lauantai 3. elokuuta 2013

V. Mora ja J. Cordona: Gigantik - Rautahanskan vangit

Enon jättämästä perinnöstä löytyneen sarjakuvan kansi uhkaavine robotteineen ja maassa könyävine naisineen ei luvannut kuin korkeintaan masokistisia lukunautintoja. On vaikea keksiä, mistä kulttuurisesta peräsuolesta kuva-aihe on puserrettu, varsinkin kun sarjakuvassa itsessään ei kuvan kohtausta ole.

Rautahanskan vangit osoittautui juoneltaan varsin hölmöksi. Tiivistettynä juoni kertoo Rautahanska-nimisen avaruusrosvon pyrkimyksistä kaapata Gigantik-niminen jättiläismäinen avaruusalus. Rautahanskan motiivina on ilmeisesti huono itsetunto.
Rosvon aikeet saadaan kuitenkin estettyä muun muassa kaatamalla öljyä hänen käyttämiensä robottien tielle, jolloin ne liukastuvat.
Voi olla, että kunnioituksen lisääntyminen vaatisi myös garderoobin päivittämistä
Piirrostyyliltään teos edustaa ehtaa 70-lukua, ja tyyli tuntuisi viittaavan Italian suuntaan. Väripaletti on karmaiseva yhdistelmä pinkkiä, violettia ja sinapinkeltaista.

Suosittelen sarjakuvaa ainoastaan henkilöille, joilla on hyvin valikoiva maku.

2 kommenttia:

  1. Kyllä ainoa ja oikea Rautahanska on Speden noin seitsemässä veljeksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsit kun en muista koko hahmoa! Ei ilmeisesti ollut yhtä mieleenpainuva kuin tämä trikoo- ja kypärähörhö...

      Poista