Jane Gilbert: Pottatreenit

Ohuehko kirja, joka nimensä mukaisesti käsittelee lapsen kuivaksi opettamista. Kirjassa on varsin vähän asiaa. Joidenkin ihan hyödyllisen kuuloisten vinkkien lisäksi suuri sivumäärä on omistettu sille, että siisteyskasvatusta ei saa aloittaa liian aikaisin. Kirja onkin suoranainen vastakohta vauvojen vessahätäviestinnälle – tiedä sitten, kumpi menetelmä oikeasti on parempi.

Victoria Finlay: Värimatka

Olen pitkään ihmetellyt, miksi taidehistorian opetuksessa maalauksia ei juuri lainkaan käsitellä kolmiulotteisina esineinä, jotka muodostuvat puusta, kankaasta ja maalista. Edes kuvataidekoulussa, jossa kävin lapsena, ei juurikaan puhuttu eri pigmenttien ominaislaadusta ja alkuperästä joitakin myrkyllisyysmainintoja lukuun ottamatta. Sekä taiteilijat että taiteen harrastajat tuntuvat olevan pimennossa sen suhteen, mistä aineista taideteokset oikeastaan muodostuvat.

Victoria Finlay on tehnyt merkittävän työn selvittäessään monien historiallisten väriaineiden alkuperän. Hän ei ole ainoastaan käyttänyt kirjallisia lähteitä, vaan myös matkustanut niille paikoille, joissa väriainetta on tuotettu ja käytetty. Ei mikään huono saavutus: Finlay esimerkiksi matkusti Talebanien hallitsemaan Afganistaniin turistiviisumilla(!) 2000-luvun alussa, ilmeisesti ei ainoastaan kerran, vaan peräti kahdesti. Kirja onkin loistava yhdistelmä historiaa, maantiedettä, kemiaa, tutkivaa journalismia ja taidehistoriaa.

Finlay kertoo kirjassaan useita kiehtovia tarinoita. Esimerkiksi yksi punaisen okran sävy on Australian aboriginaaleille niin pyhä, että naiset eivät saa edes nähdä sitä (siinä ei onnistunut myöskään Finlay itse). Uuden ajan eurooppalaisten puritaanien vaatteet taas värjättiin aineella, jota tuottivat eläkkeelle jääneet Karibian merirosvot (tai tarkemmin sanottuna kai kaapparit – työttömiksi he olivat jääneet, kun Englanti ja Espanja solmivat rauhan pitkään sodittuaan). Värikaupan tuotot luonnollisesti menivät rommin ja huonomaineisten naisten parissa tapahtuneeseen juhlimiseen. Rooman keisareiden käyttämä purppura taas saatiin mädättämällä kotiloita kammottavan hajuisissa sammioissa.

Suosittelen tätä erinomaista kirjaa erittäin lämpimästi. Kirjan ainoana heikkoutena on suomennos, jossa on välillä suoranaisia virheitä ja välillä kömpelyyksiä, jotka vaikeuttavat kirjoittajan tarkoituksen ymmärtämistä. Aihepiiristä kiinnostuneille suosittelen myös Cennino Cenninin Kirjaa maalaustaiteesta sekä Philip Ballin teosta Kirkas maa.

Kivoja eläimiä

Suomeksi kirjan nimi on Kivoja eläimiä, mutta entäpä ranskaksi? Les animaux familiers, siis tutut eläimet! Miksiköhän nimi on vaihdettu?

Mikä eläin tämä on?

Entäs tämä?

No hanhi ja kanihan ne siinä. Eikä siis esimerkiksi ankka ja mutanttihiiri. Sen verran vaikeaa näiden tunnistaminen on, ettei niitä oikein kehtaa tutuiksi sanoa. Mutta ovatko ne kivoja?

No jaa, se lienee makuasia.

Reijo Mäki: Enkelit kanssasi

Olen lukenut kaksi Vares-kirjaa, enkä oikein ymmärrä niiden suosiota. Enkelit kanssasi on huono kirja monella tasolla. Juoni on hatara ja koostuu lähinnä alkoholin juomisesta. Henkilökuvaus on epäuskottavaa: alkoholistimiehiä Mäki kuvaa siedettävän realistisesti, mutta naisten, rikkaiden liikemiesten ja älyttömästi nimetyn palkkamurhaajan kuvaus on aivan naurettavaa. Kirja on kirjoitettu huonolla suomen kielellä, ja tekstissä vilisee ontuvia kielikuvia, väärin kirjoitettuja sanoja sekä ilmeisen tahattomia puhekielisyyksiä. Raskauttavimpana pidän Tequila-sanan toistuvaa kirjoittamista g:llä. Yksityisetsivänä Vares on onneton, ja varsinaiset hommat kirjassa tekee satunnainen peräkammarinpoika Vareksen haahuillessa kapakoissa. Lisäksi kirjassa on tarpeeton ja myötähäpeää aiheuttava yhdyntäkohtaus. Junttikirjallisuuden ystäville suosittelen pikemminkin Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjaa, joka sentään on paikoitellen ihan hauskakin.

Kirjastolaisten rekrytointi

Päivittelin aiemmassa kirjoituksessa kirjastojen asiakaspalvelua. Kokemukseni sai minut miettimään, millä perusteella kirjastohenkilökunta yleensä valitaan. Itselläni ei ole kokemusta kuin omasta työnhakuprosessistani, joten annoin mielikuvituksen laukata ja suunnittelin valintaprosessin sellaisena, kuin se voisi olla ihanteellisessa tapauksessa.

Hakuprosessi aloitetaan profiloinnilla, eli päätetään, mitä tietoja, taitoja, asenteita ja luonteenpiirteitä hakijalla pitää olla.

Haun pitää olla avoin kaikille, jotta saadaan mahdollisimman paljon hyviä hakemuksia. Hyviä ammattilaisia ei ole niin paljon, että heitä kannattaisi jättää ulkopuolelle laittamalla paikkoja pelkästään sisäiseen hakuun.

Hakemukset lajitellaan kolmeen ryhmään:

• Muodollisesti pätevät, joista osa kutsutaan haastatteluihin
• Ei pätevät, mutta kiinnostavat, joiden hakemukset arkistoidaan mahdollista myöhempää tarvetta varten
• Ei pätevät eikä kiinnostavat

Hakemusten perusteella hakijoita kutsutaan haastatteluihin. Hakemuksissa katsotaan yleistä siistiyttä ja järkevyyttä sekä sitä, onko hakija hakemuksen perusteella työpaikkailmoituksessa etsityn kaltainen. Tässä vaiheessa mukaan voi ottaa myös tuttuja, joiden hakemus ei ole niin hyvä, mutta joiden voisi ajatella olevan mahdollisesti hyviä.

Haastattelut tehdään kahdessa vaiheessa:

Asenteet ja luonteenpiirteet:

Mielellään ulkopuolinen asiantuntija selvittää, onko työnhakijalla niitä asenteita, henkisiä taitoja ja luonteenpiirteitä, joita tehtävässä vaaditaan. Vaadittavat piirteet riippuvat tehtävän luonteesta. Itse voisin painottaa esimerkiksi seuraavia:

Adaptaatiokyky. Kyky sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Tähän sisältyvät avoimuus uusille asioille ja monipuoliset kiinnostuksen kohteet.

Sisäinen yrittäjyys. Omaan organisaatioon liittyvä vastuu ja omatoimisuus. Ei tarkoita työnarkomaniaa tai marttyyrimaista uhrautumista.

Sosiaaliset taidot. Kyky tulla luontevasti toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Ei tarkoita samaa kuin sosiaalisuus; ihminen voi olla perusluonteeltaan esimerkiksi ujo, mutta hänellä voi silti olla hyvät sosiaaliset taidot.

Tarkkuus ja huolellisuus. Nämä ovat välttämättömiä kirjastoalan ihmisille.

Kyky toimia organisaatiohierarkiassa. Kirjastoalalla tuntuu olevan tavallista, että muodostuu erilaisia varjo-organisaatioita. Ihmiset eivät tee määrättyjä työtehtäviään, tai tekevät muille kuuluvia töitä. Rekrytoinnissa voisi painottaa hakijan kykyä työskennellä virallisen organisaation puitteissa.
Helle Kannila on listannut muita hyviä kirjastonhoitajan ominaisuuksia.

Osa haastatelluista kutsutaan vielä toiseen haastatteluun, jossa he pääsevät kertomaan tiedollisesta ja taidollisesta osaamisestaan, urasuunnitelmistaan ja persoonallisuudestaan. Tämän haastattelun tekee hakijan tuleva esimies.

Lopullinen valinta tehdään haastattelujen ja perstuntuman perusteella. Itse en valitsisi hakijaa, joka vaikuttaa paperilla täydelliseltä, mutta josta jää haastattelutilanteessa huono fiilis. Lukuun ottamatta hyvin kapea-alaisia ja suurta ammattitaitoa vaativia asiantuntijatehtäviä painottaisin henkisiä taitoja ja sopeutumiskykyä tiedollisen osaamisen kustannuksella. Tiedollisesta osaamisesta on hyötyä vain jos työntekijä on halukas jakamaan ja käyttämään tietoa, kun taas sopeutumiskyky on aina hyödyllistä.

Juliana Harkki: Harkittu tyyli

Kirjassa on alun perin Imagessa ilmestyneitä kuvia eri viiteryhmiin kuuluvista ihmisistä sekä heidän kommenttejaan vaate- ja muusta tyylistä. Edustettuina ovat mm. virolaiset rekkakuskit, taitoluistelijat ja teiniäidit. Kirja on kiinnostava, koska siinä esitellään myös sellaisia ihmisiä, joita ei perinteisesti pidetä tyylikkäinä. Osa haastateltujen kommenteista oli yllättäviä ja hauskoja, mm. balettipojan mielipide, että balettitunneilla soitetaan huonoa musiikkia sekä maanviljelijöiden tapa arvottaa toisiaan viljelykasvien perusteella. Tykkäsin etenkin romanipoikien ja somalityttöjen tyylikommenteista, koska ryhmillä on selkeästi katukuvassa erottuva tyyli, johon on tullut kiinnitettyä huomiota.

Turkulaisia antikvariaatteja, Alfa-Antikva

Hyvä lukija. Ennen kuin jatkat, avaa tämä linkki ja varmista, että musiikki alkaa kuulua. Nyt voit jatkaa lukemista.

Astut sisään liikkeeseen, joka vaikuttaa ensin pieneltä. Hetken päästä huomaat, että ahtauden vaikutelma johtuu kirjojen ja muun materiaalin paljoudesta: niitä on seinänvierillä olevissa lattiasta kattoon ulottuvissa hyllyissä, keskilattian ständeissä, huojuvissa pinoissa, päällekkäin pinotuissa pahvilaatikoissa. Vasta seistyäsi joitakin sekunteja ovella tajuat, että yhden kirjapinon alla on tiski ja sen takana laiha viiksekäs mies. Mies keskeyttää puuhansa hetkeksi vilkaistakseen sinua arvioivasti. Kun tervehdit, hän vastaa niukasti.

Uskaltaudut pitemmälle liikkeeseen. Kirjahyllyjen väliin on jätetty tuskin jalkaterän mentävä polku. Alimmilla hyllyillä olevia kirjoja on mahdotonta nähdä, koska niiden edessä on painavia pahvilaatikoita. Ylempänä olevia ei voi nähdä, koska olet liian lähellä hyllyä. Jos liikkeessä vallitsee jonkinlainen järjestys, se ei avaudu sinulle.

Yhtäkkiä liikkeeseen astuu toinen asiakas! Hän on epäsiisti mies, jolla on saksanpaimenkoira! Koira on kiltti, mutta iso. Se ei osaa tai halua peruuttaa. Kapealla käytävällä et pääse sen ohi. Märkä vaaleanpunainen kieli häilyy nivustesi tasalla, kun huomaat, että käytävä kiertää huoneen ympäri. Seuraat käytävää, kunnes vastassasi on toinen asiakas. Kapealla käytävällä ohittaminen on hankalaa. Joudutte painautumaan toisianne vasten. Rintakehänne raapivat toisiaan, näet jokaisen karvan ajelemattomassa leuassa ja haistat hien ja tupakan. Voisitte vaikka pussata. Lopulta nykäiset itsesi vapaaksi puristuksista ja olet kaatua pää edellä cd-levyjen sekaan.

Silloin huomaat tiskillä olevassa pinossa sen Moorcockin, jota olet etsinyt siitä lähtien, kun 15-vuotiaana et ostanut sitä Akateemisesta Kirjakaupasta. Sinun on pakko saada se.

Käännyt katsomaan viiksekästä miestä. Hän katsoo sinua silmälasiensa ylitse. Selvität kurkkuasi ja saat kuiskattua: ”Voisinko katsoa tätä kirjaa?” 

Viiksekäs mies ei sano mitään. Hän vain katsoo sinua, ja tiedät, että katse on kysymys: Oletko todella aivan varma? Haluatko tätä todella?

Tuet kirjapinoa, kun viiksekäs mies kirurgin tarkkuudella ujuttaa kirjaa muiden välistä. Hiki kihoaa teidän molempien otsalle. Lopulta kirja on kädessäsi.

20 euroa. Sinulla ei oikeastaan olisi niin paljon. Kysyt ujosti, olisiko mahdollista saada alennusta. Viiksekäs mies ei oikeastaan naurahda. Siihen äännähdys on liian lyhyt ja kuivakka. Et kehtaa jättää kirjaa ostamatta sen jälkeen, kun se on suurella vaivalla kaivettu esille. Otat lompakon esille ja päätät mieluummin elää makaronilla loppukuun kuin uhmata antikvariaatin omistajaa.

Kun lopulta pääset ulos, Yliopistonkatu ei ole koskaan tuntunut yhtä avaralta.

Tämän novellin lisäksi täytyy todeta, että Alfa-Antikvan omistajalla Pertti Grönholmilla on todella hyvä muisti. Hän tietää, missä jokainen laajaan ja hyvään valikoimaan kuuluva kirja sijaitsee. Lisäksi hän muistaa paitsi asiakkaansa, myös näiden puolisot ja sen, mitä puoliso on ostanut asiakkaalle joululahjaksi. Täysi-ikäiset miehet voivat saada osakseen pientä ystävällistä pottuilua, mutta naisille ja lapsille hra Alfa on ystävällinen. Erityisesti Alfan kaunokirjallisuusvalikoima on vertaansa vailla ja hinnat todellisuudessa melko kohtuullisia. Kiireisille ja ahtaanpaikankammoisille en kuitenkaan paikkaa suosittele.