torstai 22. tammikuuta 2015

Havia, Lappalainen ja Rinta-Loppi: Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä

Erilainen ote omaan talouteen on talousopas, jossa käsitellään säästämistä ja sijoittamista. Kirjan alkupuolella käydään läpi säästämisen ja tuhlaamisen psykologiaa ja niitä henkisiä esteitä, jotka estävät säästämisen ja varallisuuden kartuttamisen. Loppuosassa käsitellään säästettyjen varojen sijoittamista ja erilaisia sijoitustuotteita.

Kirjoittajien käymä pohdinta tuhlailevasta elämäntavasta ja erilaisten hankintojen tarpeellisuudesta on ajatuksia herättävää ja varmasti monelle hyödyllistä. Sen sijaan "kaikille sopivasta" sijoitusosuudesta en rehellisesti sanottuna ymmärtänyt juuri mitään. Vaikka kirjoittajat markkinoivatkin sijoittamissysteemiään kenelle tahansa sukankuluttajalle sopivana, se selvästikin soveltuu vain henkilöille, joilla on jo etukäteen jonkinlainen käsitys sijoittamisesta. Helppona ja hyvänä markkinoitu systeemi toki kuulostaa houkuttelevalta.

Kirja on hivenen epätasaisesti kirjoitettu, ja siinä on melko paljon toistoa. Lisäksi Tuomas Enbusken esipuhe toimii kaltaiseni hieman vasemmalle kallellaan olevan henkilön kannalta kaikkea muuta kuin hyvänä mainoksena Thatcher-ihailuineen ja "uusliberalismista neoliberalismiin" -heittoineen. Löytyypä kirjasta joitain kerrassaan hämäriä lausekukkasiakin, kuten sivun 214 miellyttävän monitulkintainen "Hyvät tarinat vetävät sijoittajia sopuleiden tapaan puoleensa". Puutteena pidän myös sijoittamisen eettisyyden pohdinnan puuttumista - kirjoittajien tavoitteena on pelkkä rahanteko (kirjoittajat toki pohtivat esimerkiksi luonnonvarojen riittämistä alun kulutuskritiikkiosuudessaan).

Vaikka kirja mielestäni lupaa otsikossaan liikoja, suosittelen kuitenkin sen alkuosaa kaikille länsimaisessa kulttuurissa eläville terveellisenä muistutuksena siitä, ettei rahojaan ole pakko tuhlata turhuuksiin, ja että säästäminen on yleensä järkevämpi vaihtoehto kuin velkaantuminen.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Cassandra Clare: City of Bones

Podin joulun alla vakavaa hömppäfantasian puutosta, johon joululahjaksi saatu seksikkäitä demoninmetsästäjiä lupaileva moniosaisen sarjan avausteos vaikutti kelvolliselta lääkkeeltä. Hotkaisinkin paksuhkon kirjan muutamassa päivässä. Vaikka lukukokemus olikin viihdyttävä ja mukaansatempaava, se oli myös hiukan outo: kirja nimittäin on aidosti ja oikeasti aika huonosti kirjoitettu. Siis siihen malliin huonosti, mitä valmiissa painetussa kirjassa ei yleensä näe. Yritän seuraavassa analysoida teoksen eri tasoja ja sitä, mikä kirjasta mielestäni tekee niin erinomaisen surkean.

  • Juoni. Kirjan juoni perustuu monenlaisiin salaisuuksiin, hämäyksiin ja valheisiin, joten siitä ei voi kertoa juuri mitään yksityiskohtia spoilaamatta. Juonesta kuitenkin voi sanoa, että se on paitsi tarpeettoman monimutkainen, myös melko kliseinen. Oli pettymys, että yksi keskeisimmistä paljastuksista perustuu samanlaiseen juonikuvioon, joka löytyy erittäin tunnetusta, jopa ikonisesta klassisesta nuorten seikkailuelokuvasta. Lisäksi juonessa on paljon aukkoja ja jatkuvuusvirheitä: hämmentävimpänä jää mieleen keskustelu, jonka nuoret käyvät Dorothean kanssa sivuilla 317 - 318, ja jossa Dorothean kommentit Claryn äidistä vaikuttavat siltä kuin kirjailija olisi muuttanut kohtausta jälkeenpäin ja unohtanut muuttaa osan dialogista.
  • Kieli. Vaikka kirjan kieltä onkin kehuttu, se on mielestäni aika yksinkertaista, välillä jopa hiukan palikkaa. Kirjoittaja käytää samoja sanoja aina uudestaan ja uudestaan (esimerkiksi "tousled" ja "spire"). Kielestä tulee mieleen kaksi viime aikojen bestselleriä, Nälkäpeli ja 50 Shades of Gray.
  • Kielioppivirheet. Sivulla 203 mainitaan "nox invictus" (po. "nox invicta") ja sivulla 239 "du mort" (po. "de la mort"). Ilmeisesti kirjailija ei ole ollut tietoinen ilmiöstä nimeltään kieliopillinen suku, mutta luulisi kustannustoimittajan tarkistaneen nämä.
  • Vaikutteet. Kirjassa on kohtia, jotka muistuttavat hiukan liikaa esimerkiksi Harry Potteria. Erityisesti "Circlen" varhaisvaiheiden suhtetuminen Harryn ja kavereiden vanhempien ikäluokkaan sekä Dorothean viimeinen esiintyminen tuovat erittäin elävästi mieleen Rowlingin sarjan.
  • Taistelukohtaukset. Kirjassa on runsaasti melko verisiäkin taistelukohtauksia, jotka eivät toimi oikein mitenkään. En osaa analysoida tarkemmin, miksi eivät. Tyyli on ehkä liian romanttinen tällaiselle todella räkäisten taistelukohtausten ystävälle.
  • Henkilöt. Tämä nyt ei oikeastaan ole varsinainen vika - toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Kuitenkaan kirjan alaikäiset päähenkilöt eivät tarjoa keski-ikäisehkölle lukijalle oikein samastumisen kohdetta, ja heidän fyysisten sulojensa antaumuksellinen kuvailu saa aikaan lähinnä vaivautuneen olon. Nuoremmalle lukijalle se sen sijaan saattaisi avautua miellyttävälläkin tavalla kiihdyttävänä.
Entäs oliko kirjassa jotain hyvää? Kirja on mielestäni riittävän menevä ja viihdyttävä. Lisäksi kirjassa on ratkaistu harvinaisen tyylikkäällä ja jopa monitasoisella tavalla genrelle tyypillinen ongelma, eli kysymys siitä, miksi teini-ikäiset päähenkilöt seikkailevat yksinään aikuisten auttamatta. Claren ratkaisu on kerta kaikkiaan hieno ja tyydyttävä.

Kenelle kirjaa voisi sitten suositella? Kenties nuorehkolle henkilölle, joka ei ole turhan tarkka yksityiskohtien suhteen ja joka kaipaa hieman harlekiinihtavaa fantasiaviihdykettä.