Style - Löydä oma tyylisi - Vinkkejä maailman tunnetuimmilta muotibloggareilta

Rakkaat lukijani! Annan teille ilmaisen vinkin. Jos kirjan nimi on ilmaistu niin epäselvästi, että joudutte selvittämään oikean nimen kirjaston infotarrasta, kyseessä ei välttämättä ole hyvä kirja.

Teoksen, josta käytän lyhyyden vuoksi nimeä Style, silmiinpistävin ominaisuus on taiton uskomaton sekavuus. Kirjassa on valtava määrä värejä, muotoja, ympättyjä valokuvia, koristeita, eri suunnissa kulkevia pikkuruisia tekstejä ja taustatekstuureja. Osa teksteistä on oikeasti niin pienellä fontilla, että täysin normaalilla näöllä varustettu henkilö ei pysty lukemaan niitä muuten kuin aivan kirkkaassa valossa. Suurin osa sivunumeroista puuttuu, mikä tekee hakemistosta jokseenkin turhan.

Toinen huomiotaherättävä piirre on asukuvien naurettavuus. Monet asuista näyttävät siltä, kuin sokea (ja tuntoaistiton) olisi kahminut UFFin laatikosta mitä sattuu kamaa ja kiskonut ne päälleen sekalaisessa järjestyksessä välittämättä siitä, mikä vaatekappaleiden varsinainen käyttötarkoitus on.

Kas tässäpä ensi viikon työasuni

Lähempi tarkastelu osoittaa, että kirja on myös tylsä. Asukuvat vuorottelevat kummallisten luettelosivujen kanssa, joissa on kuvattu tietyn vaatekappaleen sata ja yksi variaatiota. Jokaisella on kuvateksti, joista osa kuulostaa ihan järjettömiltä: esimerkiksi sivulla 83 "Fiftarityylisen kellohameessa on pieni puudeli!"

Ja näitähän riittää

Lisäksi kirjoittaja suhtautuu omituisen vihamielisesti naisvartaloon. Monien vaatteiden kohdalla annetaan vinkkejä "vatsan piilottamiseen" - sitä ei kylläkään kerrota, miksi niin pitäisi tehdä. Muitakin ruumiinosia pitää kirjan mukaan piilotella tai korostaa.

Kirjan kieliasu on parhaimmillaankin ontuvan mukahauska, pahimmillaan silkkaa dadaa. Bloggaajien kommentit omista asuistaan ovat usein hölmöjä ja naiiveja.

Neuvo pukea villatakki päälle väärinpäin melkein sai kirjabloggaajan itkemään ääneen

Ehkä pahinta kirjassa kuitenkin on, että lähes kaikki kirjan asut on haastateltavien mukaan tarkoitettu "kaupungilla kiertelyyn", "romanttisille treffeille" tai "piknikille". Ei siis töihin, kouluun tai lastenhoitoon. En ehkä edes halua tietää, ovatko kyseessä muotibloggaajien fantasiat tavoiteltavasta elämäntyylistä, vai elääkö joku oikeasti noin.

Kirjassa on kuitenkin hyviäkin puolia. Monet bloggaajista tuovat kiinnostavalla tavalla esille muodin ja muiden taidemuotojen yhteyden. Lisäksi heidän inspiraationlähteinään toimii mielenkiintoisia henkilöitä, esimekiksi Luisa Casati ja Iris Apfel, joista olisin mielelläni lukenut enemmänkin.