tiistai 24. syyskuuta 2013

NaNoWriMo tulee, olenko valmis?

Marraskuu lähestyy uhkaavasti, ja olen pohtinut, osallistuisinko tänä vuonna NaNoWriMoon. Viime vuonna oli varsin hauskaa, mutta tavoite oli ihan mahdoton saavuttaa, ja muutenkaan elämäntilanne ei oikein anna myöten isommille kirjoitusprojekteille. Tulin siis siihen vaikeaan päätökseen, etten tänä vuonna osallistu varsinaiseen NaNoWriMoon, mutta olen hengessä mukana hiukan toisenlaisella tavalla - nimittäin runoja kirjoittamalla.

Tavoitteenani on marraskuun aikana kirjoittaa joka päivä yksi runo, ja tähän pyydän lukijoitteni apua. Voitte ehdottaa kommenttiboksissa joko runon aiheita (rakkaus, kaivinkone) tai tyylilajeja (loppusoinnullinen, nykyaikainen, Eino Leinon tyyliin) tai mikä ettei molempia (kaivinkoneesta Eino Leinon tyyliin). Koska en ole mikään kirjallisuustieteilijä, toivoisin kuitenkin, että kaikkein obskuureimmat runoilijat ja tyylit jätettäisiin pois, kun en niitä kuitenkaan tunnista. Ehdottamistanne aiheista ja ehdottamillanne tyyleillä rupean sitten marraskuussa puskemaan tavaraa ns. runosuolesta.

Toivottavasti mahdollisimman monet osallistuvat tähän Suomen lyyrisen kentän rehevöittämiseen!

Ps. Tiedoksi uusille lukijoilleni, että viimevuotinen NaNoWriMo-tekstini löytyy blogini etusivulta omalta välilehdeltään ja aiheeseen liittyvät postaukset arkistosta viime vuoden marraskuulta.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Teutori: Miinan ja Manun aapinen

Miina ja Manu -kirjoja lienee ollut olemassa jo minunkin lapsuudessani, mutta varsinaisesti olen tutustunut niihin vasta töissä. Alkuperäistä ilmestymisvuotta kirjoissa ei sanota, mutta kissojen vaatteet viittaavat mielestäni 70-lukuun. Johtuneeko ajan kulusta, että kirjat vaikuttavat mielestäni vähän oudoilta - esimerkiksi käy meiltä kotoakin löytyvä aapinen.

Tarkastelkaamme ensin sukupuolirooleja. Siinä missä Miina opettelee mummon kanssa neulomista, Manu syö karkkia ja bondaa naapurin sedän kanssa. Kun ratsastetaan, Manu luonnollisesti ohjaa hevosta ja Miina on kyydissä. Purjehdittaessa Miina kyllä pääsee ohjaamaan, mutta Manu antaa ohjeita. Uidessa Miina tarvitsee uimarenkaan, mutta Manu osaa kellua.

Myös kirjan opettavaisuus on päällekäyvää. Miina esimerkiksi syö puuroa ja vihanneksia ylilyövästi, tekisi mieleni sanoa suorastaan orgastisesti, nautiskellen.

Aapisen esimerkkilauseet ovat aika huvittavia. Harvinaisia kirjaimia tekijä ei ole edes yrittänyt sijoittaa lauseeseen, mutta ei tavallistenkaan kanssa aina ole ollut helppoa. Esimerkiksi CDEFG-sivulla on lause "Sillä on oma suihku", jossa yksikään sivun esittelykirjaimista ei esiinny kertaakaan.

Piirrostyyli onkin sitten aivan omaa luokkaansa.
Nuo kasvot! Nuo housut! Tuo nauru! Mikä näitä eläimiä vaivaa?

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Heikki Niska: Satakieli ja lakaisukone

Ensivaikutelma Heikki Niskan lastenrunokokoelmasta on positiivinen. Virpi Pennan iloinen ja värikäs kuvitus sekä runojen hölynpölyhenkisyys hymyilyttävät. Hetken päästä tarkastelija kylläkin huomaa, että kuvitus vaikuttaa vähän tietokoneella tehdyltä, jopa Adobe Illustrator -henkiseltä - sama ongelma sivumennen sanoen vaivaa myös graafikko Osmo Pennan töitä, joita Satakielen kuvitus muistuttaa hyvin paljon.

Kuvituksen lievää jäykkyyttä raskauttavammaksi ongelmaksi runoteoksessa nousee kuitenkin runojen kieliasu. Monissa runoissa on varsin nerokas alku tai idea, mutta useimmat lässähtävät loppua kohti aivan kuin runoilija ei oikein olisi jaksanut kunnolla hioa niitä. Myös jotkin sanavalinnat ihmetyttävät: tuntuu siltä kuin runoilija olisi valinnut aivan satunnaisen sanan runon täytteeksi. Pahinta kuitenkin on, että vaikka runot ovat loppusoinnullisia, ne eivät ole mitassa. Ääneen lukeminen on välillä todella vaikeaa, ja ääneenhän näitä luetaan, joka päivä, joskus montakin kertaa.

Runokirjan puolustukseksi täytyy kuitenkin sanoa, että puutteistaan huolimatta se on toistuvasti luettavaksi lastenkirjaksi melko siedettävä. Runoissa on kaikenlaisia aikuistakin huvittavia hauskuuksia, ja yksityiskohtainen kuvitus tukee ja tulkitsee runoja. Oma suosikkini on sivulta 55 löytyvä Herkkuja netistä, jossa ruoka-aineiden nimet rullaavat herkullisesti kohti yllättävää loppua.

Uskallan suositella kirjaa esimerkiksi lahjaksi lapsiperheeseen, koska toisin kuin varsin monet lapsille tarkoitetut kulttuurintuotteet, Niskan runoteos ei herätä aikuisessa välitöntä halua vajota koomaan ja päästä osallistumasta kulttuurinkulutukseen. On harvinaista, että sama kirja kiinnostaa sekä aikuista että taaperoikäistä, ja tässä kirjan tekijät ovat onnistuneet.

Elina Pulli: Temppuja taaperoille - Liikuntaleikkejä 1 - 3 -vuotiaille

Pikkulasten liikuntakasvatusta käsittelevä ohut kirja esittelee ison liudan erilaisia leikkejä, joilla taaperon voi houkutella liikkumaan monipuolisesti. Kirjoittaja korostaa moneen otteeseen liikunnan tärkeyttä lapsen terveessä kehityksessä ja liittää sen muun muassa kielen oppimiseen.

Kirjan huonona puolena on sen kohderyhmä: kirja on tarkoitettu varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville, eivätkä kaikki käsitteet - esimerkiksi hieno- ja karkeamotoriikka - avaudu tavalliselle pulliaiselle. Kotihoidossa olevan lapsen vanhempi joutuu muutenkin hieman soveltamaan ohjeita ja leikkejä.

Koska taloudesta löytyy taaperoikäinen testihenkilö, kokeilin lapsen liikuttamista kirjan hengessä. Ohjeiden seuraamista edellyttävät leikit eivät oikein onnistuneet, mutta erilaiset välineet innostivat kohdehenkilön liikkumaan. Suosikeiksi muodostuivat erikokoiset pallot ja kolmeen osaan taittuva vaahtomuovipatja, joiden kanssa ihmiskokeen kohde puuhaili varsin monipuolisesti.

Kirja ja etenkin siinä mainitut varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset antavat ajattelemisen aihetta. Varhaiskasvatussuunnitelman liikuntaa käsittelevä osuus on mielestäni aika kunnianhimoinen, ja mietin, mahtavatko sen tavoitteet toteutua monessakaan hoitopaikassa, saati kotihoidossa. Lisäksi monet kirjan leikeistä vaikuttavat melko haastavilta ja soveltunevat paremmin 3- kuin 1-vuotiaille.

Joka tapauksessa kirja mielestäni toimii hyvänä inspiraationa lapsen liikuttamiseen. Lapsen puuhia seuratessa on hyvä muistella esimerkiksi teoksessa esille tuotua huomautusta vaatteiden likaantumisesta - lapsen vaatteiden kuuluu olla ulkoilun jälkeen likaiset, koska se on merkki liikkumisesta.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Katsaus eurooppalaiseen lastenkirjallisuuteen

Meillä luetaan paljon, ja jälkikasvua sivistetään myös ulkomaankielisellä kirjallisuudella.

Ranskankielisessä kuvakirjassa Je veux un bisou! (Haluan pusun! Carl Norac - Claude K Dubois) tapaamme kaksi hamsteria, Léon ja Lolan. Léo on vaipasta ja tutista päätellen noin 1 - 2 -vuotias, Lola taas vaikuttaa suuremman kokonsa ja kehittyneempien leikkiensä perusteella noin 4 - 5 -vuotiaalta. Tarinan juoni on yksinkertainen. Alussa Léo mankuu Lolalta erilaisia asioita, kuten leluja ja karkkia. Lola tuo Léolle kiltisti, mitä tämä pyytää. Käännekohta saavutetaan, kun Léo haluaa myös Lolan nallen ja kiskaisee siitä niin kovaa, että nallen korva irtoaa. Lolalla palaa käämi, hän huutaa ja mököttää. Léo ei tapahtumien kulkua oikein ymmärrä, mutta haluaa seuraavaksi pusun. Söpöys hellyyttää Lolan, ja lopussa hamsterit halivat toisiaan ystävyyden vallitessa.
Kirja on piirretty minimalistisesti, mutta ilmeikkään eloisasti, ja aikuinen löytää siitä monia kiinnostavia teemoja alkaen sukupuolirooleista ja päättyen eri-ikäisten lasten henkisen ja fyysisen kehityksen eroihin. Léo-ikäistä testilukijaa sen sijaan askarruttaa nallen irtoava korva, joka kaikeksi onnettomuudeksi on piirretty aivan saman näköiseksi kuin Lola-hamsterin korva. Testilukija osoittaa vuorotellen irtokorvaa ja Lolan korvaa - onneksi ei sentään omaa korvaansa. Tarinan opetus jää hieman hämäräksi: ehkäpä kyse on siitä, että jos korvasta vetää, se saattaa irrota.
Italiaa opiskelemme Pimpa e la mela volante (Pimpa ja lentävä omena) -nimisestä pikkuruisesta kuvakirjasta. Tässä hurjassa nuoruudessani alun perin suomalaisittain hieman kaksimieliseltä kuulostavan nimen takia ostamassani teoksessa on varsin psykedeelinen juoni. Pimpa-koiran päähän putoaa omena, jonka Pimpa vie takaisin puuhun. Siellä kanarialintu lainaa omenalle siipiään, ja sitten lennellään pitkin poikin. Kaikki henkilöhahmot ovat kohteliaita ja ystävällisiä toisilleen: anteeksi pyydellään ja kiitokset sanotaan auliisti. Lopussa myös Pimpan isäntä ilmoittaa haluavansa nähdä lentävän omenan, jonka olemassaoloon ei ensin usko.
Eurooppalaisilla lastenkirjoilla on maine vähemmän suoraviivaisina kuin amerikkalaisilla, ja ainakin tämä satunnaisotanta tukee olettamusta.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Tuula Salakari ja Harri Kalha: Keräilijän aarteet - Kupittaan Savi

En pidä Kupittaan Saven tuotantoa kovin puhuttelevana, enkä muutenkaan harrasta kippojen keräilyä erityisellä intensiteetillä. Lahjaksi saatu kirja olikin jäänyt lukematta, kunnes eilis- ja toissapäivänä lukaisin sen puolivahingossa ja jonkinlaisen automaattiohjauksen vallassa. Kirjasta paljastui monta kiinnostavaa seikkaa, muun muassa tehtaan tuotannon tyylillinen laajuus ja varianssi, sekä se, että monet myöhemmin tunnetut taiteilijat ovat uransa alkuaikoina työskennelleet Kupittaan Saven palveluksessa. Kirja sai minut myös pohtimaan, kuinkahan monta Kupittaan Savi -esinettä olen tietämättäni omistanut - osa niistä on nimittäin sen verran kitschahtavia, ettei niitä helpolla kotimaisiksi design-esineiksi tunnista.

Suosittelen kirjaa keräilijöille ja Turun paikallishistoriasta kiinnostuneille.

Sekavaa muotijournalismia

Turun Sanomien välistä putkahti tänään muotiliite. Vastaavat liitteet eivät yleensäkään juuri juhli journalistisella tasollaan, mutta tämänpäiväisessä huomiota kiinnitti poikkeuksellisen sekava juttu. Jutun aiheena oli vartalotyypin mukainen pukeutuminen - tai ehkä kyseessä olikin isokokoisten tai pyöreiden naisten pukeutuminen, mene ja tiedä. Jutussa annettiin joka tapauksessa ymmärtää, että vaikkapa Y-vartalotyypin harteikkuus on ikään kuin automaattisesti "isokokoisuutta" tai "pyöreyttä", ja että O-vartalotyypin nainen on pyöreä joka puolelta kaulasta alaspäin.

Perinteiseen vartalotyyppijaotteluun tällainen tulkinta ei tietenkään kuulu - vartalotyypit kertovat vain vartalon eri osien suhteesta, ja hyvin laihallakin naisella voi olla vaikkapa päärynävartalo, jos hänen yläosansa ja alaosansa ovat eri kokoa. Lisäksi ainakin itse miellän kookkaat tai isokokoiset naiset ihan eri asiaksi kuin pyöreät: kookas voi olla esimerkiksi harteikas ja atleettinen 180-senttinen nainen, kun taas pyöreä voi olla siro, mutta ylipainoinen 150-senttinen. Juttu oli kirjoitettu sen verran sekavasti, että sen perusteella sai kuvan, ikään kuin samat pukeutumisohjeet sopisivat kaikille vartalotyypeille, kunhan niissä on jotakin "isoa" - tai edes isompaa kuin jokin toinen ruumiinosa.

Miksi tartun yksittäiseen lehtijuttuun? Syitä on kaksi. Ensinnäkin laatu. Ymmärrän kyllä, että muotijuttujen pääasiallinen tarkoitus on esitellä mainostajien vaatteita, ja että kuvien rinnalla tekstin osuus on vähäarvoisempi. Jotakin järkeä kuitenkin leipätekstiinkin kaipaisin - muutenhan siihen voisi laittaa pelkkää lorem ipsumia. On hämmentävää, että toimitukset maksavat toimittajalle tai avustajalle välillä ihan päättömistäkin teksteistä.

Toinen syy liittyy tekstin varsinaiseen asiasisältöön. Muoti- ja kauneusteollisuus yrittää mielestäni löytää uusia tuotteita myydäkseen naisista mitä naurettavimpia vikoja, joita tuotteiden muka olisi tarkoitus korjata. Esimerkistä käy se tapaus, kun yritin ostaa kampaamokaupasta shampoota värjäämättömille, käsittelemättömille, vaurioitumattomille ja muutenkin ihan tavallisille hiuksilleni: ei onnistunut, koska naisten hiuksissa on lähtökohtaisesti shampoonvalmistajien mukaan aina jokin vika, jota pitäisi korjata. Tavallisten, hyväkuntoisten hiusten shampoota ei löytynyt koko puljusta, vaan kaikki oli tarkoitettu tavalla tai toisella käsitellyille, värjätyille, latteille tai kuiville hiuksille. Ja nyt saamme edellä kuvailemastani jutusta lukea, että eri vartalonosien erikokoisuus onkin "isokokoisuutta" tai "pyöreyttä" - siis läskiä, herrajumala, yök! Muoti- ja kauneusteollisuuden maailmassa normaalia naista ei olekaan, on vain joukko vikoja, joita teollisuudenala rientää korjaamaan.

Vastustan tällaista pöljyyttä.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Teologis-biologinen sekaannus

Kun olin lapsi, minulle luettiin paljon Pikku-Marjan eläinkirjaa. Erityisesti mieleen on jäänyt runo Äkäinen on vuohipukki - eli niinkään dramaattisen hybris - nemesis -tematiikkansa takia, vaan koska mielessäni yhdistin pikkukuvan pukin aina Jeesukseen.
Eikä mikään ihme. Onhan kuvassa ristinmuotoinen kappale, piikikkäitä kasveja, kärsimystä sekä karvainen, kiharainen hahmo.
Tämän väärinkäsityksen valossa voimmekin pohtia, onko lasten uskonnollisessa kasvatuksessa järkeä. Tulokset eivät ainakaan puhu puolestaan.

Lähikirkkomme alttaritaulussa olevaa hahmoa muuten luulin kummitukseksi. En edelleenkään ole ihan varma, esittääkö se Pyhää Henkeä vai haudasta nousevaa Kristusta.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Hölmöimmät sisustusideat

Sisustuslehdet ovat minulle vähän niin kuin alkoholi joillekin: pakko saada, vaikka usein jossain vaiheessa tulee huono olo. Terapiana esittelen tässä muutamia viime vuosien lehdistä bongaamiani hölmöjä sisustusideoita. Aloittakaamme vähiten hölmöistä:
Hiukan epäkäytännöllinen ja outo ratkaisu. Onko tarkoitus, että sohvalla istuja seurustelee kylpijän kanssa? Mites suihkuttelu, kun ammeessa ei ole suihkuverhoa?
Tätä kylpyhuonetta olen pohtinut pitkään keksimättä, millaisissa elämäntilanne- ja varallisuusolosuhteissa tällainen kylpyhuone olisi järkevä. Useamman ammeen kylppäri voisi olla hyödyllinen esimerkiksi todella monilapsisissa suurperheissä, mutta puulattia ja takka ikään kuin vesittävät tämän tulkinnan.
Vanha höyläpenkki ruokapöytänä. Esteettisten seikkojen ohella mietin puhtaanapitoa, etenkin, jos höyläpenkissä edelleen oikeasti nikkaroidaan, kuten jutussa väitetään.
Ruokapöydän tukirakenne vaikuttaa hiukan epävakaalta, ja miten tuolta arkusta on tarkoitus päästä ottamaan tavaroita - saati miten noita kirjoja olisi tarkoitus pystyä lukemaan?
Tätä joulukoristeluideaa en ymmärrä ollenkaan. Lankaan kääritty puulusikka? Upeaa koristelua, joo.
Kaikkien aikojen hölmöin idea on kuitenkin tämä. Lainatakseni kuvatekstiä: "Miksi käyttää hyllynkannattimimia, kun hyllyn alle kasatut kirjapinot ajavat saman asian?" Ajatus taloutemme 2,5 x 5 -metrisen kirjahyllyn sisällön pinoamisesta lattialle saa minut lähestulkoon nauramaan räkä nenästä roiskuen.

No, itsepähän ostin. Ei pitäisi valittaa.

Kuvat julkaisuista Sköna hem 12/2008 ja 1/2012, Avotakka helmikuu 2009 sekä Deko 1/2009 ja 11/2011.

Kyllähän minä kirjoista tykkään...

...mutta en nyt sentään ihan niin paljon, että noudattaisin sananvapauttaan kaupunginkirjaston ulkoportaisiin harjoittaneen kansalaisen neuvoa.

Verovaroin kustannettujen palvelujen vandalisointi aina hiukan ihmetyttää, etenkin kun kyseisen mietelauseen kirjoittaja luullakseni tuskin kuuluu siihen ryhmään, jonka maksamilla veroilla yhteisiä palveluja pyöritetään.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Maallisempaa meininkiä

Sain perheenjäseneltä palautetta Yksinäinen porsas -sanoituksesta. Oli kuulemma liian hengellinen. Päätin seuraavaksi laatia sekä aiheeltaan että käsittelytavaltaan mahdollisimman maallisen laulun. Saanen esitellä teille teoksen nimeltään

Mikkeliläinen rillumarei


Tämä poika ossaa rillutella
rillutella, rillutella
Tämä poika ossaa rillutella
Mikkelin torilla, juu

Kävin minä kerran kaupungilla
kaupungilla, kaupungilla...

Sieltä ostin pullon viljaviinaa
viljaviinaa, viljaviinaa...

Sitä minä ryyppäsin antaumuksella
antaumuksella, antaumuksella...

Ohitseni käveli neitokaisia
neitokaisia, neitokaisia...

Niitä minä aloin nipistellä
nipistellä, nipistellä...

Minulle ne alkoivat kirkumahan
kirkumahan, kirkumahan...

Siihen tuli joku öykkäri
öykkäri, öykkäri...

Siltä kysyin ihan kohteliaasti
kohteliaasti, kohteliaasti...

Mikä olet natsisika tinanappi
tinanappi, tinanappi...

Heräsin sitten putkasta
putkasta, putkasta...

Silmä oli mustana ja housut kintussa
housut kintussa, housut kintussa...

Onhan se nyt yksi perkele
perkele, perkele...

Näin käy joka palkkapäivä
palkkapäivä, palkkapäivä
Näin käy joka palkkapäivä
Mikkelin torilla, juu

Sävellyskin tähän eeppiseen teokseen on olemassa, mutta teknisistä syistä joudutte vain kuvittelemaan sen. Jään odottelemaan rahakkaita sopimuksia eri huippuartistien kanssa.