Volter Kilven Pitäjän pienempiä koostuu Ylistalon tuvassa lisäksi neljästä lyhyemmästä tarinasta. Tarinoissa aiheina toistuvat epäonnistumiset ja kuolema, ja ne ovat toinen toistaan masentavampia. Tarinat liittyvät Alastalon salissa mainitun parkkilaivan rakentamiseen, mutta toisin kuin Alastalossa ja Ylistalossa, niissä ei juurikaan ole huumoria.
Aurinkotytin tanssissa vanha, hieman ammattitaidoton suutari suree naisetonta elämäänsä, ja pikkutyttö lapsena kuollutta siskoaan.
Kaaskerin Lundströmissä Volter Kilpi on sinänsä kiinnostavasti lähtenyt avaamaan matemaattisesti lahjakkaan, mutta juopon ja laivansa sekä miehistönsä kännissä upottaneen entisen kapteenin sielunmaisemaa toisen yhtä kiehtovan hahmon, Alastalosta tutun Pukkilan, näkökulmasta. Valitettavasti ratkaisu ei kanna ihan loppuun saakka, ja tarina taantuu ankeaksi paasaamiseksi.
Merimiehen leskessä vanha nainen muistelee vuosikymmeniä sitten hukkunutta puolisoaan, suree lapsettomuuttaan ja kärsii.
Jäällävaeltajassa kuvataan vanhaa katkeraa miestä, jonka elämästä itsepäisyys, pitkävihaisuus, suuri lapsilauma ja näännyttävä työ ovat tehneet ankean ja ilottoman.
Tarinat ovat psykologisesti oivaltavia ja kuvaavat saaristolaisten elämää kiinnostavalla tavalla. Ne ovat kuitenkin hirvittävän raskaslukuisia, aiheiltaan surullisia, ja niissä on omituista toistoa: esimerkiksi Lundströmin haaksirikon kuvaus muistuttaa kovasti Jäällävaeltajan Lindqvistin kalastusonnettomuutta, ja kahdessa tarinassa kuvataan ihmisen henkisiä kärsimyksiä vertaamalla tallattuun matoon.
Tarinoiden lukeminen kävi työstä, enkä suosittele niitä ainakaan kovin herkkätunteisille. Eniten pidin Kaaskerin Lundströmistä, kun taas Jäällävaeltaja oli mielestäni ankeudessaan suorastaan kammottava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti