torstai 13. syyskuuta 2012

Roger-Pol Droit: Kuori omena päässäsi – 101 arjen filosofista harjoitusta

Olisin mielelläni pitänyt tästä kirjasta. Edustaahan se ranskalaista filosofiaa, ja vieläpä käytännöllistä. Kuten kirjan nimikin kertoo, siinä esitellään 101 harjoitusta, jotka laventavat kokemusmaailmaa ja auttavat näkemään asioita uudesta kulmasta. Harjoitukset vaihtelevat huvittavasta (virtsaa ja juo yhtä aikaa) karmeaan (kuvittele yksityiskohtaisesti ihmisten murhaamista), arkipäiväisestä (laske tuhanteen) outoon (matki eläimiä yksin omassa huoneessasi).

Kirja kuitenkin oli yllättävän tylsää ja pitkäpiimäistä luettavaa. Kirjoittajan ranskalaisuus puskee läpi tavalla, jota en aina osannut pitää pelkästään positiivisena. Harjoitukset on tietysti tarkoitettu suoritettaviksi eikä pelkästään luettaviksi, ja joitakin toki kokeilinkin. Suurin osa niistä valitettavasti on sen verran vaativia, etteivät olosuhteet sallineet ryhtyä niihin. Kirja varmasti olisi avautunut eri tavalla, jos olisin kokeillut jokaista 101 harjoitusta.

Lukemassani niteessä oli erikoinen piirre: joku entinen lainaaja oli katsonut aiheelliseksi editoida Droitin tekstiä lyijykynän kanssa. Kummallisimpia sanavalintoja oli muutettu tavallisemmiksi ja osa lauseista poistettu. Huomautuksista päätellen lukija oli ajatellut joko lukea editoimansa tekstinpätkän ääneen tai kopioida sen jonnekin ilmeisesti väittääkseen, että se oli sellaisenaan kotoisin Droitin kirjasta. Puuttumatta siihen, mitä mieltä olen kirjaston kirjojen tärvelemisestä, pidän ratkaisua outona.

Kummallista on myös se, että Droit kiittelee kirjan lopussa henkilöitä, jotka olivat konekirjoittaneet käsikirjoituksen. Kokonaisen kirjan kirjoittaminen käsin käy mielestäni jo itsessään filosofisesta harjoituksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti