Pirkko Arstila: Teen ystävän kirja

Olen viime aikoina lukenut enemmän some-päivityksiä kuin laadukasta kirjallisuutta. Uskoni ihmiskuntaan on ollut koetuksella, mutta Arstilan kirja palautti sen. Kirjoittaja lähestyy kirjassaan teetä ja sen juomista niin monesta eri näkökulmasta ja niin moniaistimellisesti, että lukija tuntee uppoutuvansa teen maailmaan kuin tuoksuvaan teekuppiin, vaikka aihe ei ennestään lainkaan kiinnostanut.

Arstila sukeltaa teen maailmaan tieteen, taiteen, eri aistien ja synestesian, omaelämänkerrallisten kokemusten ja käytännön ohjeiden kulmasta. Osa väitteistä on hieman hassuja (kuten se, ettei teen puute aiheuttaisi vieroitusoireita - kyllä ainakin mustan teen juojalle aiheuttaa), mutta kirjasta välittyvä perehtyneisyys ja omistautuneisuus vievät täysin huomion vähemmän täydellisiltä yksityiskohdilta.

Tätä kirjaa uskallan suositella myös niille, joita teen juominen ei ole koskaan kiinnostanut. Kirjan luettuasi olet sopivassa mielentilassa aloittamaan.

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi

Innostavasti, persoonallisesti ja huumorilla kirjoitetun pukeutumis-, vaatehuolto- ja maailmanparannusoppaan kirjoittaja neuvoo, miten tavallinen pukeutuja voi paitsi parantaa omaa vaatevarastoaan ja säästää rahaa, myös välttää ostamasta niitä vaatteita, joiden tekijät joutuvat elämään ja työskentelemään kaikkein huonoimmissa oloissa. Kirjasta välittyy kirjoittajan vankka tietämys tekstiili- ja vaatetusasioista, ja vaikka aihe on osittain masentava, tekstin miellyttävä ja riittävän kevyt tyyli tekee siitä mukavaa luettavaa.

Valitettavasti kirjassa esitettävät parannusehdotukset toimivat vain osittain. Kuten kirjoittaja itsekin toteaa, tekstiiliteollisuus on monimutkainen vyyhti, ja kuluttajalla ei todellisuudessa ole äärettömän paljon valtaa. Lisäksi Saramäen kirjassaan hahmotteleva kuluttaja, joka ostelee vaatteita huvikseen ja vaihtelunhalusta, ja joka siksi myös melko helposti voi ryhtyä kuluttamaan eettisemmin, ei mielestäni täysin vastaa todellisuutta. Ainakin on olemassa muitakin kuluttajatyyppejä. Tarkastelkaamme lähemmin kuvitteellista esimerkkihenkilöä, kutsukaamme häntä vaikkapa nimellä rouva P.

Riisuutuessaan gynekologin vastaanotolla rouva P havaitsee, että hänen uskollisesti kymmenkunta vuotta käyttämänsä pitkät kalsarit (joita kutsutaan myös välihousuiksi tai leggingseiksi), ovat aivan reikäiset (kuten sivumennen sanoen myös rouva P:n sukat, mutta se on kokonaan toinen juttu, koska kotona rouva P:llä on myös ehjiä sukkia). Välttääkseen vastaavan nolon tilanteen toistumisen, rouva P päättää ostaa uudet pitkikset. Niiden pitää olla puuvillaa (koska muut materiaalit kutittavat) ja väriltään mustat.

Rouva P:llä on töiden jälkeen tunti aikaa. Hän asuu suurehkossa suomalaisessa kaupungissa, jonka keskustasta luulisi löytyvän kalsarit suhteellisen helposti. Haaveissa väikkyvät jopa kotimaiset pitkikset, koska edellisetkin ehkä oli tehty Suomessa.

Ensin rouva P menee suureen hyvämaineiseen tavarataloon, jonka alusvaateosastolla ei kuitenkaan myydä puuvillapitkiksiä. Myyjä neuvoo, että erään vaatemerkin omalla osastolla ehkä myydään - mutta ei myydä. Niinpä rouva P siirtyy naapurikorttelin suurehkoon vaatetusliikkeeseen. Myyjältä kysymällä kalsareita löytyy, mutta ne ovat väärän kokoisia. Rouva P ostaa varmuuden vuoksi ruskeat puuvillasukkahousut ja mustat bambusekoiteleggingsit, koska sopivampaakaan kaupasta ei löydy.

Rouva P ehtii vielä yhteen kauppaan, toiseen isoon tavarataloon. Siellä tosiaankin myydään mustia puuvillaleggingsejä! Ikävä kyllä ne on tehty Kambodzassa, ja hinta on sen mukainen, kymmenen euroa. Ompelija ei takuulla ole saanut asiallista palkkaa. Mutta koska bussin lähtöön on enää kymmenen minuuttia, rouva P ostaa riistotuotteen. Kassalla hän havaitsee vielä saavansa siitä kolmen euron alennuksen.

Rouva P tulee kotiin, ja purettuaan pakkaukset huomaa, että kaikki ostetut vaatteet saattavat olla hiukan liian pieniä.

Kirjan ohjeiden mukaan rouva P:n olisi pitänyt varata enemmän aikaa ostoksilla käyntiin ja ehkä myös selvittää etukäteen, mistä eettiset kalsarit olisi mahdollista löytää. Mutta jos aikaa ei ole, sitä ei ole. Eikä selvittäminenkään aina auta. Etsiessään aiemmin erästä hieman harvinaisempaa vaatekappaletta Suomessa tehtynä rouva P pitkän googlailun jälkeen lopulta onnistui löytämään suomalaisen valmistajan. Valitettavasti nettikaupasta puuttui kokotaulukko. Rouva P lähetti tiedustelun kauppaan, ja odottaa edelleen vastausta. Kuten muuten parista muustakin pienehköstä suomalaisesta nettikaupasta.

Lopputulemana totean, että suosittelen kirjaa kaikille niille, jotka joutuvat käyttämään vaatteita. Kirja sisältää paljon hyödyllistä tietoa ja erityisesti arvostan kirjoittajan perehtyneisyyttä vanhoihin pukeutumisoppaisiin. Kirja ei kuitenkaan tarjoa lopullista vastausta siihen, mitä kannessa luvataan: "Ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin vaateteollisuuden epäkohdat".

Blogi on tauolla

Hei lukijani!

Pussinäädän kirjablogi on tauolla. Kiitokset lukijoille, palataan (ehkä) asiaan!

Ystävällisin terveisin Pussinäätä

Ruohonjuuri-lehti

Kävin hippikaupassa ostamassa tiskiainetta, ja käteeni annettiin laatuaan ensimmäinen Ruohonjuuri-lehti. Lehti on kuulemma syntynyt asiakkaiden toiveista, ja lukuisien mainoskuponkien lisäksi se sisältää artikkeleita superfood-kaupan tuotteista ja asiaan liittyvästä elämäntavasta.

Tuotakoon julki, että uskon ihan täysin superfoodeihin ja olen Ruohonjuuren kanta-asiakas. Siitä huolimatta lehti herättää minussa lähinnä hilpeyttä.

Esimerkiksi heti sivun 2 mainoksessa väitetään, että B12-vitamiinisuihke "imeytyy todella tehokkaasti limakalvoilta suoraan aivoihin". Ja minä kun olen luullut, että siinä limakalvojen ja aivojen välissä olisi jotain kudoksia, verenkiertoa tai muuta hässäkkää.

Sivulla 4 taas todetaan, että "sienet ovat lähempänä ihmisen DNA:ta kuin kasvit ja siksi ne pystyvätkin tukemaan terveyttämme jopa kasvejakin paremmin". Samalla logiikalla tietysti kaikkein terveellisintä olisi simpanssien tai jopa ihmisten syöminen, mutta sitä lehdessä ei jostain syystä suositella.

Lisäksi lehti on kirjoitettu häiritsevän pirteään sävyyn, ja tekstissä viljellään sellaisia sanoja kuin "popsiskella" ja "terhakoittava".

On sinänsä ihan totta, että lehdessä on paljon ihan hyvääkin tietoa kaupan tuotteista, mutta ei sitä silti pysty ihan vakavasti ottamaan.

Kirsi Tuominen: Kaikki kompostoinnista

Ohuehkoon (alle sata sivua) kirjaan on kerätty perustietoa kompostoinnista. Kirjan nimi on hiukan harhaanjohtava, koska kirjassa ei oikeasti käsitellä kaikkea mahdollista kompostointiin liittyvää - esimerkiksi sisäkompostorit sivuutetaan maininnalla ja matokompostoreistakin kerrotaan aika vähän. Kirjan painopiste onkin tavallisissa ulkokomposteissa ja -kompostoreissa.

En ole itse koskaan hoitanut kompostia, joten en osaa sanoa, pitävätkö kirjan ohjeet paikkansa. Tuominen kyllä kertoo useita eri tapoja rakentaa komposti sekä antaa ohjeita siltä varalta, ettei komposti toimikaan, joten kirja vaikuttaa ihan pätevältä. Huomio tosin kiinnittyy siihen, että kirjassa on jonkin verran toistoa ja että paikoin rakenne ei vaikuta oikein loogiselta (esimerkiksi aukeamalla 52 - 53 olevat kursivoinnit, listat ja keltaisella korostukset eivät oikein edistä tekstin ymmärtämistä).

Kirja vaikuttaa hyvältä perusteokselta kompostointia normaaleissa omakotitalo-olosuhteissa aloittavalle. Sisäkompostoreista ja muista erikoisemmista ratkaisuista lukijan sen sijaan täytyy hakea tietoa muualta.

Jessica Fellowes: The world of Downton Abbey

Suositun televisiosarjan tekemistä, sarjan taustoja ja aikakauden historiaa käsittelevä komeahko kuvateos on positiivinen yllätys. Kirjassa käsitellään sujuvasti sekä englantilaisen yläluokan elämää 1900-luvun alussa että itse sarjaa ja sen henkilöitä. Erityisen hyvänä ratkaisuna pidän oikeiden aikakautena eläneiden ihmisten siteeraamista sarjan fiktiivisten henkilöiden rinnalla.

Kirjan huonona puolena voi mainita, että sen ilmestyessä Downton Abbeysta oli esitetty vain kaksi tuotantokautta, joten monet henkilöiden luonnehdinnat jäävät kirjassa keskeneräisiksi.

Vaikka kirja ei käsittelekään myöhempiä tuotantokausia, suosittelen sitä erittäin lämpimästi Downton Abbey -sarjan faneille.

3 etsivää ja kuolemankaivos

Puoliso on lapsena lukenut 3 etsivää -kirjoja. Minä taas en, koska en jotenkin kokenut tajuavani niitä. Oli aika tarttua haasteeseen ja tutustua teokseen nimeltään 3 etsivää ja kuolemankaivos, ainoaan sarjan kirjaan, joka on säästynyt taloutemme taannoiselta 3 etsivää -kirjaroviolta.

Aloittakaamme perusasioista: kuka kirjan on kirjoittanut ja milloin? Kannessa komeilee Alfred Hitchcockin nimi, mutta perimätieto kertoo, ettei kuuluisa elokuvaohjaaja suinkaan ole kirjoittanut näitä kirjoja. Itse kirjasta ei löydy tekijän nimeä tai painovuotta, mutta kirjastotietokannan mukaan kyseessä olisi ollut henkilö nimeltään M. V. Carey ja suomenkielisen painoksen painovuosi olisi 1977.

Kirjan alussa ei turhaan tuhlata aikaa tapahtumapaikan ja -ajan tai henkilöiden yksityiskohtaiseen esittelyyn. Kaliforniassa ollaan, ja päähenkilöt ovat "poikia" - minkä ikäisiä, sitä ei kirjan lukeneenakaan pysty tarkkaan sanomaan. Jonkinlaisista esiteineistä lienee kyse. Yhdellä on työ kirjastossa (siihen aikaan alan työpaikkoja ilmeisesti oli paremmin saatavilla), mutta koko revohka lähtee joulukuusifarmille töihin, kun tilaisuus siihen tarjoutuu. Poikien vanhempia ei paljon tunnu kiinnostavan, missä nämä luuhaavat.

Farmilla ja sen ympäristössä tapahtuu mystisiä asioita, joita pojat ryhtyvät selvittämään tyttöpuolisen kaverin yllyttäminä kuin Viisikoissa ikään. Tapahtumissa ei ilmene turhaa realismia, vaan välillä tunnutaan liikkuvan suorastaan pikkupoikain voimafantasioiden maastossa. Tai mene ja tiedä, ehkäpä 1970-luvun Kaliforniassa meno oli hiukan erilaista kuin kotoisessa nyky-Suomessamme.

Itse juoni on niin älytön, etten referoi sitä tähän. Suomennos on melko kömpelö, ja kirjassa on normaalia huomattavasti enemmän kirjoitusvirheitä. Lasten seikkailukirjallisuus voi tietenkin olla tasokastakin, mutta tämä kirja nyt ei ole esimerkki sellaisesta. Valitettavasti joudun toteamaan, että 3 etsivää -kirjoja koskevat mielipiteeni eivät tämän lukukokemuksen perusteella muutu positiivisemmiksi, vaikka ikää onkin tullut lisää.