Edellinen arvioimani lastenkasvatusaiheinen kirja, Judith Rich Harrisin Kasvatuksen myytti, väitti ettei kotikasvatuksella juurikaan ole väliä - lapset sosiaalistuvat ryhmässä, eikä kotikasvatus vaikuta siihen, millaisia heistä lopulta tulee. Faber ja Mazlish esittelevät alkujaan vuonna 1980 ilmestyneessä klassikkoteoksessaan kolikon toisen puolen. He osoittavat, että kotikasvatuksella todella on väliä, koska koko perheen ja etenkin vanhempien elämä lasten kanssa voi olla sietämätöntä, jos kasvatus menee pieleen. Ei ole mikään merkityksetön asia saada lapset käyttäytymään kunnolla edes kotona. Lisäksi teoksessa annetaan lähtökohdaksi, että vanhemmat voivat vaikuttaa lasten elämään myös kodin ulkopuolella esimerkiksi viestimällä opettajien kanssa.
How to talk... -kirjassa annetaan muutamia yksinkertaisia ohjeita lasten kanssa kommunikoimiseen. Suhtaudu lapseen samanlaisella kunnioituksella kuin aikuisiin; hyväksy lapsen tunteet ja auta lasta tunnistamaan ne; rankaisemisen sijaan ratkaise ongelmia yhdessä lapsen kanssa; älä aseta lasta mihinkään rooliin. Jokainen tekniikka esitellään selkeästi kirjoitetussa luvussa, jonka sanomaa tukevat piirrokset ja kopioitavat muistilistat. Kirja onkin yksi helppokäyttöisimpiä ja selkeimpiä oppaita, jonka olen lukenut. Myös kirjan sanoma empatiasta ja kunnioituksesta on mielestäni varsin kannatettava.
Kirjassa on varsin vähän huonoja puolia. Esille voisi nostaa sen, että kirjassa esitellyt tekniikat ovat aika haastavia - vanhemman täytyy kyetä olemaan henkisesti läsnä ja tunnistamaan sekä omat että lapsen tunteet. Väsyneille vanhemmille tällainen voi olla vähän hankalaa. Lisäksi kirjassa ei ihan riittävästi tuoda mielestäni esille sitä, että kirjoittajien mielestä puhuminen ei ole ainoa keino lapsiperheen tilanteiden hallitsemiseen - vaikka he eivät jäähyä varsinaisesti suosittelekaan, lapsen tai tavaran poistaminen vaarallisesta tilanteesta on kuitenkin heidän mielestään suositeltavaa. Kirjasta voi myös saada sellaisen vaikutelman, että kirjoittajien mielestä vanhempien pitäisi olla lastensa saatavilla kaiken aikaa ja tilanteessa kuin tilanteessa. Tämä kenties ei ole kirjoittajien tarkoitus, mutta asia jää vähän epäselväksi. Lisäksi kirjoittajien esittelemät tekniikat perustuvat pitkälti kielelliseen viestintään, jotan ihan pienten lasten kanssa ne eivät toimi yhtä hyvin (mutta toimivat kuitenkin - olen hiukan testaillut 2-vuotiaan kanssa).
Parista pienestä puutteesta huolimatta kirja on mielestäni erittäin hyvä, ja suosittelen sen lukemista paitsi kaikille vanhemmille niin myös kaikille ihmisille, jotka haluavat parantaa kommunikointitaitojaan erilaisissa konfliktitilanteissa. Kirja mielestäni soveltuu ohjenuoraksi esimerkiksi vaativissa asiakaspalvelutilainteissa työskenteleville. Kirja soveltuu mielestäni erityisen hyvin luettavaksi rinnan Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bébé -kirjan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti