Liisa Keltikangas-Järvisen kirjassa kerrotaan niistä synnynnäisistä piirteistä, jotka muodostavat ihmisen temperamentin. Keltikangas-Järvisen mukaan temperamentti on suhteellisen pysyvä setti ominaisuuksia, jotka ilmenevät jo lapsuudessa ja kestävät aikuisuuteen. Esimerkiksi ujous, varautuneisuus, aktiivisuus tai sosiaalisuus voivat olla temperamenttipiirteitä.
Keltikangas-Järvinen kertoo, että mikään temperamentti ei sinällään ole hyvä tai huono, vaan olennaista on temperamentin ja ympäristön yhteensopivuus. Esimerkiksi koulussa tietyt temperamenttipiirteet voivat ennakoida ongelmia, ja siksi opetuksessa ja muussakin kasvatuksessa olisi hyvä ottaa huomioon lasten yksilölliset temperamentit.
Keltikangas-Järvisen kirja on tärkeä puheenvuoro tärkeästä aiheesta, ja uskoakseni hänen oppejaan on nykyään kasvatusalalla otettu huomioon. Kirja kuitenkin mielestäni kärsii jonkinlaisesta sekavuudesta: erityisesti Keltikangas-Järvisen esittelemät temperamenttiluokitukset (helppo temperamentti, vaikea temperamentti jne.) ovat mielestäni todella epäloogisia ja arkikokemuksen vastaisia. Myös sosiaalisen ujouden niputtaminen yhteen kaikenlaisten uusien asioiden vierastamisen kanssa tuntuu itselleni vieraalta. Asia siis sinänsä on mielestäni tärkeä, mutta pohdin, onko kirjan oppien soveltamisesta oikeasti mitään hyötyä - vaara luokittaa ihmiset aivan väärin on mielestäni todella ilmeinen.
Puutteistaan huolimatta kirja on mielestäni ajatuksia herättävää ja tärkeää luettavaa sekä lasten vanhemmille että opettajille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti