tiistai 30. tammikuuta 2018

Kapteeni Teräs: Suur-Isänmaa (1918)

Kellarivarastomme oli yllättäen generoinut Kapteeni Teräs -nimimerkin kirjoittaman isänmaallisen teoksen. Huomaamatta, että nide loppuu kesken sivulla 416, aloitin aikamatkan sadan vuoden taakse ja nuoren jääkärin mieleen.


Teos on hämmentävä, jopa omituinen, aivan kuin sitä ei olisi mitenkään kustannustoimitettu (eikä varmaan olekaan, ottaen huomioon ilmestymisajankohdan). Tyylilajit vaihtuvat reippaasta sotaromaanista kartanoromantiikkaan ja scifistä inhorealistiseen sotakuvaukseen. Henkilöitä tulee ja menee ilman suurempaa tolkkua. Kaunokirjallisena teoksena kirja on kummallinen raakile.

Kiinnostavaa on sen sijaan kirjoittajan näkemys maamme tulevaisuudesta. Teräs on aivan oikein arvannut, että 1940-luvulla soditaan venäläisiä vastaan. Melkein kaikki muu meneekin sitten fantasian ja suuruudenhullujen kuvitelmien puolelle.


Yleisestä huonoudestaan huolimatta teoksessa on myös vaikuttavat hetkensä, kuten kuvaus pommitusten jälkimainingeista sivuilla 354 - 355. ”He olivat ryhmittyneet noin satamiehisiin laumoihin, jotka vaelsivat kuin nälkäinen ryysykomppania, etsien ruokaa, vaatteita, kattoa päänsä päälle. Näitä seurasivat kuormastot, suurimmaksi osaksi varastettujen tai ryöstettyjen hevosluuskien vetäminä, ja niissä oli sekaisin lumppuja, ruokatavaraa, puolittain särkyneitä astioita, mutta etupäässä haavoittuneita, joiden vihlova valitus alituisesti jatkui. Ei ollut lääkäreitä, ei lääke-aineita, sidetarpeita tai sairaanhoitajia. Ystävät ja omaiset kietoivat onnettomia rääsyihin, kykenemättä heidän tuskiaan lieventämään. Uskomattoman nopeasti alkoivat taudit levitä.” Kas tässäpä mietittävää sekä anarkisteille että säästöintoilijoille yhteiskunnan perustoimintojen tärkeydestä.

Kuten usein, suosittelen teosta lähinnä niille, joilla on hyvin valikoiva maku.