Lars Mytting: Täyttä puuta. Pilko, pinoa ja kuivaa - puulämmittämisen taito

Siinä missä edellä arvioimani kirja oli pessimistinen ilmastonmuutoksen torjumisen suhteen, Myttingin kirja on optimistinen. Kirjoittajan mukaan puulämmitystä voi ja pitää lisätä muun muassa ilmastosyistä. Ilmasto tosin ei ole kirjassa pääosassa, vaan puiden kaato, pilkkominen, pinoaminen, kuivaaminen ja polttaminen.

Kirja ei kuitenkaan ole mikään noviisille tarkoitettu palikkatason opas edellä mainittuihin taitoihin, vaan pikemminkin asiaan syvällisesti perehtyneen osaajan muille samanlaisille suuntaama fiilistelyteos. Joitakin yksinkertaisimpia perusasioita kirjasta puuttuu, kuten yksityiskohtaiset ohjeet puun kaatoon, teräketjun teroittamiseen ja puiden sytyttämiseen. Kirjoittaja olettanee, että nämä taidot ovat lukijalla jo hallussa.

Tällaisena kirja on karskissa miehekkyydessäänkin tunnelmallinen, jopa romanttinen. Riittävät klapivarastot ovat tässä kirjassa miehen mitta monessakin mielessä. Kirjassa on myös tavattoman kauniita kuvia halkopinoista ja myös kasvavista puista.

Kirja ilahduttanee eniten noin 60-70-vuotiasta puulämmistystä harjoittavaa miestä, mutta suosittelen sitä muillekin puista ja puulämmittämisestä kiinnostuneille.

Elina Grundström: Musta orkidea

Luulin lukevani kirjaa, joka kertoo orkideoista. Päädyin lukemaan kirjaa, joka kertoo ilmastonmuutoksesta - tarkemmin sanottuna siitä, kuinka mahdotonta ilmastonmuutoksen torjuminen on. Grundströmin polveileva, ajassa ja paikassa siirtyilevä ja paikoin hiukan sekavakin tarina liikkuu luontevasti kukkakaupasta villiorkidojen kasvuseuduille Borneolle ja siirtyy käsittelemään siellä tapahtuvia ekokatastrofeja ja niiden torjumisyrityksiä. Kirja on erittäin sujuvasti kirjoitettu ja aiheestaan huolimatta jopa viihteellinen, mutta kyllä lukiessa aina välillä tulee ihmetelleeksi, että mihinköhän tämä kaikki oikein liittyy.

Asiasisällöltään kirja on kiinnostava, mutta masentava. Borneon metsänsuojelu- ja ennallistamishankkeisiin on pumpattu valtavat määrät rahaa, mutta mitään ei ole saatu aikaiseksi. Valtiot ja kansainväliset järjestöt käyttävät rahaa matkusteluun ja puheiden pitämiseen, mutta Borneon suosademetsiä ei saada ennallistettua, ja palmuöljyplantaaseja pykätään koko ajan lisää. Koska suot kuivatetaan, turve syttyy palamaan ja seurauksena ovat valtavat savusumut ja kasvihuonekaasupäästöt.

Sivumennen sanoen sain kirjassakin tehottomaksi mainitulta WWF:ltä veikeällä oranginkuvalla varustetun kerjuukirjeen, jossa pyydettiin rahaa juurikin Borneon suojelemiseksi. Maksoin, mutta tunsin itseni vähän hölmöksi. Samoin kuin syynätessäni ruokapakkauksia valitakseni ne, joissa ei ole palmuöljyä - sitähän on jumalauta nykyään kaikkialla.

Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville

Tässä sitä on, nimittäin faktaa eri ruoka-aineiden ja ruokalajien hiilijalanjäljestä. Kuten kirjan nimikin lupaa, kirjassa on myös juttua kausisyömisestä, ja ruokalajit on ryhmitelty kätevästi vuodenajan mukaan.

Kirjaa lukiessa tulee kuitenkin mieleen kaksi ongelmaa, joista ensimmäinen liittyy kirjaan itseensä ja toinen eettiseen kuluttamiseen yleensä.

Ensinnäkin osa kirjan ruokaohjeista on melkoisia piperryksiä. Kohtalaisen suuri osa ohjeista ei edusta reilua, nopeasti kokattavaa ja nälän poistavaa arkiruokaa. Ohjeet ovat toki suuntaa-antavia, ja ainahan niitä voi soveltaa. Olisin kuitenkin kaivannut suurempaa määrää ruokalajeja ja erityisesti painotusta arkiruoan suuntaan.

Toisekseen: no niin, tästä kirjasta selviää, mitä ruoka-aineita pitäisi käyttää, jotta ilmastonmuutos hidastuisi. Mutta entä jos haluaa syödä muutenkin eettisesti, esimerkiksi ei halua tukea orjatyövoimaa käyttävää maataloutta? Tai jos haluaa, että ruoka maistuu hyvältä? Espanjasta tuodun tomaatin hiilijalanjälki on oletettavasti pienempi kuin Suomessa tuotetun, mutta toisaalta Espanjan työläisiä ei kohdella yhtä hyvin kuin Suomen ja tomaattien makukin on huomattavasti huonompi.

Kukahan kehittäisi kokonaisvaltaisen eettisen kuluttamisen oppaan?

(Kirjan kirjoittajat: Tuuli Kaskinen, Outi Kuittinen, Saija-Riitta Sadeoja ja Anna Talasniemi)

ps. Plussaa kirjalle Turun torin mainitsemisesta!

Taina Laajasalo ja Silja Salmi: Kun kolmesta tulee neljä - Opas toisen lapsen saaville perheille

Laajasalon ja Salmen kirja on perusopas toisen lapsen saaville perheille. Kirjassa käsitellään kuopuksen syntymän vaikutusta sekä esikoiseen että vanhempien parisuhteeseen. Suurin osa teoksen sisällöstä on varsin arkijärjen mukaista, mitään kovin uutta tai yllättävää teos ei paljasta.

Kirjan heikkoutena pidän sitä, että kirjassa keskitytään pelkästään ns. normaaliin ydinperheeseen, siis sellaiseen, jossa on isä, äiti, lapsi ja vielä isovanhemmatkin tai muita sukulaisia tai ystäviä auttamassa. Uusperheet, sateenkaariperheet, yksinhuoltajat ja keskenään pärjäämään joutuvat perheet puuttuvat. Kirjassa ei myöskään käsitellä tilannetta, jossa joku lapsista on erityislapsi tai vammainen. Kirjassa käsitelty oletettu perhe on siis sellainen perhe, jolla ei ole mitään erityisiä ongelmia toisen lapsen syntymän lisäksi. Mielestäni olisi ollut kiinnostavaa, jos mukana olisi ollut tietoa myös tavalla tai toisella epätavallisista perheistä.

Tällaisenaankin kirjaa voi tietysti suositella niille perheille, joihin on syntymässä toinen lapsi. Esimerkiksi ohjeet esikoisen mustasukkaisuuden vähentämisestä pätevät varmaan perheen kokoonpanosta riippumatta.

Jos joku lukijani pystyy vihjaamaan kirjasta, jossa käsitellään vähäisillä sosiaalisilla turvaverkoilla pärjääviä perheitä, olisin kiinnostunut ja kiitollinen!

Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla

Kirja kertoo yhden ahdistuneen, liberaalin, keskiluokkaisen miehen yrityksestä elää suurkaupungissa tavalla, joka kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Lähtötaso kertakäyttöisine astioineen ja ilmastointilaitteineen on melko kurja, ja lopussa päädytään hiukan toisenlaiseen kurjuuteen: perhe katkaisee sähköt asunnostaan ja pyykkää käsin.

Lähdin lukemaan kirjaa siinä oletuksessa, että löytäisin käytännön vinkkejä siihen, miten kerrostaloasukas voisi elää ympäristöystävällisesti. Kirja on kuitenkin aika yleisluontoinen, ja kirjoittaja toteaa usein, ettei ole aina mahdollista saada selville yksiselitteisesti, mikä ratkaisu olisi paras. Käytännön ohjeita on siis melko vähän. Lisäksi kirjoittaja toteaa, että yksilön tekemillä valinnoilla on rajansa - viime kädessä tarvitaan lainsäädännöllistä ohjailua. Tietyissä asioissa yksilö ei pysty valitsemaan ympäristöystävällisintä vaihtoehtoa, koska sellaista ei markkinoilla ole tarjolla.

Kirjasta melko suuri osa on kirjoittajan pohdintaa, josta osa on aika kaukanakin kirjan varsinaisesta aiheesta. Kirjoittaja esimerkiksi pohdiskelee oman perhehistoriansa vaikutusta Ekovuosi Manhattanilla -projektiin. Nämä osuudet tuntuivat vähän tylsiltä, koska olisin vain halunnut kuulla konkreettisia ohjeita, miten ihmisen tulisi elää luontoa säästääkseen.

Kirjoittaja pohtii myös paljon yksilön ja yhteiskunnan roolia ympäristöasioissa. Hänen ohjeensa on ryhtyä puhumisen ja ajattelemisen sijasta tekoihin - Gandhin sanoin, tulla siksi muutokseksi, jonka tahtoo nähdä maailmassa.

Kirjan yhtenä kiinnostavimpana yksityiskohtana pidän väitettä siitä, että yksilön vastuuta ympäristöasioissa ajavien kampanjoiden takana on ollut suuryrityksiä, jotka ovat näin pyrkineet suuntaamaan ympäristötietoisuuden yritysten toiminnasta yksilön toimintaan.

Kirja sai minut myös ihmettelemään elämäntapaa Manhattanilla. En ole koskaan käynyt, joten joku matkustelevampi voisi valaista minua: eikö siellä tosiaan ole mahdollista saada kahvia muusta kuin kertakäyttökupista?

Tuija Ruuska: Kasvisaskeleet

Tuija Ruuskan kasviskeittokirja lähtee aivan alkeista: alussa kerrotaan työvälineistä ja esimerkiksi viipaleen ja kuution erosta. Ruuska selostaa myös kasviskokkauksen tärkeimmät raaka-aineet, esimerkiksi palkokasvit.

Reseptejä kirjassa on paljon, ja ne ovat melko selkeitä ja yksinkertaisia. Ohjeiden perusteella on mahdollista tehdä myös vegaaniversio. Itse kokeilin papustroganoffia, joka maistui tosi hyvältä, vakka ei tavallista stroganoffia paljon muistuttanutkaan.

Kirja on kuvitettu erityisen mukavilla ja pirteillä kuvilla kokkaavista nuorista. Taitto on välillä vähän epäselvä, koska kuvan päälle laitetusta tekstistä ei aina saa selvää. Ruokaohjeet kyllä ovat helposti luettavissa.

Kirja sopii kenelle tahansa kasvisruoan valmistamisesta kiinnostuneelle. Erityisen ja suorastaan poikkeuksellisen hyvin se sopisi kotoa muuttavalle nuorelle. En ole ainakaan koskaan nähnyt kasviskeittokirjaa, jossa kokkaamisen alkeet selostettaisiin näin hyvin.

Marie Kondo: KonMari - siivouksen elämänmullistava taika

Olen harvoin ollut yhtä hämmentynyt kuin tämän sensaatiosiivousoppaan luettuani. Marie Kondon periaatteet lienevät jo kaikille tuttuja: pitää säilyttää vain ne tavarat, jotka tuottavat iloa. Kaikki muu pitää heittää pois. Lisäksi hän antaa ohjeita tavaroiden säilytykseen: tavarat pitää säilyttää riveissä, ei pinoissa. Kondo lupaa, että näitä ohjeita noudattamalla ihmisen tarvitsee järjestellä asuntonsa (tai huoneensa, kuten hän usein sanoo) vain kerran elämässään.

Sinänsä järkevää. Mutta mitä tehdään niille tavaroille, jotka eivät tuota iloa, mutta joita huushollissa kuitenkin tarvitaan? Pyykkiteline? Vessapaperi? Ruma, mutta käyttökelponen paistinlasta? Ainoa tämän sortin tavara, jonka Kondo mainitsee, ovat takuutodistukset, jotka hän sivulauseenomaisesti käskee säilyttämään, vaikka ne eivät tuotakaan iloa.

Lisäksi hämäräksi jäi, että jos kaikki vaatteet säilytetään vetolaatikoissa, mitä vaatekaapin ylähyllyillä pitäisi tehdä. Jos sinne laittaa laatikoita, niissä oleviin vaatteisiin ei yletä.

Tässä ehkä oli jotain, mitä en ymmärtänyt.