Perheenjäsenen mukaan Locke Lamoran valheet oli ”parasta Joe Abercrombien jälkeen”. Moisen suosituksen kuultuani minun oli tietysti luettava kirja saman tien.
Vertailu Abercrombieen on sinänsä osuva, että molemmat kirjoittavat ronskin sorttista, enemmän aikuisille kuin nuorille tarkoitettua fantasiaa. Molemmat myös ryöstöviljelevät aivan surutta oman maailmamme historiaa, piirteitä ja tapahtumia. Abercrombien kirjat ovat kuitenkin synkempiä ja viittaukset todelliseen historiaan aavistuksen hienovaraisempia. Löysin Lynchin kirjasta yhtymäkohtia myös Terry Pratchettin tuotantoon, tosin Lynch on kyllä mielestäni kirjallisesti lahjakkaampi, ja hänen huumorinsa on huomattavasti mustempaa.
Locke Lamoran valheet oli mielestäni mukaansatempaava ja viihdyttävä kirja, ja vanhana heist-elokuvien ystävänä pidin erityisesti kirjan ryöstö- ja huijausosuuksista. Kirja kuitenkin kärsi eräänlaisesta laiskuudesta, löysyydestä ja huonosta kustannustoimittamisesta. Camorr on liian selvästi Venetsia Via- ja Isla-tyyppisine paikannimineen. Henkilöiden toiminta ei ole aina johdonmukaista ja hahmolle uskottavaa. Osa kohtauksista on kirjoitettu hiukan ontuvasti. Kirjailijalla on mielestäni hyviä ideoita, mutta toteutus ei pääse riittävän korkealle tasolle.
Suomennos ei mielestäni myöskään ollut erityisen hyvä. Kirjassa oli joitakin käännösvirheitä ja joitakin käsittämättömiä lauseita. Alkutekstissä oli ilmeisesti käytetty tuumia ja jalkoja, kun taas suomentaja oli päätynyt metreihin ja sentteihin, mikä mielestäni tuntuu tyylirikolta.
Esille nostamistani vioista huolimatta kirja oli sen verran hyvä, että aion lukea jatko-osankin, ja toivon, että Lynch saa ne loputkin joskus kirjoitettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti