keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kimmo Leijala: Fosfori

En ole mikään runouden tai varsinkaan nykyrunouden suurkuluttaja, tai jos ollaan ihan rehellisiä, en lue nykyrunoutta käytännössä ollenkaan. Kykyni arvioida runoteoksen onnistuneisuutta on siis varsin rajallinen. Kimmo Leijalan edellisestä teoksesta pidin, vaikka en kokenut kovin hyvin ymmärtäväni sitä. Vitissä minua miellytti tunnelma, jossa sumu kohtaa ruosteen ja maaperä muistin. Leijalan uusin teos Fosfori sen sijaan jättää minut ihmettelemään, mistä kummasta lieneekään kysymys.

Teos muodostuu hyvin lyhyistä, lyhyimmillään jopa pelkän rivin tai muutaman sanan mittaisista yksiköistä, joita on jotenkin ryhmitelty. Osa teoksen sisällöstä on perinteisemmässä, pidemmässä runomuodossa. Leijalan edelliselle teokselle ominaiset luontokuvat ovat mukana, samoin kielellä leikkiminen (esim. "puurangot").

Sisällöstä en osaa sanoa oikein mitään - luin kirjan kaksi kertaa, mutta kirjailijan mahdollisesti tarkoittamat merkitykset eivät avaudu. Menin jopa niin pitkälle, että luin kustantajan esittelyn teoksesta; sen mukaan "[k]irja ja sen nimi ovat saaneet alkunsa Dresdenin pommituksista, ja sen ilmavat ja hengittävät säkeet sekä viittaavat fosforipommien aikanaan tuottamaan tuhoon että siirtävät tämän muistoa nykypäivään". Yritin tulkita teosta tämän tiedon kautta, mutta en ymmärtänyt siitä yhtään enempää enkä keksinyt yhteyttä teoksen sisällön ja Dresdenin pommitusten välillä.

Koska kirjallisuudenlaji on minulle lähes täysin vieras, en esitä mielipidettä teoksen hyvyydestä tai huonoudesta. Jonkinlainen kalvava hämmennys tästä kyllä jäi. Kaltaisilleni nykyrunousmaallikoille suosittelen mieluummin Vitiä, joka avautuu paremmin, vaikka ei runoutta niin tuntisikaan.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Rulla Kebab

Kirjojen sijasta tänään on aika arvostella hieman erilainen painotuote, nimittäin kebablaatikko. Laatikossa lukee "Tuoreesti paistettu", "Tervetuloa Herkuttelemaan" ja "Rulla Kebab". Pakkauksen värit ovat vihreä-valkoinen-punainen ja kuvassa on ilmeisesti Pisan kalteva torni.

Ilmaisu "tuoreesti paistettu" on hämmentänyt minua pitkään. Miten paistetaan tuoreesti? Ehkä taustalla on englannin ilmaisu "freshly baked" - tosin en tiedä, voiko kebabin kohdalla varsinaisesti puhua leipomisesta.

Toinen hämmentävä seikka on Italiaan viittaava värimaailma ja kuva-aihe. Kebabia ja pitsaa toki usein myydään samoissa ravintoloissa, ja pitsa on kotoisin Italiasta. Ehkä pitsalaatikoille ja kebablaatikoille on haluttu yhtenäinen graafinen ilme ja siksi on päädytty Pisan torniin?

Kebablaatikossa hämmentää siis paitsi outoon maantieteelliseen suuntaan viittaava graafinen ilme, myös oikeinkirjoitussääntöjen vastainen ja kömpelön käännöksen sisältävä teksti. Olisi kiinnostavaa tietää, mikä taho laatikon on suunnitellut, sekä kuulla suunnittelijan ajatuksia hengentuotteestaan.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Roope Lipasti: Rajanaapuri

Kotimaisen nykykirjallisuuden lukuhaasteeni toisena kirjana luin Roope Lipastin teoksen Rajanaapuri. Lipastin Kotivinkissä vuoden 2005 tienoilla julkaistut pakinat ovat mielestäni huippuhauskoja, ja kirjailija on tuttu myös Turun Sanomista. Rajanaapuri on Lipastin ensimmäinen aikuisten romaani.

Kirja kertoo miehestä, joka vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin Lipastin pakinoissa esiintyvä kertojaminä. Tämä on kirjan suurin heikkous minun kannaltani: ensinnäkin kirjassa on aika paljon samoja juttuja kuin pakinoissa, eli vanhan kierrätystä, ja toisekseen kirjaa ei pysty mitenkään lukemaan ajattelematta, että se on jollakin tavalla omaelämäkerrallinen. On tietenkin hämärän peitossa, millainen henkilö Lipasti oikeasti on, ja onko mitään kirjassa kuvattua todella tapahtunut. Mielikuva omaelämäkerrallisuudesta kuitenkin estää keskittymästä kirjaan fiktiona, mikä on harmi - Lipasti nimittäin kirjoittaa erittäin hyvin, hänen juttunsa ovat hauskoja ja on kirjassa jonkinlaista syvällisempääkin sanomaa.

En osaa oikein arvioida, onko Rajanaapuri hyvä vai huono kirja. Miten kirjaan suhtautuisi, jos ei olisi lukenut Lipastin pakinoita? Mahdotonta sanoa. Kirja osoittaa konkreettisesti, miten suuri merkitys aiemmin luetulla on siinä, miten lukija jotakin yksittäistä teosta tulkitsee.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Henry Hobhouse: Seeds of Change

Henry Hobhouse tarkastelee teoksessaan Seeds of Change - Five plants that transformed mankind viiden kasvin merkitystä ihmiskunnalle sekä niitä polittisia, kulttuurisia ja taloudellisia muutoksia, joita näiden kasvien hyödyntäminen on aiheuttanut. Kyseiset kasvit ovat kiinapuu, peruna, sokeri, puuvilla ja tee.

Kirjan aihe on kiinnostava, ja ryhdyinkin lukemaan suurella innolla. Kirja kuitenkin aiheutti pettymyksen. Hobhouse käsittelee valitsemiaan kasveja aika yksipuolisesti ja vaikuttaa paikoin jopa hivenen epäluotettavalta. Kirjassa on varsin leveäsanaista maalailua erilaisista aiheista ja etenkin eri kansojen kansanluonteesta; tyypillinen on esimerkiksi sivun 132 toteamus "But the Oriental nations were logical in a way that the hasty, individualist white man would never be" sekä sivulla 227 oleva viikinkiaiheinen runoilu "They were fatalistic, great and good comrades, connoisseurs of war, women, pillage, and rape, pirates who admitted of no conscience, no good nor evil, no sin nor virtue". Eihän tällaista voi oikein vakavalla naamalla lukea, etenkin kun kyseessä tosiaankaan eivät ole tiettyjen kansanryhmien representaatiot tiettyinä aikoina vaan ilmeisesti kirjoittajan omat mielipiteet, joita jonkinlaisina faktoina esitetään.

Kirjaa oli myös varsin hupaisaa lukea rinnan toisen elintarviketeknologian historiaan liittyvän aavistuksen epäluotettavalta vaikuttavan teoksen, Mark Kurlanskyn Suolan, kanssa. Suolassahan Kurlansky selittää muun muassa Gandhin toimintaa ja Yhdysvaltain sisällissotaa suolan kautta. Hobhouse taas väittää, että kiniinillä oli oleellinen merkitys sekä Gandhin että sisällissodan kannalta. Perheenjäsen ehdottikin, että minun pitäisi seuraavaksi lukea kaljan maailmanhistoria selvittääkseni, mikä merkitys kaljalla tai sen puutteella oli Gandhin poliittiselle toiminnalle ja Yhdysvaltain sisällissodalle.

Seeds of Change ei mielestäni ollut aivan umpihuono kirja, mutta odotin laajempaa ja tieteellisesti uskottavampaa esitystä aiheesta. Voin suositella kirjaa varauksin maanviljelyksen ja ruoantuotannon historiasta kiinnostuneille, mutta suosittelen lukemaan rinnan teoksen kanssa myös muita kirjoja aiheesta.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Tuomas Vimma: Raksa

Kotimaisen nykykirjallisuuden lukuhaasteeni ensimmäiseksi teokseksi valikoitui Tuomas Vimman Raksa, joka kertoo remonttibisneksestä. Kirjan juoni on erittäin yksinkertainen. Virkaheitto insinööri saa töitä rakennusfirmasta. Töitä tehdään kovasti, välillä ryypätään ja satunnaisesti harrastetaan seksiä. Jonkin verran aikaa käytetään rakennusalan mädännäisyyksien ja muiden käytäntöjen pohtimiseen.

Ensivaikutelmani kirjasta ei ollut kovin positiivinen. Henkilöiden sovinismi, stereotyyppeihin perustuva henkilökuvaus ja erinäiset juopottelu- ja tupakointikohtaukset tuntuivat kovin nähdyiltä. Dialogi on hiukan liian puhekielistä minun makuuni ja kauheimpana rimanalituksena ällistytti kirjailijan yritys kirjoittaa Turun murretta (jota en olisi Turun murteeksi tunnistanut, ellei kirjailija olisi ystävällisesti selittänyt tarkoitustaan). Kirjan alusta tuli paikoitellen mieleen jopa Reijo Mäki, eikä mitenkään positiivisessa mielessä.

Kirja kuitenkin parani edetessään, ja pidin erityisesti rakennustöiden ja rakennusalan kuvauksesta. Mitään varsinaista insinööriproosaa teos ei juurikaan tarjoile, mikä on harmi, koska kirjailijalla uskoakseni olisi lahjakkuutta sellaiseen. Se vähä, mitä työvaiheita ja menetelmiä kuvataan, toimii hyvin.

Kirja on myös kiistatta vetävästi kirjoitettu, ja luin sen nopeasti. Vaikka henkilöt ovatkin ärsyttäviä, Vimma osa kuvata heitä tavalla, joka tekee heistä kiinnostavia.

Teoksen lopetus on erikoinen. Kirjailija vaihtaa yhtäkkiä kokonaan tyylilajia ja kuvailee veroneuvotteluja oudon spefianalogian kautta. On vaikea sanoa, onko kyseessä jonkinlainen huumori, vai onko kummallinen kohtaus tarkoitettu päähenkilön alkavan burnoutin aiheuttamaksi aistiharhaksi. Lukijalle siitä tulee joka tapauksessa hämmentynyt olo.

Raksan seksikohtaukset ovat muuten vielä ihan oma juttunsa. Kuten eräissä muissakin lukemissani kotimaisissa kaunokirjallisissa tuotteissa, tässäkin teoksessa seksiä harrastetaan kännissä. Kirja asettautuu siihen kirjalliseen traditioon, jossa kuumana käyvät naiset vonkaavat seksiä humalaisilta örveltäjämiehiltä, ja tällaisena kuvaakin ehkä enemmän kirjoittajan tai oletetun lukijakunnan toiveajattelua kuin suomalaisessa yhteiskunnassa ilmenevää todellista seksuaalikäyttäytymistä.

Miten on - nostiko vai laskiko Raksan lukeminen arvostusta, jota tunnen kotimaista nykykirjallisuutta kohtaan? Vaikea sanoa. Kirja oli ehkä hivenen parempi kuin ensin oletin, mutta ei mitenkään merkittävästi. Pelkästään tämän perusteella en ehkä arvostaisi kotimaista nykykirjallisuutta kovin korkealle.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Lloyd Kahn: Tiny Homes - Simple Shelter

Lloyd Kahnin teoksessa Tiny Homes - Simple Shelter - Scaling Back in the 21st Century esitellään kaikenlaisia pieniä rakennuksia ja asuntoja: mökkejä, asuntoautoja, puumajoja, veneitä ja muita asumiseen enemmän tai vähemmän soveltuvia ratkaisuja. Kirjassa esiteltävät rakennukset ovat alle 500 neliöjalan eli noin 46 neilömetrin kokoisia. Kirjan painopiste on vahvasti ekologisuudessa, kierrättämisessä ja vaihtoehtoisessa elämäntavassa. Monia rakennuksista ei ole ollenkaan liitetty kunnallistekniikaan, ja useimpiin ei ole tarvittu tai pyydetty rakennuslupaa.

Kirja on ensinäkemältä hyvin inspiroiva. Kukapa ei haluaisi säästää rahaa, elää yksinkertaisemmin, omistaa vähemmän tavaraa ja säästää luontoa? Kuitenkin tarkempi luenta osoittaa, että useimmat kirjassa esitellyistä asunnoista eivät itse aisassa ole omistajiensa ainoita tai pysyviä koteja, vaan monilla pikkutalojen asukkailla on olemassa toinen koti tai vähintään sukulaisia, joiden luona voi säilyttää tavaroita tai joiden sähköä tai vettä voi hyödyntää. Monen rakennuksen kohdalla myös kerrotaan, että omistaja on asunut talossa esimerkiksi vuoden - mitä sitten tapahtui, jätetään sanomatta. Useimmat rakennukset ovat myös joko yhden aikuisen tai pariskunnan asuntoja, eli lapsiperheille elämäntapa ei välttämättä sovellu kovin hyvin.

Kirjan ongelmana onkin mielestäni sen tarjoileman ajatusmaailman epärealistisuus. On eri asia mökkeillä yksinään pikku majassa kuin asua perheen kanssa jatkuvasti hyvin pienissä tiloissa. Itse kaipaisinkin lisää inspiraatiota pienissä tiloissa elämiseen kaupungissa ja useamman ihmisen perheessä.

Kirjassa on kuitenkin joitain aivan loistaviakin juttuja, esimerkiksi suunnitelma pakolaisleirien asukkaiden asuttamiseksi trukkilavoista tehtyihin taloihin. Lisäksi kirjallisuusluettelo on erinomainen, ja tykkäsin myös katsauksesta vanhan ajan asuntoajoneuvoihin.

Pienistä asunnoista kiinnostuneille suosittelen myös Kirsten Dirksenin videoita, esimerkiksi tätä.

torstai 8. toukokuuta 2014

Mark Kurlansky: Suola - Eräs maailmanhistoria

Mark Kurlansky käsittelee populaarissa tietokirjassaan suolan historiaa aina ammoisesta muinaisudesta nykypäivään ympäri maailmaa. Hän käy läpi suolan merkitystä ihmiskunnalle, erilaisia suolantuotantotapoja, suolalaatuja ja suolaa sisältäviä ruokalajeja. Kirja perustuu paitsi tutkimuskirjallisuuteen, myös alkuperäislähteisiin sekä vierailuihin eri suolantuotantopaikoissa sekä suolan tuottamiseen liittyvien ihmisten haastatteluihin. Kirjassa ei ole lähdeviitteitä, mutta kirjallisuusluettelo siitä löytyy.

Kirja ei ole aivan niin kiinnostava kuin mitä alun ja aiheen perusteella voisi olettaa. Erityisesti Yhdysvaltojen suolatuotantoa käsittelevä osuus oli suoraan sanottuna aika tylsä. Pomppiminen ajasta ja paikasta toiseen hämmentää lukijaa, ja kirjoittajan tiukka keskittyminen suolaan ja vain suolaan saa epäilemään, että hän kenties jopa liioittelee tuon hyödykkeen merkitystä maailman historiassa. Lievää ärsytystä minussa aiheuttivat myös alun taivastelut siitä, miksi entisaikain ihmiset pitivät suolaa niin tärkeänä, kun kirjailija lähes samaan hengenvetoon kuitenkin kertoo suolantuotannon työläydestä ja suolan monista käyttötarkoituksista.

Teoksen suomennos ei ole mitenkään erityisen loistava. Erityisesti huomio kiinnittyy lainausten suomentamiseen, jossa suomentaja ei ole vaivautunut selvittämään, olisiko lainattuja teoksia jo aiemmin suomennettu jollakin vakiintuneella nimellä (esim. Lu Wenfu: Herkkusuu). Lisäksi kirjassa on paljon kursivointi- ja sisennysvirheitä, jotka vaikeuttavat lukemista.

Suosittelen kirjaa ruoka- ja maustehistoriasta kiinnostuneille, mutta tietyin varauksin: kirja ei ehkä ole historiallisten asioiden lähteenä ihan totaalisen luotettava.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kotimaisen nykykirjallisuuden muistilista

Eräässä facebook-keskustelussa puhuttiin kotimaisen kirjallisuuden dissaamisesta. On olemassa ihmisiä, jotka eivät lue kotimaista kaunokirjallisuutta, koska pitävät sitä kategorisesti huonona tai uskovat, etteivät lähtökohtaisesti pidä siitä. Monien keskustelijoiden mielestä tällainen oli käsittämätöntä, koska Suomessa ilmestyy paljon kirjoja, eikä koko maan kirjallisuuden kentästä voi tehdä päätelmiä muutaman lukemansa kirjan perusteella, saati kokonaan kotimaista kirjallisuutta lukematta.

Kuulun itsekin kotimaisen dissaajiin. Vanhat menevät, mutta nykykirjallisuus on mielestäni huonoa. Tarkemmin sanottuna olen lukenut ehkä viitisentoista 2000-luvulla ilmestynyttä suomalaista kirjaa, enkä ole keskimäärin pitänyt niistä. Monet ovat ihan ok, jotkut ovat kamalia, osa niin mitäänsanomattomia, ettei niitä edes muista lukeneensa. Yksikään lukemani 2000-luvulla kirjoitettu suomalainen kaunokirjallinen teos ei ole mielestäni ollut loistava.

Keskustelu sai minut kuitenkin tajuamaan, että 15 on aika pieni otos. Päätän nyt antaa kotimaiselle nykykirjallisuudelle uuden mahdollisuuden ja lukea muutamia kirjoja. Jos näistä ei löydy mitään kivaa, pitäkööt tunkkinsa. Lista perustuu saamiini suosituksiin, eli nämä ovat kaikki sellaisia kirjoja, jotka ovat jonkun mielestä hyviä tai ainakin ihan luettavia. Tässä listani:

Tuomas Vimma: Raksa
Roope Lipasti: Rajanaapuri
Päivi Alasalmi: Valkoinen nainen
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Johanna Sinisalo: Linnunaivot
Kirotun maan kulkijat (julk. toukokuu 2014)

Vakavahko genretön ei ole listassa kovin hyvin edustettuna. Lukisin sellaistakin, mutta minulle suositellut kirjat käsittelevät juonikuvausten perusteella aiheita, jotka tuntuvat vähän ankeilta (esimerkiksi nälkäkuolema ja Pirkko Saision elämä - onneksi sentään eri kirjassa). Jos joku keksii mukavasta aiheesta kirjoitettua genretöntä suomalaista nykykirjallisuutta, saa suositella!