Jessica Fellowes: The world of Downton Abbey

Suositun televisiosarjan tekemistä, sarjan taustoja ja aikakauden historiaa käsittelevä komeahko kuvateos on positiivinen yllätys. Kirjassa käsitellään sujuvasti sekä englantilaisen yläluokan elämää 1900-luvun alussa että itse sarjaa ja sen henkilöitä. Erityisen hyvänä ratkaisuna pidän oikeiden aikakautena eläneiden ihmisten siteeraamista sarjan fiktiivisten henkilöiden rinnalla.

Kirjan huonona puolena voi mainita, että sen ilmestyessä Downton Abbeysta oli esitetty vain kaksi tuotantokautta, joten monet henkilöiden luonnehdinnat jäävät kirjassa keskeneräisiksi.

Vaikka kirja ei käsittelekään myöhempiä tuotantokausia, suosittelen sitä erittäin lämpimästi Downton Abbey -sarjan faneille.

3 etsivää ja kuolemankaivos

Puoliso on lapsena lukenut 3 etsivää -kirjoja. Minä taas en, koska en jotenkin kokenut tajuavani niitä. Oli aika tarttua haasteeseen ja tutustua teokseen nimeltään 3 etsivää ja kuolemankaivos, ainoaan sarjan kirjaan, joka on säästynyt taloutemme taannoiselta 3 etsivää -kirjaroviolta.

Aloittakaamme perusasioista: kuka kirjan on kirjoittanut ja milloin? Kannessa komeilee Alfred Hitchcockin nimi, mutta perimätieto kertoo, ettei kuuluisa elokuvaohjaaja suinkaan ole kirjoittanut näitä kirjoja. Itse kirjasta ei löydy tekijän nimeä tai painovuotta, mutta kirjastotietokannan mukaan kyseessä olisi ollut henkilö nimeltään M. V. Carey ja suomenkielisen painoksen painovuosi olisi 1977.

Kirjan alussa ei turhaan tuhlata aikaa tapahtumapaikan ja -ajan tai henkilöiden yksityiskohtaiseen esittelyyn. Kaliforniassa ollaan, ja päähenkilöt ovat "poikia" - minkä ikäisiä, sitä ei kirjan lukeneenakaan pysty tarkkaan sanomaan. Jonkinlaisista esiteineistä lienee kyse. Yhdellä on työ kirjastossa (siihen aikaan alan työpaikkoja ilmeisesti oli paremmin saatavilla), mutta koko revohka lähtee joulukuusifarmille töihin, kun tilaisuus siihen tarjoutuu. Poikien vanhempia ei paljon tunnu kiinnostavan, missä nämä luuhaavat.

Farmilla ja sen ympäristössä tapahtuu mystisiä asioita, joita pojat ryhtyvät selvittämään tyttöpuolisen kaverin yllyttäminä kuin Viisikoissa ikään. Tapahtumissa ei ilmene turhaa realismia, vaan välillä tunnutaan liikkuvan suorastaan pikkupoikain voimafantasioiden maastossa. Tai mene ja tiedä, ehkäpä 1970-luvun Kaliforniassa meno oli hiukan erilaista kuin kotoisessa nyky-Suomessamme.

Itse juoni on niin älytön, etten referoi sitä tähän. Suomennos on melko kömpelö, ja kirjassa on normaalia huomattavasti enemmän kirjoitusvirheitä. Lasten seikkailukirjallisuus voi tietenkin olla tasokastakin, mutta tämä kirja nyt ei ole esimerkki sellaisesta. Valitettavasti joudun toteamaan, että 3 etsivää -kirjoja koskevat mielipiteeni eivät tämän lukukokemuksen perusteella muutu positiivisemmiksi, vaikka ikää onkin tullut lisää.

Havia, Lappalainen ja Rinta-Loppi: Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä

Erilainen ote omaan talouteen on talousopas, jossa käsitellään säästämistä ja sijoittamista. Kirjan alkupuolella käydään läpi säästämisen ja tuhlaamisen psykologiaa ja niitä henkisiä esteitä, jotka estävät säästämisen ja varallisuuden kartuttamisen. Loppuosassa käsitellään säästettyjen varojen sijoittamista ja erilaisia sijoitustuotteita.

Kirjoittajien käymä pohdinta tuhlailevasta elämäntavasta ja erilaisten hankintojen tarpeellisuudesta on ajatuksia herättävää ja varmasti monelle hyödyllistä. Sen sijaan "kaikille sopivasta" sijoitusosuudesta en rehellisesti sanottuna ymmärtänyt juuri mitään. Vaikka kirjoittajat markkinoivatkin sijoittamissysteemiään kenelle tahansa sukankuluttajalle sopivana, se selvästikin soveltuu vain henkilöille, joilla on jo etukäteen jonkinlainen käsitys sijoittamisesta. Helppona ja hyvänä markkinoitu systeemi toki kuulostaa houkuttelevalta.

Kirja on hivenen epätasaisesti kirjoitettu, ja siinä on melko paljon toistoa. Lisäksi Tuomas Enbusken esipuhe toimii kaltaiseni hieman vasemmalle kallellaan olevan henkilön kannalta kaikkea muuta kuin hyvänä mainoksena Thatcher-ihailuineen ja "uusliberalismista neoliberalismiin" -heittoineen. Löytyypä kirjasta joitain kerrassaan hämäriä lausekukkasiakin, kuten sivun 214 miellyttävän monitulkintainen "Hyvät tarinat vetävät sijoittajia sopuleiden tapaan puoleensa". Puutteena pidän myös sijoittamisen eettisyyden pohdinnan puuttumista - kirjoittajien tavoitteena on pelkkä rahanteko (kirjoittajat toki pohtivat esimerkiksi luonnonvarojen riittämistä alun kulutuskritiikkiosuudessaan).

Vaikka kirja mielestäni lupaa otsikossaan liikoja, suosittelen kuitenkin sen alkuosaa kaikille länsimaisessa kulttuurissa eläville terveellisenä muistutuksena siitä, ettei rahojaan ole pakko tuhlata turhuuksiin, ja että säästäminen on yleensä järkevämpi vaihtoehto kuin velkaantuminen.

Cassandra Clare: City of Bones

Podin joulun alla vakavaa hömppäfantasian puutosta, johon joululahjaksi saatu seksikkäitä demoninmetsästäjiä lupaileva moniosaisen sarjan avausteos vaikutti kelvolliselta lääkkeeltä. Hotkaisinkin paksuhkon kirjan muutamassa päivässä. Vaikka lukukokemus olikin viihdyttävä ja mukaansatempaava, se oli myös hiukan outo: kirja nimittäin on aidosti ja oikeasti aika huonosti kirjoitettu. Siis siihen malliin huonosti, mitä valmiissa painetussa kirjassa ei yleensä näe. Yritän seuraavassa analysoida teoksen eri tasoja ja sitä, mikä kirjasta mielestäni tekee niin erinomaisen surkean.

• Juoni. Kirjan juoni perustuu monenlaisiin salaisuuksiin, hämäyksiin ja valheisiin, joten siitä ei voi kertoa juuri mitään yksityiskohtia spoilaamatta. Juonesta kuitenkin voi sanoa, että se on paitsi tarpeettoman monimutkainen, myös melko kliseinen. Oli pettymys, että yksi keskeisimmistä paljastuksista perustuu samanlaiseen juonikuvioon, joka löytyy erittäin tunnetusta, jopa ikonisesta klassisesta nuorten seikkailuelokuvasta. Lisäksi juonessa on paljon aukkoja ja jatkuvuusvirheitä: hämmentävimpänä jää mieleen keskustelu, jonka nuoret käyvät Dorothean kanssa sivuilla 317 - 318, ja jossa Dorothean kommentit Claryn äidistä vaikuttavat siltä kuin kirjailija olisi muuttanut kohtausta jälkeenpäin ja unohtanut muuttaa osan dialogista.
• Kieli. Vaikka kirjan kieltä onkin kehuttu, se on mielestäni aika yksinkertaista, välillä jopa hiukan palikkaa. Kirjoittaja käytää samoja sanoja aina uudestaan ja uudestaan (esimerkiksi "tousled" ja "spire"). Kielestä tulee mieleen kaksi viime aikojen bestselleriä, Nälkäpeli ja 50 Shades of Gray.
• Kielioppivirheet. Sivulla 203 mainitaan "nox invictus" (po. "nox invicta") ja sivulla 239 "du mort" (po. "de la mort"). Ilmeisesti kirjailija ei ole ollut tietoinen ilmiöstä nimeltään kieliopillinen suku, mutta luulisi kustannustoimittajan tarkistaneen nämä.
• Vaikutteet. Kirjassa on kohtia, jotka muistuttavat hiukan liikaa esimerkiksi Harry Potteria. Erityisesti "Circlen" varhaisvaiheiden suhtetuminen Harryn ja kavereiden vanhempien ikäluokkaan sekä Dorothean viimeinen esiintyminen tuovat erittäin elävästi mieleen Rowlingin sarjan.
• Taistelukohtaukset. Kirjassa on runsaasti melko verisiäkin taistelukohtauksia, jotka eivät toimi oikein mitenkään. En osaa analysoida tarkemmin, miksi eivät. Tyyli on ehkä liian romanttinen tällaiselle todella räkäisten taistelukohtausten ystävälle.
• Henkilöt. Tämä nyt ei oikeastaan ole varsinainen vika - toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Kuitenkaan kirjan alaikäiset päähenkilöt eivät tarjoa keski-ikäisehkölle lukijalle oikein samastumisen kohdetta, ja heidän fyysisten sulojensa antaumuksellinen kuvailu saa aikaan lähinnä vaivautuneen olon. Nuoremmalle lukijalle se sen sijaan saattaisi avautua miellyttävälläkin tavalla kiihdyttävänä.

Entäs oliko kirjassa jotain hyvää? Kirja on mielestäni riittävän menevä ja viihdyttävä. Lisäksi kirjassa on ratkaistu harvinaisen tyylikkäällä ja jopa monitasoisella tavalla genrelle tyypillinen ongelma, eli kysymys siitä, miksi teini-ikäiset päähenkilöt seikkailevat yksinään aikuisten auttamatta. Claren ratkaisu on kerta kaikkiaan hieno ja tyydyttävä.

Kenelle kirjaa voisi sitten suositella? Kenties nuorehkolle henkilölle, joka ei ole turhan tarkka yksityiskohtien suhteen ja joka kaipaa hieman harlekiinihtavaa fantasiaviihdykettä.

Mainoslauseita

Kaupungilla liikkuessa tulee nähneeksi eri yritysten mainoslauseita. Kas tässä muutama, joita en pidä oikein onnistuneina:

"Löytämisen iloa ja rakastettuja brändejä" (Iittala)

Mitä kumman brändejä? Luulisin, että useimmat kuppikauppaan menijät haluavat ostaa sieltä tietyn tuotteen, esimerkiksi kupin, eikä mitään brändiä.

"Ennaltaehkäistä ja suojata" (Raksystems Anticimex)

Verbin perusmuodon käyttäminen suomenkielisessä mainoslauseessa tuntuu kömpelöltä. Mieleen tulee, että on yritetty hieman epäonnistuneesti viitata Los Angelesin poliisin kuuluisaan mottoon "To protect and to serve".

"Dedicated to People Flow™" (Kone)

Että mihinkä te olittekaan sitotuneet? Johonkin omaan tavaramerkkiinne? Täytyy mennä firman nettisivuille asti ymmärtääkseen, mistä oikein on kysymys.

Mikä sitten mielestäni on hyvä mainoslause? Ensimmäisenä tulee mieleen Pandan "Omintakeinen makeinen". Vaikka Pandan makeisissa ei mitään erityisen omintakeista olekaan, mainoslause rimmaa hauskasti.

Maakuntien ykkönen - Varsinais-Suomi

Maakuntien ykkönen on Varsinais-Suomen liiton julkaisema Varsinais-Suomen polulaarihistoria, joka kattaa ajanjakson vuodesta 1100 vuoteen 2012. Teos on jaettu viiteen lukuun, joista ensimmäinen käsittelee keskiaikaa, kaksi seuraavaa Ruotsin vallan aikaa uudella ajalla, neljäs autonomian aikaa ja viimeinen ja pisin luku itsenäisyyden aikaa. Vaikka teoksen aiheena on koko Varsinais-Suomi, painopiste on enimmäkseen Turun historiassa.

Itse pidin eniten Anu Lahtisen, Kirsi Vainio-Korhosen ja Rauno Lahtisen kirjoittamista luvuista. Anu Lahtinen kirjoittaa vanhimmista ajoista erittäin hyvällä suomen kielellä, selkeydellä ja paikoin huumorillakin. Tällainen lukijaystävällisyys on historiankirjoituksessa harvinainen ansio. Vainio-Korhosen kirjoittamassa luvussa vaikutuksen tekevät kirjoittajan tiedot varhaisista turkulaisista naisammattilaisista. Rauno Lahtisen nykyaikaa kuvaava luku taas summaa mielestäni erinomaisesti lähihistorian tärkeitä käänteitä ja toimii hyvänä muistilistana varsinkin Turun viime vuosikymmenten tapahtumista.

Kun kirjassa on viisi kirjoittajaa, mukaan mahtuu helposti myös ristiriitaisuuksia. Tällaisena voi mainita esimerkiksi sen, että Veikko Laakson mukaan suomalainen kätilökoulutus aloitettiin Turkuun vuonna 1816 perustetun synnytyslaitoksen yhteydessä (s. 107) kun taas Kirsi Vainio-Korhosen mukaan Karin Grelsintytär suoritti kätilötutkintonsa vuonna 1711 Turun akatemian lääketieteen professorille (s. 69). Myös kuvateksteissä on ristiriitaisuuksia: esimerkiksi sivulla 32 Kustaa II Aadolfin kruunajaisvuodeksi sanotaan 1611, kun kuninkaan muotokuvassa kuitenkin lukee 1617. Muotokuvan vuosiluku varmaankin on yksinkertaisesti väärin, mutta ristiriita on kuitenkin hämmentävä.

Pienten ristiriitojen lisäksi pidän teoksen puutteena myös - hieman yllättäen - sotahistorian vähäistä osuutta. Vaikka teoksen näkökulma onkin kulttuurihistoriallinen, olisin kaivannut esimerkiksi Suomen sodalle hieman laajempaa käsittelyä kuin pelkän ylimalkaisen maininnan.

Muutamista pienistä vioista huolimatta Maakuntien ykkönen on kuitenkin mielestäni erinomainen summaus Varsinais-Suomessa viimeisen tuhannen vuoden aikana tapahtuneesta, ja sellaisena suosittelen sitä lämpimästi kaikille varsinaissuomalaisille ja Varsinais-Suomesta kiinnostuneille.

Samuel Rogers: Don't look behind you

Tämä vuonna 1944 julkaistu jännäri on niitä, joita ostan pelkän kansikuvan perusteella. Kuvassa kaikkia fysiikan lakeja ja tekstiiliteknologian mahdollisuuksia uhmaavaan pukuun sonnustautunut nainen säikkyy miehen varjoa takanaan. Kaiken kruunaa kannesta löytyvä kuvaus "A madman sets a death trap for a frightened girl".

Takakansiteksti spoilaa mitä hupaisimmalla tavalla kirjan juonen, jonka todellakin voi tiivistää etukannen yhteen lauseeseen. Hullu jahtaa tyttöä, joka ei osaa tilanteessa tehdä muuta kuin itkeä, kirkua ja voivotella. Lisäksi soppaan on sotkettu epämääräistä psykologisointia. Vaikka lopussa tuleekin eräänlainen yllätys, se on kerrottu niin kömpelösti ja takakansi paljastaa siitä niin paljon, että tuskinpa kukaan sitä todella yllättyy.

Suosittelen - jälleen kerran - henkilöille, joilla on aivan erityisiä mieltymyksiä.