John Steinbeck: Ystävyyden talo

Luin lapsena Steinbeckin Helmen ja sain ikuiset traumat. Ystävyyden taloa kuitenkin mainostetaan veijariromaaniksi ja hauskaksi, joten uskaltauduin lukemaan. Ei olisi pitänyt.

Kirja kertoo köyhistä ja kouluttamattomista etniseen vähemmistöön kuuluvista alkoholisteista, joita kuvataan humoristisen vähättelevästi. Lopetin lukemisen noin puolivälissä, kun päähenkilöt olivat kohdanneet 16-vuotiaan pojan ja hänen sairaan vauvansa.

Takakansitekstin kirjoittaja tuskin lukee tätä mielipidettäni, mutta tuotakoon silti esille seuraavaa:

1) Teini-isä ja kuollut vauva ei ole hauska aihe. Se on surullinen aihe.

2) Alkoholismi ei ole hauska aihe. Alkoholismi on sairaus ja tragedia.

3) Mielestäni myöskään rotu- ja luokkasorto ei ole hauskaa, edes tai varsinkaan silloin, kun sitä harjoitetaan huumorin varjolla.

Kaiken lisäksi kirjan suomennos on typerä. En suosittele kirjaa kenellekään.

Hyviä kääntäjiä

Suurin osa vieraasta kielestä käännetystä kaunokirjallisuudesta on suomennettu suoraan sanottuna aivan luokattoman huonosti. Etenkin englantia tuntuvat kuvittelevan kykenevänsä suomentamaan sellaisetkin henkilöt, joita ei ylipäätään pitäisi päästää mellastamaan tekstinkäsittelyohjelman ääreen.

Esimerkkejä huonoista käännöksistä löytyy paljon, mutta koska positiivisuus on mukavampaa kuin negatiivisuus, listaan tässä niiden sijasta joitakin todella hyviä ja onnistuneita suomennoksia ja suomentajia. 

Kersti Juva: Tolkien-suomennokset. Suomennoksessa on otettu huomioon kirjojen ja kirjailijan kielitieteellinen tausta. Myös tyylilaji on sopivan juhlava.

Renne Nikupaavola: Patrick O’Brienin meriromaanit. Rehellisesti sanottuna en huomaisi, vaikka meritekniset termit olisivat pelkkää siansaksaa. Meriromaanien suomentaminen on kuitenkin hyvin kunnioitettava saavutus, etenkin kun teksti on varsin sujuvaa, virheetöntä ja hyvin oikoluettua. On synti ja häpeä, että Tammi lopetti sarjan julkaisemisen suomeksi.

Jaana Kapari: Harry Potter -kirjat. Kaikki nimivalinnat eivät ole mielestäni täysin onnistuneita, mutta pidän periaatteessa nimien suomentamisesta. Kapari on onnistunut hyvin puhekielisyyksien suomentamisessa. 

Sampsa Peltonen: Hadley Freeman -suomennos. En ole lukenut muuta Peltosen kääntämää kuin Freemanin Käsilaukun syvin olemus -kirjan, mutta se onkin niin loistavasti käännetty, että ansaitsee maininnan. Ei ole helppoa kääntää englanninkielistä tekstiä, joka vilisee puhekielisyyksiä ja viittauksia angloamerikkalaiseen populaarikulttuuriin, mutta Peltonen on tehnyt todellisen nappisuorituksen.

Erityismaininta: Pentti Isomursu: Berek Puolikäden paluu. En osaa päättää, pitäisikö Isomursun kieltämättä kunnianhimoinen, mutta todella perin omituinen Stephen R. Donaldson -suomennos raakata huonoimpien vai parhaiden joukkoon. Lukekaa ja päättäkää itse.

Keitä hyviä kääntäjiä sinä tiedät? Vinkkaa kommenttiboksissa!

Avaruus robotti (sic)

Vierashuoneesta löytyi Salama(!) Gordon -lehti 1980-luvun alusta. Se piti tietenkin lukea.

Sarjakuvan juoni oli niin hölmö, että mietin päiväkausia, mitä siitä voisi kirjoittaa. Keksin lehdestä kaksi positiivista asiaa: 1) Salama ja pienin partiopoika ovat aika söpöjä sekä 2) Dale ei missään vaiheessa pukeudu haaremiasuun.

Noin muuten: aargh. Olen sanaton.

Lesoilua

Esittelen tässä blogissa kirjoja, jotka olen lukenut melko hiljattain, käytännössä vuoden sisällä. Pakko on kuitenkin päästä hiukan lesoilemaan ja mainita muutama kirja, jotka olen lukenut aikaisemmin (vaikka koville otti):

Volter Kilpi: Alastalon salissa

Stephen R. Donaldson: Berek Puolikäden paluu

Walter Wangerin Jr: Kannusjalka

Raamattu, vuoden 1992 suomennos

Umberto Eco: Edellisen päivän saari

Tolstoi: Sota ja rauha
Herman Melville: Moby Dick

Nämä jätin kesken:

Dostojevski: Idiootti

Shakespeare: A Midsummer Night’s dream

Phil McGraw: Perheen parhaaksi

Sukulaismies lahjoitti perheellemme Dr. Philin kasvatusoppaan ilmeisesti piruillakseen. Haasteet on tarkoitettu voitettaviksi, tuumasin minä, ja ryhdyin toimeen.

Ensivaikutelma ei ollut lupaava. Esipuheessa toistuivat sellaiset sanat kuin perhe, johtajuus ja uhka (hieman hämmentävästi siellä esiintyi myös oraaliseksi). Pitemmälle lukiessani kirja osoittautui todella sekavaksi ja epäjohdonmukaisesti. Dr. Phil väittää tarjoavansa vanhemmille selkeän suunnitelman, mutta mitään sellaista en kyllä kirjasta saanut. Dr. Phil ei määrittele tarkkaan kirjan kohderyhmää tai minkä ikäisille lapsille kasvatusohjeet on tarkoitettu. Osa ohjeista on tietyn ikäisille lapsille täysin sopimattomia (esimerkiksi ohje olla koskaan kieltämättä, vaan aina käskeä – vauvaikäinen, jolla on hyvin pieni sanavarasto, ymmärtää mielestäni kiellon helpommin kuin käskyt).

Kirjan heikkoutena on myös sen vaatima vanhempien omien kotiolojen vaikutusten ja muiden psykologisten heikkouksien läpikäynti. En usko, että kovin moni tavallinen ihminen pystyy analysoimaan itseään ja menneisyyttään kirjan edellyttämällä tasolla ilman ammattilaisen apua.

Kirjan ohjeista on todennäköisesti apua todella dysfunktionaalisten perheiden tapauksessa. Täydellisesti hukassa olevat vanhemmat ja erittäin huonosti käyttäytyvät lapset luultavasti saavat kirjasta apua. Niiden meistä, joiden tilanne ei vielä ole aivan niin paha, kannattaisi ehkä lukea jotakin muuta.

Varastokierros

Kävin eilen yleisökierroksella Turun yliopiston kirjaston kirjavarastossa. Kameraa en tietenkään älynnyt ottaa mukaan, joten nyt seuraa pelkkä sanallinen selostus aiheesta.

Kierros alkoi kirjaston aulasta, missä puhuttiin ensin hieman kirjaston historiasta. Alunperin kirjasto sijaitsi Turun keskustassa Phoenix-rakennuksessa, missä koko yliopisto majaili. Tilat jäivät kuitenkin pieneksi, joten kirjaston siirtämistä suunniteltiin kaupunginteatterin viereen nykyisen Hämähäkkitontin paikalle. Kirjaston varastoja varten ehdittiin 40-luvulla louhia kallioon reikä, jota tontilla oleva iso hämähäkinseitti nykyään peittää. (Verkko muuten on Outi Sarjasen ympäristötaideteos vuodelta 1995.) Yllättävän kultalahjoituksen turvin yliopisto kuitenkin päätettiin siirtää silloiselle Ryssänmäelle, jonne siis myös kirjastorakennus pystytettiin 1950-luvun alussa.

Aulasta siirryimme toisen kerroksen asiakaspalvelutiloihin katselemaan lahjoittajan muotokuvaa sekä kirjaston yhä käytössä olevia pahvikortistoja. Sen jälkeen olikin luvassa kierroksen jännin osuus, eli varastoihin tutustuminen. Olen käynyt siellä joskus ennenkin, mutta ahtaaseen, pölyiseen ja pimeään kellariin laskeutuminen oli tälläkin kertaa hyvin jännittävää.

Kellarissa meille kerrottiin varastojen hyllyjärjestyksestä, joka on kirjaston johtajana toimineen Volter Kilven suunnittelema ja melko erikoinen. Kirjat ovat varastossa luokan ja koon mukaisessa hankintajärjestyksessä. Yleisöä ei voi päästää itse hakemaan kirjoja varastosta, koska hyllyjärjestyksen ylläpitäminen olisi tällöin huomattavan vaikeaa. Aineistoa saadakseen pitää tehdä aineistopyyntö Volter-tietokannassa, ja tilatun aineiston saa seuraavana päivänä. Kaikkea aineistoa ei tosin ole luetteloitu tietokantaan: ainakin pienpainatteet täytyy pyytää paperilomakkeella, ja osa muustakin aineistosta on luetteloitu puutteellisesti.

Kellarissa kävimme myös arvokirjahuoneessa, jonka kosteutta ja lämpötilaa pystytään säätelemään muuta varastoa paremmin. Siellä näimme muun muassa 1400-luvun inkunaabeleita. Yhdessä oli hieno käsin piirretty ja lehtikullattu alkukirjain, mutta muista alkukirjaimet oli varastettu. Yhteen oli piirretty tilalle omatoimisesti aika kökön ja huvittavan näköinen korvike. Arvokirjahuoneessa näimme myös maailman pienimmän kirjan (joka oli vain muutaman millimetrin kokoinen), Shakespearen kootut muutaman sentin kokoisina pikkukirjoina sekä Aleksis Kivelle ja Porthanille kuuluneita kirjoja.

Arvokirjahuoneesta matka jatkui Juslenian alapuolella olevaan pienpainate- ja sanomalehtivarastoon. Koska Juslenia tullaan purkamaan ensi vuonna, varaston sisältö muuttaa lähiaikoina Raision Ikean lähellä olevaan etäpisteeseen. Pienpainatteet tulevat sieltä joskus takaisin Turkuun, mutta lehdet jäävät pysyvästi Raisioon. Kierroksen vetäjä suositteli, että jos joku sattuu haluamaan tutkia pienpainatteita tai sanomalehtiä, ne pitäisi tilata juuri nyt, koska muuton takia ne eivät myöhemmin ole käytettävissä.

Kierros oli mielestäni hyvin kiinnostava. Kierroksen vetäjä puhui erittäin luontevasti ja sujuvasti, ja mukana oli juuri sopiva määrä tietoa ja huumoria. Toivoisin itsekin joskus työssäni pystyväni samanlaiseen ammattitaitoon.

Nimimerkki J: Haluttu nainen

Joskus kuulee sanottavan, ettei feminismiä tarvita. Meillähän on kaikki niin hyvin, ja jos naisten asemassa jossain Afganistanissa tai Kongossa nyt olisikin parantamisen varaa, niin minkäs teet. Haluttu nainen on terveellinen muistutus tuon nykyään hieman epämuodikkaan f-asian hyödyllisyydestä. 70-luvun alussa ilmestyneen seksioppaan sanoman voi tiivistää kahteen lauseeseen: 1) Mies on naisen elämän tärkein, ellei ainoa sisältö, 2) Miehen saadakseen ja pitääkseen naisen on oltava valmis tekemään ihan mitä tahansa. No okei, ei sentään ihan mitä vain: vaikka pettäminen ja teeskentely ovat ok, kirjoittajan mielestä orgioihin kannattaa osallistua vain pari kertaa vuodessa, ja pissaleikkeihin ei pidä ryhtyä. Ja kyllähän kirjassa sivulauseenomaisesti mainitaan sellaiset marginaaliset asiat kuin työ ja lapset.

Tutustuin kirjaan jo lukiolaisena jyväskyläläisessä antikvariaatissa ja pidin sitä silloin hervottoman hauskana pöljine ohjeineen. Enää en. Tiedä sitten, onko huumorintajuni vähentynyt vai yhteiskunnallinen tiedostaminen kasvanut.