Podin joulun alla vakavaa hömppäfantasian puutosta, johon joululahjaksi saatu seksikkäitä demoninmetsästäjiä lupaileva moniosaisen sarjan avausteos vaikutti kelvolliselta lääkkeeltä. Hotkaisinkin paksuhkon kirjan muutamassa päivässä. Vaikka lukukokemus olikin viihdyttävä ja mukaansatempaava, se oli myös hiukan outo: kirja nimittäin on aidosti ja oikeasti aika huonosti kirjoitettu. Siis siihen malliin huonosti, mitä valmiissa painetussa kirjassa ei yleensä näe. Yritän seuraavassa analysoida teoksen eri tasoja ja sitä, mikä kirjasta mielestäni tekee niin erinomaisen surkean.
- Juoni. Kirjan juoni perustuu monenlaisiin salaisuuksiin, hämäyksiin ja valheisiin, joten siitä ei voi kertoa juuri mitään yksityiskohtia spoilaamatta. Juonesta kuitenkin voi sanoa, että se on paitsi tarpeettoman monimutkainen, myös melko kliseinen. Oli pettymys, että yksi keskeisimmistä paljastuksista perustuu samanlaiseen juonikuvioon, joka löytyy erittäin tunnetusta, jopa ikonisesta klassisesta nuorten seikkailuelokuvasta. Lisäksi juonessa on paljon aukkoja ja jatkuvuusvirheitä: hämmentävimpänä jää mieleen keskustelu, jonka nuoret käyvät Dorothean kanssa sivuilla 317 - 318, ja jossa Dorothean kommentit Claryn äidistä vaikuttavat siltä kuin kirjailija olisi muuttanut kohtausta jälkeenpäin ja unohtanut muuttaa osan dialogista.
- Kieli. Vaikka kirjan kieltä onkin kehuttu, se on mielestäni aika yksinkertaista, välillä jopa hiukan palikkaa. Kirjoittaja käytää samoja sanoja aina uudestaan ja uudestaan (esimerkiksi "tousled" ja "spire"). Kielestä tulee mieleen kaksi viime aikojen bestselleriä, Nälkäpeli ja 50 Shades of Gray.
- Kielioppivirheet. Sivulla 203 mainitaan "nox invictus" (po. "nox invicta") ja sivulla 239 "du mort" (po. "de la mort"). Ilmeisesti kirjailija ei ole ollut tietoinen ilmiöstä nimeltään kieliopillinen suku, mutta luulisi kustannustoimittajan tarkistaneen nämä.
- Vaikutteet. Kirjassa on kohtia, jotka muistuttavat hiukan liikaa esimerkiksi Harry Potteria. Erityisesti "Circlen" varhaisvaiheiden suhtetuminen Harryn ja kavereiden vanhempien ikäluokkaan sekä Dorothean viimeinen esiintyminen tuovat erittäin elävästi mieleen Rowlingin sarjan.
- Taistelukohtaukset. Kirjassa on runsaasti melko verisiäkin taistelukohtauksia, jotka eivät toimi oikein mitenkään. En osaa analysoida tarkemmin, miksi eivät. Tyyli on ehkä liian romanttinen tällaiselle todella räkäisten taistelukohtausten ystävälle.
- Henkilöt. Tämä nyt ei oikeastaan ole varsinainen vika - toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Kuitenkaan kirjan alaikäiset päähenkilöt eivät tarjoa keski-ikäisehkölle lukijalle oikein samastumisen kohdetta, ja heidän fyysisten sulojensa antaumuksellinen kuvailu saa aikaan lähinnä vaivautuneen olon. Nuoremmalle lukijalle se sen sijaan saattaisi avautua miellyttävälläkin tavalla kiihdyttävänä.
Entäs oliko kirjassa jotain hyvää? Kirja on mielestäni riittävän menevä ja viihdyttävä. Lisäksi kirjassa on ratkaistu harvinaisen tyylikkäällä ja jopa monitasoisella tavalla genrelle tyypillinen ongelma, eli kysymys siitä, miksi teini-ikäiset päähenkilöt seikkailevat yksinään aikuisten auttamatta. Claren ratkaisu on kerta kaikkiaan hieno ja tyydyttävä.
Kenelle kirjaa voisi sitten suositella? Kenties nuorehkolle henkilölle, joka ei ole turhan tarkka yksityiskohtien suhteen ja joka kaipaa hieman harlekiinihtavaa fantasiaviihdykettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti