Volter Kilven suurteos, melkein tuhatsivuinen Alastalon salissa,
käsittelee kolmimastoisen laivan eli parkin rakentamista tai oikeammin
rakentamispäätöksen syntymistä. Puuhamiehenä toimii selkeä ja järkevä Alastalon
Herman Mattson, ja hänen kilpailijanaan tai vastustajanaan lööperiä puhuva,
sekoileva Pukkila. Teos on varsin raskassoutuinen ja hidastempoinen, ja
yksinkertainen romaanihenkilön siirtyminen salin poikki tuntuu varsinaiselta
toimintakohtaukselta.
Järkytyin hieman huomatessani, että Ylistalon tuvassa käsittelee saman
halvatun parkkilaivan rakentamista, tällä kertaa tosin eri henkilöiden
näkökulmasta. Päähenkilönä on Alastalon naapuri Ylistalon Esa, tavattoman
laiska, mutta tarpeen tullen nopea ja vahva mies. Teos on onneksi Alastaloa
paljon ohuempi, ja siinä on runsaasti toimintaa: milloin otetaan kiinni
karanneita hevosia, milloin tapella nujakoidaan. Kilpi tuo hieman
osoittelevasti esille eroja Alastalon ja Ylistalon välillä: Mattson on
toimelias ja Esa laiska; Esalla on liuta lapsia ja Mattsonilla pelkkä yksi
tytär; Matssonin tyttären nimi on Siviä, kun taas Esan täysikäiset lapset
harrastavat ahkeraa riiausta ja yökyläilyä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Itse pidin teoksen kiinnostavimpana antina kuvausta lapsenhoidosta. Kilpi
kertoo, kuinka Ylistalon emäntä laittaa taaperoikäisen Osku-pojan nukkumaan
sänkyyn ja myöhemmin siirtää tämän kuivemmille paikoille – vaippoja ei siis
ilmeisesti käytetty tai ne eivät olleet kovin imukykyisiä. Kirjassa mainitaan
myös ”vakun kusiset pahnat”, toisin sanoen kehdon pohjalla olevat kuivikkeet.
Myöhemmin todetaan, että Osku oli ”lykätty kiireessä käsistä laattialle
mossokuppi ja kahvinsotko vieressä, että oli paralla jotain popsittavaa ja
leivänsekaa poskiinsa”. Ilmeisesti lapsi sai sormiruokailla itsenäisesti sillä
aikaa, kun äidillä oli muuta tekemistä.
Kirjassa oli myös monia hauskoja sanankäänteitä, joista erityisesti jäi
mieleen naapurin emäntään kohdistettu ”Saatanan hamepaavi!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti