Kansallisromantiikka, luontometaforia
Jo nouseva kaupunki merestä on,
joka sulkee sen syliinsä kuin ylkä morsion.
Ruissalon niemet, tammilehdot ja mäet,
Airiston kuulaana kimmeltävän näet!
Aurajoki paisuu pian niitä kohtaamaan,
purkaa valkokuohunsa liittoon veden, maan.
Samppalinna, Puolala, Kaskenmäki jyrkkäahteinen,
jylhinä vartioi rantoja virran sen.
Kansallisromantiikan luulee tuntevansa, mutta
sen toisintaminen ei ole niin helppoa kuin uskoisi. Lisähaastetta tehtävään toi
haluni sovittaa runo Anttilan keväthuumauksen melodiaan sekä ympätä mukaan
seksuaalimetaforia. Lopputulos on sitä luokkaa, että jätän sen yhteen
säkeistöön. Puhumattakaan siitä, miten perverssi olo ihmiselle tulee Turun
ylistämisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti