Vastauksia haastekysymyksiin

Lukeminen ja varsinkin bloggaaminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle, kiitos joululahjaksi saadun Skyrimin. MarikaOksa Oksan hyllyltä -blogista oli kuitenkin lähestynyt minua haastekysymyksillä, joihin vastaan.

1) Jos sinulla olisi juuri nyt mahdollisuus matkustaa aivan minne tahansa, minne lähtisit? Miksi?

Kävisin tapaamassa kaikkia kavereitani. Päättäisin reissun mustikkametsään - olettaen, että saisin matkustaa myös ajassa.

2) Haluaisitko suositella joitakin seuraamiasi blogeja - muita kuin kirjablogeja?

En juuri seuraa blogeja, mutta Ikomi on hyvä.

3) Onko kirjahyllysi järjestetty jonkin tietyn systeemin mukaan?

Kauno ja tieto erikseen, kauno aakkosjärjestyksessä ja tieto koon mukaan. Sarjakuvissa mystinen järjestys, jota en itsekään ymmärrä.

4) Kuka kirjallinen hahmo olisi sinulle mieleinen ystävä?

Luen enimmäkseen vakoojista, murhamiehistä, sotureista ja muista vastaavista. En usko, että haluaisin tutustua sellaisiin lähemmin. Jos joku pitäisi valita, niin otan sen insinöörityypin Canal Grandesta.

5) Mikä on bravuurisi keittiössä?

En yleensä tee pahaa ruokaa.

6) Oletko koukussa kahviin, teehen tai johonkin muuhun juomaan?

No todellakin olen. Onneksi ei ole tullut kokeiltua vahvempia huumeita.

7) Onko jokin elokuva tai tv-sarja ollut parempi kuin kirja, jonka pohjalta se on tehty?

Tekisi mieli sanoa Game of Thrones, mutta on se sarjakin oikeasti aika huono. Master and Commander -elokuva on kohtalaisen hyvä, samaa tasoa kirjojen kanssa.

8) Minkä kevään 2014 uutuuskirjan odotat erityisesti saavasi käsiisi?

Luotan siihen, että jos Abercrombie tai Lynch julkaisevat jotain, saan tietää siitä.

9) Onko lukemisesi suunnitelmallista? Menetkö kirjastoon tarkan kirjalistan kanssa, listaatko kirjakatalogeista 'must read' -luettelon tms? Vai luotatko enemmän sattuman voimaan ja nappailet kiinnostavia kirjoja lukupinoon sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan?

Luen ihan mitä sattuu löytymään esim. piilotettuna Alkon muovikassiin työhuoneen pöydän alle.

10) Millainen kirjan kansi viehättää sinua? Kiinnitätkö huomiota väreihin, kuviin? Vai etkä huomaa kantta ollenkaan?

Kannet ovat tärkeitä. En yleensä osta kirjaa, jos siinä on ruma kansi, vaikka kirja itsessään olisi hyväkin. Inhokkikanteni on eräässä fantasiakirjassa, jonka nimen olen unohtanut. Siinä kaksi kömpelösti piirrettyä nuorukaista näyttäisi tsekkailevan toistensa takapuolia, vaikka luullakseni itse kirjassa ei tapahdu mitään sellaista.

En laita haastetta eteenpäin, vaan poistun kaunistamaan Skyrimin maakunnan epäkuolleisuustilastoja.

Volter Kilpi: Kirkolle

Volter Kilven vuonna 1937 ilmestynyt Kirkolle päättää Saaristosarjan, johon kuuluvat myös Alastalon salissa ja Pitäjän pienempiä. Kustaviin puulaivojen aikakauteen sijoittuvassa teoksessa kuljetaan kirkolle ensin kävellen ja sitten kirkkoveneellä. Lopulta päästään perille, ja väki menee kirkkoon. Matkan varrella kirjailija tarkastelee elämää eri-ikäisten ja erilaisten henkilöiden näkökulmasta: nuorten ja vanhojen, köyhien ja rikkaiden, elämässään enemmän tai vähemmän onnistuneitten. Kirjailija muistuttaa moneen kertaan, että ihmiset ovat (konkreettisestikin) samassa veneessä ja päätyvät lopulta samaan kirkkotarhaan, ensin ehkä mullan päälle, mutta lopulta kaikki sen alle.

Kilven tyylin ehkä tunnetuimpana piirteenä on sen verkkaisuus - kaikille lienee tuttu Alastalon salin myyttinen, legendaarinen piipunvalintakohtaus, jossa piipun valinnasta saisi suorastaan kokonaisen oman kirjansa. Kirkolle-kirjassa erityiseksi haasteeksi nousee kuitenkin Kilven sanavarasto, joka sisältää runsaasti murteellisia, vanhahtavia tai jopa itse keksittyjä sanoja. Erityisesti kapteeninpoika Albertin mielenmaisemaa kuvaavat Kilven "paisuvammaksi proosaksi" nimittämät säkeiksi jaetut kohdat ovat aivan sietämättömiä, ja erääseen sellaiseen kohtaan luku-urakkani tyssäsi viikoiksi, ellei kuukausiksi.

Noin muuten kirja on kyllä hyvä, jopa nerokas. Kilpi sukeltaa henkilöidensä mieleen uskottavasti ja luo heistä todellisia, persoonallisia ihmisiä. Kirjassa kerrotut ihmiskohtalot ovat dramaattisia, karuja ja järkyttäviäkin. Huumoriakaan ei ole unohdettu, ja erityisesti pidin siitä jaksosta, jossa Kilpi tarkastelee maailmaa kapteenin 3-vuotiaan Väinö-pojan silmin. Väinön ohella suosikikseni nousi herras-Manta, hieman hämäräksi jäävä turhamainen ja maailmallinen naisihminen.

Kirjan kiistattomista ansioista huolimatta en oikein uskalla suositella sitä muille kuin henkilöille, joilla on hyvin valikoiva maku. Perus-Remeksen ystävät eivät kenties saa teoksesta kovinkaan hekumallisia nautintoja irti.

Muinais-Intian ilma-alukset

Heikkona hetkenä lupasin auttaa luokan 15 kokoelmatyössä. Nyt mietin, miksi.

Retkibussi

Joskus töissä tulee vastaan niin upeaa kirjallisuutta, että siitä ei vain voi jättää kertomatta.

Ei ole kovin vaikeaa tehdä itse retkibussi! Tässä rikkaasti kuvitetussa kirjassa kerrotaan, miten se tapahtuu.

Pahoittelen kuvien laatua. Ashalla ei parempia saa.

Adele Faber ja Elaine Mazlish: How to talk so kids will listen & listen so kids will talk, vuoden 2012 laitos

Edellinen arvioimani lastenkasvatusaiheinen kirja, Judith Rich Harrisin Kasvatuksen myytti, väitti ettei kotikasvatuksella juurikaan ole väliä - lapset sosiaalistuvat ryhmässä, eikä kotikasvatus vaikuta siihen, millaisia heistä lopulta tulee. Faber ja Mazlish esittelevät alkujaan vuonna 1980 ilmestyneessä klassikkoteoksessaan kolikon toisen puolen. He osoittavat, että kotikasvatuksella todella on väliä, koska koko perheen ja etenkin vanhempien elämä lasten kanssa voi olla sietämätöntä, jos kasvatus menee pieleen. Ei ole mikään merkityksetön asia saada lapset käyttäytymään kunnolla edes kotona. Lisäksi teoksessa annetaan lähtökohdaksi, että vanhemmat voivat vaikuttaa lasten elämään myös kodin ulkopuolella esimerkiksi viestimällä opettajien kanssa.

How to talk... -kirjassa annetaan muutamia yksinkertaisia ohjeita lasten kanssa kommunikoimiseen. Suhtaudu lapseen samanlaisella kunnioituksella kuin aikuisiin; hyväksy lapsen tunteet ja auta lasta tunnistamaan ne; rankaisemisen sijaan ratkaise ongelmia yhdessä lapsen kanssa; älä aseta lasta mihinkään rooliin. Jokainen tekniikka esitellään selkeästi kirjoitetussa luvussa, jonka sanomaa tukevat piirrokset ja kopioitavat muistilistat. Kirja onkin yksi helppokäyttöisimpiä ja selkeimpiä oppaita, jonka olen lukenut. Myös kirjan sanoma empatiasta ja kunnioituksesta on mielestäni varsin kannatettava.

Kirjassa on varsin vähän huonoja puolia. Esille voisi nostaa sen, että kirjassa esitellyt tekniikat ovat aika haastavia - vanhemman täytyy kyetä olemaan henkisesti läsnä ja tunnistamaan sekä omat että lapsen tunteet. Väsyneille vanhemmille tällainen voi olla vähän hankalaa. Lisäksi kirjassa ei ihan riittävästi tuoda mielestäni esille sitä, että kirjoittajien mielestä puhuminen ei ole ainoa keino lapsiperheen tilanteiden hallitsemiseen - vaikka he eivät jäähyä varsinaisesti suosittelekaan, lapsen tai tavaran poistaminen vaarallisesta tilanteesta on kuitenkin heidän mielestään suositeltavaa. Kirjasta voi myös saada sellaisen vaikutelman, että kirjoittajien mielestä vanhempien pitäisi olla lastensa saatavilla kaiken aikaa ja tilanteessa kuin tilanteessa. Tämä kenties ei ole kirjoittajien tarkoitus, mutta asia jää vähän epäselväksi. Lisäksi kirjoittajien esittelemät tekniikat perustuvat pitkälti kielelliseen viestintään, jotan ihan pienten lasten kanssa ne eivät toimi yhtä hyvin (mutta toimivat kuitenkin - olen hiukan testaillut 2-vuotiaan kanssa).

Parista pienestä puutteesta huolimatta kirja on mielestäni erittäin hyvä, ja suosittelen sen lukemista paitsi kaikille vanhemmille niin myös kaikille ihmisille, jotka haluavat parantaa kommunikointitaitojaan erilaisissa konfliktitilanteissa. Kirja mielestäni soveltuu ohjenuoraksi esimerkiksi vaativissa asiakaspalvelutilainteissa työskenteleville. Kirja soveltuu mielestäni erityisen hyvin luettavaksi rinnan Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bébé -kirjan kanssa.

Uuden vuoden toivotukset

Alun uuden vuoden
vietän viinaa juoden,
paskon portinpieleen
ja tatuoin sun kieleen
ison hakaristin
välineillä nistin.
Talopesulassa
herään krapulassa
haisten kauhealta
Parta-Penan alta.

Toivotan lukijoilleni hyvää uutta vuotta! Älkää tehkö kuten runoteoksen varsin vulgääri kertojaminä, vaan juhlikaa vuodenvaihdetta mieluummin täysin päinvastaisten aktiviteettien parissa.

Ilias, ensimmäinen laulu

Sain joululahjaksi pitkään himoitsemani Iliaan Otto Mannisen suomennoksena. Raportoin edistymistäni laulu kerrallaan. (Disclaimer: jos joku opiskelija tai vastaava googlaa Iliaan juoniselostusta, niin älkää nyt herrajumala uskoko mitään, mitä kirjoitan, vaan tarkistakaa asia jostain oppineesta lähteestä.)

Kuten useimmat tietänevät, Ilias sijoittuu Troijan sotaan. Ensimmäisessä laulussa tapaamme kreikkalaiset sotaurhot Agamemnonin ja Akhilleuksen, jotka joutuvat nokkapokkaan keskenään. Agamemnon on ilmeisesti koko kreikkalaisten sotajoukon pomo tai ainakin hän komentaa useampia miehiä kuin Akhilleus (joka muuten on sama heppu, joka tunnetaan sanonnasta "Akilleen kantapää"). Sotajoukko on ottanut naisvankeja, jotka on jollain logiikalla jaettu sotilaiden kesken. Agamemnon on saanut troijalaisen Apollon papin Khryseksen tyttären, kun taas Akhilleus on saanut Briseis-nimisen naisen. Khryses tulee kreikkalaisten leiriin tarjoamaan lunnaita tyttärestään, mutta Agamemnon kieltäytyy luovuttamasta tätä sillä perusteella, että tytär on paremman näköinen ja vielä askareissakin taitavampi kuin Agamemnonin oma vaimo. Khryses pyytää apua Apollolta, joka ryhtyykin ampumaan kreikkalaisiin ruttoa aiheuttavia nuolia. Kreikkalaiset pyytävät apua ennustajalta, joka paljastaa heille Apollon puuhat ja kertoo, että ainoa keino jumalan lepyttämiseen on antaa tytär Khrysekselle takaisin ilman lunnaita. Agamemnon ei tästä ilahdu, vaan vaatii, että hänen pitää saada muilta kreikkalaisilta hyvityksiä, jos hän joutuu luovuttamaan Khryseksen tyttären.

Akhilleus rupeaa aukomaan Agamemnonille päätään. En ihan tajunnut, mitä hän sanoo, mutta ilmeisesti se oli jotain tosi ärsyttävää, koska Agamemnon ilmoittaa ottavansa hyvitykseksi Briseiksen. Akhilleus vetää herneen todella syvälle nenäänsä ja ilmoittaa, ettei suostu enää taistelemaan. Hän pyytää äitiään, merijumalatar Thetistä, anomaan ylijumala Zeusta kääntämään sotaonnen kreikkalaisille vastaiseksi kunnes Akhilleus jälleen palaa taisteluun. Thetis tekeekin näin ja Zeus suostuu, mistä tämän puoliso Hera (tai Here, kuten nimi kirjassa kirjoitetaan) pahastuu. Puolisoiden välille tulee riitaa, ja Zeus uhkaa ruveta kurittamaan Heraa. Väliin onneksi tulee lepyttelemään heidän poikansa Hefaistos, ja jumalat ryhtyvät juhlimaan iloisina, mihin laulu loppuu.

Teoksen kieliasu on vanhahtava ja vaikeaselkoinen, mutta ei mahdoton ymmärtää. Lopussa olevat selitykset auttavat lukemisessa. Teoksen henkilöt äksyilevät, mököttävät, uhkailevat ja kiukuttelevat ensimmäisessä laulussa vähemmän sankarillisella tavalla. Kreikkalaiset sotaurhot käyttäytyvät suorastaan kuin mitkäkin bridezillat. Tästä on hyvä jatkaa.

Opin ensimmäisestä laulusta myös uutta: teoksen syntyajan kreikkalaiset ovat ajatelleet, että tummaihoiset ihmiset ovat jumalien erityisessä suosiossa.