Rose Georgen kirja käsittelee sanitaatiota, toisin sanoen sitä, mihin kakka ja pissa joutuvat sen jälkeen, kun ovat poistuneet ihmisen kehosta. George pyrkii lähestymään aihetta monista eri näkökulmista: hän mm. laskeutuu viemäriin ja vierailee intialaisissa ulkoilmakakkaamista harrastavissa yhteisöissä. Hän myös haastattelee useita sanitaation asiantuntijoita niin kehittyneissä kuin kehitysmaissakin.
Kirjan lukemista voisi luonnehtia pysäyttäväksi kokemukseksi. En osaa sanoa, mikä teki minuun syvimmän vaikutuksen: se, että monissa rikkaissa länsimaisissa kaupungeissa jätteelle ei osata tehdä sen kummempaa kuin tuutata se mereen, vai kenties se, että monilla köyhillä alueilla ei ole minkäänlaista jätehuoltoa, vaan ihmiset tekevät tarpeensa muovipussiin tai radanvarsille. Tai ehkä se, että jätteestä ei pystytä puhdistamaan kaikkia raskasmetalleja, taudinaiheuttajia ja lääkejäämiä. Suoraan sanottuna järkyttävää.
Kirjan huonona puolena pidän sitä, ettei kirjailija käsittele Keski-Euroopan tai pohjoismaiden tilannetta. Minua kiinnostaisi tietää, onko tilanne täällä meillä jätteen puhdistamisen suhteen yhtä synkkä kuin muualla maailmassa.
Vielä sananen ulkoilmakakkaamisesta. Ensin ajatus kokonaisista alueista, joilla ihmiset käyvät tekemässä tarpeensa ja jättävät kikkareet maahan, kuulosti todella inhottavalta. Pian kirjan lukemisen jälkeen kävin kuitenkin kävelyllä ja havaitsin, että kakkaa oli ihan joka paikassa: urheilukentän reunalla, rakentamattomalla joutomaalla, talojen ja jalkakäytävän välisellä metrin levyisellä ruohikkokaistalla, istutuksissa, pyykkitelineiden viereisellä pikku nurmikolla ja keskellä polkua. Omakotialueella kakkaa oli vähemmän, ehkä siksi, että talonomistajan siivoavat sen pois. Kyseessä tietenkin on koiran eikä ihmisen kakka, mutta kiinnostaisi kyllä tietää, millaisia terveyshaittoja tällainen järjetön kakan kylväminen aiheuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti