Joe Abercrombie: Half a King

Joe Abercrombie on yksi lempikirjailijoistani, fantasiakirjallisuuden perinteiden samanaikainen jatkaja ja uudistaja. The First Law -trilogia teki minuun aikanaan syvän vaikutuksen ottamalla genren tunnetuimmat kliseet ja vääntämällä ja kääntämällä niistä jotakin aivan uutta. Myöhemmässä tuotannossaan Abercrombie on yhdistänyt fantasiaa onnistuneesti rikoskirjallisuuteen, sotaromaaniin ja jopa länkkäriin. Kirjailijan uuteen teokseen tarttuminen on aina hiukan pelottavaa: Vieläkö taika kestää? Vieläkö kirjat ovat hyviä? Erityisen jännittävää oli, että Half a King on luokiteltu nuortenkirjaksi, mikä synkän ja väkivaltaisen Abercrombien kohdalla tuntuu oudolta.

Half a King alkaa karuna ja melko väkivaltaisena, mutta muuten tyypillisenä low-fantasy-genreen istuvana tarinana pojan kasvusta mieheksi ja sekalaisen kumppanusjoukon seikkailuista matkalla paikasta toiseen. Sellaisena voin myös suositella sitä Abercrombien tuotantoa tai genreä aiemmin tuntemattomille lukijoille. Teoksen ymmärtäminen ei vaadi hienouksia, kirjallisuusviitteiden tunnistamista tai intertekstuaalista analyysia, vaan se toimii vetävänä ja viihdyttävänä seikkailukertomuksena.

Kirja kuitenkin poikkeaa monista samankaltaisista. Vaikka Abercrombie ei varsinaisesti keskity hahmonkuvaukseen tai syvälliseen filosofiaan, hän onnistuu kuvaamaan fantasiamaailmansa yhteiskuntaa ja eri tapahtumien vaikutuksia yksilöihin uskottavasti ja tuomaan teokseen realismia, jota genren teoksista usein puuttuu. Pidin myös lopun yllätyksistä, jotka oli pedattu hyvin, mutta joita ei silti oikein osannut odottaa.

Abercrombien kirjoja aikaisemmin lukeneet saattavat tosin huomata, että monet hahmoista, paikoista ja tapahtumista tuntuvat epämääräisen tutuilta - samoja ideoita on kierrätetty kirjasta toiseen. Erinäiset tarinankäänteet kuitenkin aiheuttavat sen, ettei tämä kierrättäminen ärsytä niin paljon kuin jonkun toisen kirjailijan kohdalla ehkä voisi.

Tässä on nyt kirja, jota suosittelen ensimmäiseksi seikkailufantasiakirjaksi henkilöille, jotka eivät ole sellaista aikaisemmin lukeneet. En kuitenkaan kovin nuorille - väkivalta ja perhesuhteiden kuvaus kirjassa on sellaista, ettei mistään lastenkirjallisuudesta mielestäni todellakaan ole kysymys. Aikuislukijalle Half a King kuitenkin tarjoaa seikkailullisen kurkistuksen fantasiakirjallisuuden maailmaan tai ainakin kelpo viihdettä.

Marc Brandel: The Moron

Tunnustan ostaneeni vuonna 1950 ilmestyneen kirjan pelkästään kannen perusteella. En oikeastaan edes aikonut lukea sitä, mutta ryhdyin kuitenkin puuhaan kehittävämmän viihteen puutteessa.

Kirjan keskushenkilö on outo hyypiö, joka varastelee naisten alusvaatteita ja ilmeisesti tyydyttää itseään niiden äärellä (joskaan tätä ei ihan suoraan sanota). Kirjan alussa eräs nainen arvaa hänen puuhansa - tai ainakin hyypiö niin luulee - ja hyypiö kokee perusturvallisuutensa uhatuksi. Hän päättää murhata naisen. Syystä, joka jäi minulle vähän epäselväksi, hän päättää varoittaa naista ensin kirjeitse. Sekoittaakseen jälkiä hän kirjoittaa useita muitakin uhkauskirjeitä eri henkilöille. Suurin osa kirjasta on näiden henkilöiden mielenmaiseman, lapsuustraumojen ja luonteen luotausta sekä melko epäuskottavaa heidän elämiensä yhteenkietoutumisen kuvausta.

Kirjan ehkä huomattavin anti on sen nykylukijasta aika kummallinen kuvaus homoseksuaalisuudesta ja erityisesti lesbojen epänormaaliudesta (eräs henkilöistä on lesbo ja eräs toinen ilmeisesti biseksuaali). "Jill, his own dear, sweet, funny little girl, was neither his, nor funny, nor even really a girl. She was one of those things you saw hanging - only they called it camping - around Tony Pastor's in the Village and Mona's and those other freak-show places." (s. 100) "[...] he knew from observation that the relationship between homosexuals could lead to a degree of mutual hatred, jealousy and hysteria impossible between normal people." (s. 104) Tällaista kirjaa lukiessaan voi vain todeta, että ajat ovat onneksi muuttuneet.

Kirjassa käsitellään epämääräisesti myös polittisia ja filosofisia teemoja, ja kirja onkin alunperin ilmestynyt nimellä The Choice, joka viittaa kirjassa aseteltuun filosofiseen kysymykseen vapaasta tahdosta ja valinnanvapaudesta. Mitään korkeakirjallisuutta teos ei kuitenkaan edusta.

Suosittelen kirjaa huonon, halpahintaisen kioskikirjallisuuden ystäville. Jos tykkäät Mickey Spillanesta, tykkäät ehkä tästäkin.

Kimmo Leijala: Fosfori

En ole mikään runouden tai varsinkaan nykyrunouden suurkuluttaja, tai jos ollaan ihan rehellisiä, en lue nykyrunoutta käytännössä ollenkaan. Kykyni arvioida runoteoksen onnistuneisuutta on siis varsin rajallinen. Kimmo Leijalan edellisestä teoksesta pidin, vaikka en kokenut kovin hyvin ymmärtäväni sitä. Vitissä minua miellytti tunnelma, jossa sumu kohtaa ruosteen ja maaperä muistin. Leijalan uusin teos Fosfori sen sijaan jättää minut ihmettelemään, mistä kummasta lieneekään kysymys.

Teos muodostuu hyvin lyhyistä, lyhyimmillään jopa pelkän rivin tai muutaman sanan mittaisista yksiköistä, joita on jotenkin ryhmitelty. Osa teoksen sisällöstä on perinteisemmässä, pidemmässä runomuodossa. Leijalan edelliselle teokselle ominaiset luontokuvat ovat mukana, samoin kielellä leikkiminen (esim. "puurangot").

Sisällöstä en osaa sanoa oikein mitään - luin kirjan kaksi kertaa, mutta kirjailijan mahdollisesti tarkoittamat merkitykset eivät avaudu. Menin jopa niin pitkälle, että luin kustantajan esittelyn teoksesta; sen mukaan "[k]irja ja sen nimi ovat saaneet alkunsa Dresdenin pommituksista, ja sen ilmavat ja hengittävät säkeet sekä viittaavat fosforipommien aikanaan tuottamaan tuhoon että siirtävät tämän muistoa nykypäivään". Yritin tulkita teosta tämän tiedon kautta, mutta en ymmärtänyt siitä yhtään enempää enkä keksinyt yhteyttä teoksen sisällön ja Dresdenin pommitusten välillä.

Koska kirjallisuudenlaji on minulle lähes täysin vieras, en esitä mielipidettä teoksen hyvyydestä tai huonoudesta. Jonkinlainen kalvava hämmennys tästä kyllä jäi. Kaltaisilleni nykyrunousmaallikoille suosittelen mieluummin Vitiä, joka avautuu paremmin, vaikka ei runoutta niin tuntisikaan.

Rulla Kebab

Kirjojen sijasta tänään on aika arvostella hieman erilainen painotuote, nimittäin kebablaatikko. Laatikossa lukee "Tuoreesti paistettu", "Tervetuloa Herkuttelemaan" ja "Rulla Kebab". Pakkauksen värit ovat vihreä-valkoinen-punainen ja kuvassa on ilmeisesti Pisan kalteva torni.

Ilmaisu "tuoreesti paistettu" on hämmentänyt minua pitkään. Miten paistetaan tuoreesti? Ehkä taustalla on englannin ilmaisu "freshly baked" - tosin en tiedä, voiko kebabin kohdalla varsinaisesti puhua leipomisesta.

Toinen hämmentävä seikka on Italiaan viittaava värimaailma ja kuva-aihe. Kebabia ja pitsaa toki usein myydään samoissa ravintoloissa, ja pitsa on kotoisin Italiasta. Ehkä pitsalaatikoille ja kebablaatikoille on haluttu yhtenäinen graafinen ilme ja siksi on päädytty Pisan torniin?

Kebablaatikossa hämmentää siis paitsi outoon maantieteelliseen suuntaan viittaava graafinen ilme, myös oikeinkirjoitussääntöjen vastainen ja kömpelön käännöksen sisältävä teksti. Olisi kiinnostavaa tietää, mikä taho laatikon on suunnitellut, sekä kuulla suunnittelijan ajatuksia hengentuotteestaan.

Roope Lipasti: Rajanaapuri

Kotimaisen nykykirjallisuuden lukuhaasteeni toisena kirjana luin Roope Lipastin teoksen Rajanaapuri. Lipastin Kotivinkissä vuoden 2005 tienoilla julkaistut pakinat ovat mielestäni huippuhauskoja, ja kirjailija on tuttu myös Turun Sanomista. Rajanaapuri on Lipastin ensimmäinen aikuisten romaani.

Kirja kertoo miehestä, joka vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin Lipastin pakinoissa esiintyvä kertojaminä. Tämä on kirjan suurin heikkous minun kannaltani: ensinnäkin kirjassa on aika paljon samoja juttuja kuin pakinoissa, eli vanhan kierrätystä, ja toisekseen kirjaa ei pysty mitenkään lukemaan ajattelematta, että se on jollakin tavalla omaelämäkerrallinen. On tietenkin hämärän peitossa, millainen henkilö Lipasti oikeasti on, ja onko mitään kirjassa kuvattua todella tapahtunut. Mielikuva omaelämäkerrallisuudesta kuitenkin estää keskittymästä kirjaan fiktiona, mikä on harmi - Lipasti nimittäin kirjoittaa erittäin hyvin, hänen juttunsa ovat hauskoja ja on kirjassa jonkinlaista syvällisempääkin sanomaa.

En osaa oikein arvioida, onko Rajanaapuri hyvä vai huono kirja. Miten kirjaan suhtautuisi, jos ei olisi lukenut Lipastin pakinoita? Mahdotonta sanoa. Kirja osoittaa konkreettisesti, miten suuri merkitys aiemmin luetulla on siinä, miten lukija jotakin yksittäistä teosta tulkitsee.

Henry Hobhouse: Seeds of Change

Henry Hobhouse tarkastelee teoksessaan Seeds of Change - Five plants that transformed mankind viiden kasvin merkitystä ihmiskunnalle sekä niitä polittisia, kulttuurisia ja taloudellisia muutoksia, joita näiden kasvien hyödyntäminen on aiheuttanut. Kyseiset kasvit ovat kiinapuu, peruna, sokeri, puuvilla ja tee.

Kirjan aihe on kiinnostava, ja ryhdyinkin lukemaan suurella innolla. Kirja kuitenkin aiheutti pettymyksen. Hobhouse käsittelee valitsemiaan kasveja aika yksipuolisesti ja vaikuttaa paikoin jopa hivenen epäluotettavalta. Kirjassa on varsin leveäsanaista maalailua erilaisista aiheista ja etenkin eri kansojen kansanluonteesta; tyypillinen on esimerkiksi sivun 132 toteamus "But the Oriental nations were logical in a way that the hasty, individualist white man would never be" sekä sivulla 227 oleva viikinkiaiheinen runoilu "They were fatalistic, great and good comrades, connoisseurs of war, women, pillage, and rape, pirates who admitted of no conscience, no good nor evil, no sin nor virtue". Eihän tällaista voi oikein vakavalla naamalla lukea, etenkin kun kyseessä tosiaankaan eivät ole tiettyjen kansanryhmien representaatiot tiettyinä aikoina vaan ilmeisesti kirjoittajan omat mielipiteet, joita jonkinlaisina faktoina esitetään.

Kirjaa oli myös varsin hupaisaa lukea rinnan toisen elintarviketeknologian historiaan liittyvän aavistuksen epäluotettavalta vaikuttavan teoksen, Mark Kurlanskyn Suolan, kanssa. Suolassahan Kurlansky selittää muun muassa Gandhin toimintaa ja Yhdysvaltain sisällissotaa suolan kautta. Hobhouse taas väittää, että kiniinillä oli oleellinen merkitys sekä Gandhin että sisällissodan kannalta. Perheenjäsen ehdottikin, että minun pitäisi seuraavaksi lukea kaljan maailmanhistoria selvittääkseni, mikä merkitys kaljalla tai sen puutteella oli Gandhin poliittiselle toiminnalle ja Yhdysvaltain sisällissodalle.

Seeds of Change ei mielestäni ollut aivan umpihuono kirja, mutta odotin laajempaa ja tieteellisesti uskottavampaa esitystä aiheesta. Voin suositella kirjaa varauksin maanviljelyksen ja ruoantuotannon historiasta kiinnostuneille, mutta suosittelen lukemaan rinnan teoksen kanssa myös muita kirjoja aiheesta.

Tuomas Vimma: Raksa

Kotimaisen nykykirjallisuuden lukuhaasteeni ensimmäiseksi teokseksi valikoitui Tuomas Vimman Raksa, joka kertoo remonttibisneksestä. Kirjan juoni on erittäin yksinkertainen. Virkaheitto insinööri saa töitä rakennusfirmasta. Töitä tehdään kovasti, välillä ryypätään ja satunnaisesti harrastetaan seksiä. Jonkin verran aikaa käytetään rakennusalan mädännäisyyksien ja muiden käytäntöjen pohtimiseen.

Ensivaikutelmani kirjasta ei ollut kovin positiivinen. Henkilöiden sovinismi, stereotyyppeihin perustuva henkilökuvaus ja erinäiset juopottelu- ja tupakointikohtaukset tuntuivat kovin nähdyiltä. Dialogi on hiukan liian puhekielistä minun makuuni ja kauheimpana rimanalituksena ällistytti kirjailijan yritys kirjoittaa Turun murretta (jota en olisi Turun murteeksi tunnistanut, ellei kirjailija olisi ystävällisesti selittänyt tarkoitustaan). Kirjan alusta tuli paikoitellen mieleen jopa Reijo Mäki, eikä mitenkään positiivisessa mielessä.

Kirja kuitenkin parani edetessään, ja pidin erityisesti rakennustöiden ja rakennusalan kuvauksesta. Mitään varsinaista insinööriproosaa teos ei juurikaan tarjoile, mikä on harmi, koska kirjailijalla uskoakseni olisi lahjakkuutta sellaiseen. Se vähä, mitä työvaiheita ja menetelmiä kuvataan, toimii hyvin.

Kirja on myös kiistatta vetävästi kirjoitettu, ja luin sen nopeasti. Vaikka henkilöt ovatkin ärsyttäviä, Vimma osa kuvata heitä tavalla, joka tekee heistä kiinnostavia.

Teoksen lopetus on erikoinen. Kirjailija vaihtaa yhtäkkiä kokonaan tyylilajia ja kuvailee veroneuvotteluja oudon spefianalogian kautta. On vaikea sanoa, onko kyseessä jonkinlainen huumori, vai onko kummallinen kohtaus tarkoitettu päähenkilön alkavan burnoutin aiheuttamaksi aistiharhaksi. Lukijalle siitä tulee joka tapauksessa hämmentynyt olo.

Raksan seksikohtaukset ovat muuten vielä ihan oma juttunsa. Kuten eräissä muissakin lukemissani kotimaisissa kaunokirjallisissa tuotteissa, tässäkin teoksessa seksiä harrastetaan kännissä. Kirja asettautuu siihen kirjalliseen traditioon, jossa kuumana käyvät naiset vonkaavat seksiä humalaisilta örveltäjämiehiltä, ja tällaisena kuvaakin ehkä enemmän kirjoittajan tai oletetun lukijakunnan toiveajattelua kuin suomalaisessa yhteiskunnassa ilmenevää todellista seksuaalikäyttäytymistä.

Miten on - nostiko vai laskiko Raksan lukeminen arvostusta, jota tunnen kotimaista nykykirjallisuutta kohtaan? Vaikea sanoa. Kirja oli ehkä hivenen parempi kuin ensin oletin, mutta ei mitenkään merkittävästi. Pelkästään tämän perusteella en ehkä arvostaisi kotimaista nykykirjallisuutta kovin korkealle.