiolojen vaikutusten ja muiden psykologisten heikkouksien läpikäynti. En usko, että kovin moni tavallinen ihminen pystyy analysoimaan itseään ja menneisyyttään kirjan edellyttämällä tasolla ilman ammattilaisen apua.

Kirjan ohjeista on todennäköisesti apua todella dysfunktionaalisten perheiden tapauksessa. Täydellisesti hukassa olevat vanhemmat ja erittäin huonosti käyttäytyvät lapset luultavasti saavat kirjasta apua. Niiden meistä, joiden tilanne ei vielä ole aivan niin paha, kannattaisi ehkä lukea jotakin muuta.

2 kommenttia:

  1. :D "oraaliseksi" meinas aiheuttaa pahan repeämisen lukiessani tätä täällä K&T:n tiskillä... Saattaa johtua myös siitä, että on perjantai.

    VastaaPoista
  2. Joo, se tuli munkin mielestä ikään kuin puun takaa :D

    VastaaPoista