Jason Bourne, Mika Waltarin tyyliin
Delhi, Moskova.
Olen kotona kaikkialla
ja kaikkialla vieras.
Menneisyys on unta,
tulevaisuus avoin.
Pelkään itseäni.
Sähkövalot syttyvät
satamakortteleissa.
Kuljen läpi sinisen hämärän
yksin, enkä tiedä,
mikä on tämä tunne.
Pelkään, että vielä ymmärrän.
Jason Bourne -elokuvista ja Mika Waltarin
tuotannosta löytyy yllättävän samanlaisia teemoja, esimerkiksi
kosmopoliittisuutta, menneisyyden kieltämistä ja itseen kohdistuvia epäilyksiä.
Waltarin tyylin matkiminen ei kuitenkaan ole helppoa. Ei riitä, että aiheet ja
ilmaisut ovat samankaltaisia, vaan runon pitäisi olla myös kielellisesti
esikuvansa tasolla. Ihan Waltarin nerokkuuteen en todellakaan tässä runossa
yllä, vaikka kaksi ensimmäistä säkeistöä ovatkin mielestäni ihan mukiinmeneviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti