Kirjastoalan ammattikirjallisuutta ilmestyy vähän, joten lukemastaan
mielellään pitäisi. Kirjasto 2011 on valitettavasti melko löperö esitys.
Kirjoittajat eivät esitä analyysia kirjastoalan nykytilanteesta tai kerro,
mihin he ”idea- ja inspiraatiokirjallaan” oikeastaan pyrkivät. Paikoitellen
tekstistä paistaa mielestäni läpi kirjoittajien käsitys, ettei kirjasto
sellaisenaan, ilman markkinointitemppuja ja vippaskonsteja, voi olla
kiinnostava. Omasta mielestäni esimerkiksi melko laajasti esitelty
kirjastoaiheinen huumori on kuitenkin enimmäkseen vaivaannuttavaa. Lisäksi
kirjassa käytetään sellaisia sanahirviöitä kuin minglaaminen ja kroissantti,
siis huonoa suomen kieltä.
On kirjassa hyviäkin puolia. Olen vaikuttunut
ideasta vähentää kirjaston desibelitasoa soittamalla kirjastotilassa
luonnonääniä (ks. s. 214). Myös kirjoittajien kannustava asenne ruokatarjoilun
sallimiseen kirjastossa on mielestäni pohtimisen arvoinen asia. Pidinkin
kiinnostavimpana kirjan viimeistä lukua, Kirjasto elävänä tilana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti