Olen törmännyt Mämmilään aikaisemmin sekä Kuukausiliitteen sivuilla että albumeina, mutta en ole pahemmin innostunut. Sarjakuvan visuaalinen ilme ei oikein puhutellut, eivätkä yksittäisten strippien aiheet auenneet. Vasta kun perheenjäsen lainasi kaikki ilmestyneet Mämmilä-albumit kirjastosta ja luin koko hoidon putkeen, Tarmo Koiviston sarjakuvan nerokkuus paljastui.
Mämmilä peilaa tarkkanäköisesti paitsi suomalaista yhteiskuntaa monine muutoksineen, myös yksittäisen ihmisen elämänvaiheita kehdosta hautaan. Koiviston ote on ymmärtävä, empaattinen ja kuitenkin ovelan oivaltava. Kukaan sarjakuvan henkilöistä ei ole yksiselitteisesti hyvä tai paha, eikä Mämmilässä ole voittajia tai häviäjiä. Itse asiassa sarjakuvan henkilöt ovat elämänmakuisessa realismissaan niin tutun tuntuisia, että heitä jää luku-urakan päätteeksi suorastaan kaipaamaan.
Kokonaan oma lukunsa on, että Mämmilä-albumit kattavat suunnilleen kolmenkymmenen vuoden pituisen ajanjakson. Äkkiä ei tule mieleen toista sarjakuvaa, jonka tekijä olisi saanut monipolvisen ja monimutkaisen tarinan pysymään kasassa yhtä hyvin yhtä pitkään.
Onkin ihme, ettei Mämmilää ole nostettu korkeammalle suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin. Lieneekö syynä julkaisumuoto, sarjakuvaahan ei kai oikein vieläkään pidetä yhtä vakavasti otettavana taidemuotona kuin kirjallisuutta. Suosittelen joka tapauksessa erittäin lämpimästi Mämmilä-albumeiden lukemista ihan kaikille ja etenkin niille, joita lähihistoria ja yhteiskunnalliset ilmiöt kiinnostavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti