Pitkän linjan kirjastovaikuttajan, Suomen kirjastolaitoksen äidiksikin tituleeratun Helle Kannilan (1896 - 1972) pienimuotoinen dissailu on noussut nykypäivän kirjastopiireissä jonkinlaiseksi trendiksi. Tällainen kapinointi on sikäli ymmärrettävää, että vuosikymmenet kuolleena ollut Kannila tuskin nousee haudasta kritisoijiaan kurmottamaan, ja niinpä kritiikkiä voikin turvallisesti esittää.
Olen lukenut Kannilan teoksia varsin vähän, lähinnä vuoden 1966 Kirjastonhoidon oppaan, jota pidän edelleen erinomaisena alan perusteoksena. Kirjanvalinnan ongelmia aika ei valitettavasti ole kohdellut yhtä hellästi.
Teos käsittelee nimensä mukaisesti kirjanvalintaa kirjastoissa painottuen yleisiin kirjastoihin. Kirjan kolme ensimmäistä lukua ovat mielestäni edelleen ajankohtaiset: niissä käsitellään kirjanvalinnan yleisiä periaatteita sekä erityisesti sitä, millaisessa suhteessa kirjastojen kirjanvalinta on sananvapauteen ja sensuuriin. Kirjan alkupuolen keskeisen sisällön voi kiteyttää Kannilan sanoin (s. 22): "Kaikkia julkaistuja kirjoja ei suinkaan ole syytä kelpuuttaa yleisiin kirjastoihin, mutta mielipiteitä ei sovi kirjastossa arvostella, vaan sitä, millä tavalla nuo mielipiteet on tuotu esille". Kannila painottaa suunnitelmallisen kirjanvalinnan tärkeyttä (mikä on sinänsä surkuhupaisaa, kun kaikissa kirjastoissa ei edelleenkään ole yhtenäistä, julkista valintaohjelmaa) sekä asettuu vastustamaan ennakkosensuuria (s. 61):
"Ei ole mitenkään uskottavaa, että jos kirjoja ja lehtiä ruvetaan tarkastamaan ennen painoluvan antamista, siinä pysähdyttäisiin joihinkin romaanien rumiin sanoihin tai muuhun hallituspiireille ehkä sittenkin vähemmän tärkeään, vaan kiusaus panna kapula poliittisen tai muun ideologisen vastustajan suuhun kävisi pian tälle tielle lähdettäessä ylivoimaiseksi. [...] monet niistä, jotka nyt ajattelemattomasti toivovat joidenkin heille vastenmielisten teosten painattamisen estämistä, ensimmäisinä olisivat vaatimassa sananvapautta, kun joku toinen hallitseva ryhmä voitolle päässeenä ryhtyisi ennakolta rajottamaan heidän katsantokantojensa julkista esittämistä."
Kannilan sanat ovat edelleen ajankohtaisia, syytetäänhän kirjastonhoitajia nykyäänkin toisinaan "vääränlaista ideologiaa" edustavien teosten ja kirjailijoiden syrjimisestä. Suosittelenkin teoksen kolmen ensimmäisen luvun lukemista kaikille kirjastonhoitajille ja muille kirjanvalinnasta kiinnostuneille.
Luvussa 4 teos saa kuitenkin omituisen käänteen. Kannila käyttää varsin paljon aikaa "arvokkaan" ja "vähemmän arvokkaan" kaunokirjallisuuden määrittelyyn sekä sen pohtimiseen, voiko "vähemmän arvokasta" kirjallisuutta ottaa kirjastoon. Vaikka Kannilan esittämä katsaus viihdekirjallisuuden historiaan ja lajityyppeihin onkin ansiokas ja asenne pääosin yllättävänkin neutraali, nykyaikaisesta lukijasta tällainen kaunokirjallisuuden arvottaminen tuntuu oudolta. Kannilan pohdiskelut pornografian luonteesta (s. 80 - 81) ovat kummallisuudessaan suorastaan hieman huvittavia. Toisaalta nykyisinä relativismin aikoina on ihan virkistävää lukea, kuinka joku haukkuu esimerkiksi Mickey Spillanen teoksia - huonojahan ne ovat, ei siitä mihinkään pääse. Selvyyden vuoksi lienee myös syytä todeta, että toisin kuin joissakin yhteyksissä on ehkä aiemmin vihjattu, Kannila ei mielestäni mitenkään erityisesti arvostele juuri sukupuoliseikkoja käsittelevää kirjallisuutta, vaan myös esimerkiksi "huono" uskonnollinen kirjallisuus saa hänen tuomionsa.
Kirjojen hankintaa ja siinä käytettäviä apuneuvoja koskeva osuus on lähes täysin vanhentunut tietotekniikan kehityksen ja lainsäädännön muutosten takia. Esille voi kuitenkin nostaa muun muassa Kannilan suosituksen, ettei valinnan pidä olla pelkästään jonkun ylhäisen johtajan vastuulla, vaan yleisön toiveet on otettava huomioon, ja kaikkien kirjastossa työskentelevien olisi hyvä osallistua valintaan ainakin yleisön toiveita välittämällä.
Kirjan lopussa on vielä ohjeita yksityiskirjaston perustajalle sekä tutkimus kirjastosta lainatuista ja kirjakaupan myymistä kirjoista.
Kannilan teos sisältää mielestäni varsin hyödyllistä tietoa kirjastoalan ammattilaisille, mutta kirjan antamia tietoja joutuu jonkin verran seulomaan löytääkseen yhä nykyaikana relevantin asiasisällön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti