Järjestystä hyllyyn!

Perheemme taistelee jatkuvasti hämeen-anttiloitumista vastaan. Tiedättehän Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttilan asunnosta tutun ilmiön: kirjoja tulee hankittua enemmän kuin hyllyyn mahtuu, ja lopulta ne päätyvät epämääräisiksi kasoiksi huonekalujen päälle tai mikä pahempaa, lattialle. Onpa meiltä löytynyt kirjoja pöydän alta Alkon muovikassiinkin piilotettuna, ja eräänä päivänä kompastuin putkikassiin, josta kauhukseni paljastui Jack Londonin koko tuotanto. Kun uutta tavaraa tulee koko ajan lisää, vanhasta on luovuttava, muuten asunto tursuaa kirjoja.

Ison ja jatkuvasti muuttuvan kirjakokoelman kanssa eläessä on tullut pohdittua yhtä jos toistakin tapaa järjestää kirjat hyllyyn. Tavallinen tapa on järjestää kirjat aiheen mukaan, esimerkiksi kaunokirjallisuus ja tietokirjallisuus erikseen, tai musiikkikirjat omaan hyllyynsä ja sanakirjat omaansa. Hieman kunnianhimoisemmat kotikirjastonhoitajat laittavat kirjat aakkosjärjestykseen, mikä onkin järkevää, jos niitä on paljon. Yleisissä kirjastoissa kirjat on useimmiten järjestetty sekä aiheen perusteella että aakkosiin, mutta tällaiseen äärimmäisyyteen en ole törmännyt kenenkään kotikirjastossa.

Esteettisemmin suuntautuneet järjestävät kirjansa värin perusteella. Tapaa pidetään hieman pinnallisena, ja onhan se kieltämättä hölmöä, jos esimerkiksi Belgarionin tarun eri osat löytyvät eri paikoista. Eräänlainen hardcore-versio värin mukaan järjestämisestä on laittaa kirjat hyllyyn väärin päin, selät seinää vasten, jolloin värikkäät selkämykset eivät häiritse huoneen väriharmoniaa. Tai sitten voi tehdä niin kuin Torgrim Eggenin Sisustaja-romaanin päähenkilö, joka laittoi kaikkiin kirjoihin samanväriset kansipaperit. Rehellisyyden nimissä on kyllä todettava, etten ole elävässä elämässä nähnyt kenenkään oikeasti tekevän niin.

Jos tilaa on rajoitetusti, kirjat kannattaa järjestää koon mukaan. Isokokoisten ja painavien kirjojen sijoittelu alahyllylle voi olla järkevää myös turvallisuussyistä. Toisaalta myös lastenkirjojen laittaminen alahyllylle on perusteltua, jotta kohderyhmä pääsee niihin itse käsiksi. Lapsiperheissä voi soveltaa myös toisenlaista ikäperusteista järjestämistä, missä lapsille sopimaton materiaali laitetaan joko ylähyllylle tai lukittavaan kaappiin.

Näennäisen käsittämätön, mutta sinänsä looginen tapa on pitää kirjoja hyllyssä hankintajärjestyksessä. Samaa tapaa käyttävät myös vapaakappalekirjastot ja Varastokirjasto.

Kaikki ihmiset eivät tietenkään järjestä kirjojaan yhtään millään perusteella, vaan ne ovat hyllyssä sikin sokin. Eivätkä kaikki ihmiset edes pidä kirjojaan hyllyssä: niitä on vaatekaapeissa, ikkunalaudoilla ja pöydillä. Sisustuslehdissä näkee sellaisiakin vähemmän bibliofiilisiä ratkaisuja, että lattialla olevien kirjapinojen päälle on laitettu hyllylevy, jolla on koriste-esineitä.

Meillä on sovellettu useaa eri tapaa järjestää kirjahyllyssä oleva aineisto. Kauno- ja tietokirjallisuus ovat erillään, ja kaunokirjallisuus on aakkostettu pääasiassa tekijän mukaan. Sarjakuvat ovat erillään, lapsille sopimattomat ylähyllyillä. Nuotit ovat omassa paikassaan. Keittiössä meillä on keittokirjoja, Aku Ankkoja ja aikakauslehtiä. Kauneudenhoito-, käytös- ja pukeutumisoppaat ovat erilliskokoelmana kirjakaapissa.

Lisäksi meillä on hylly, jota ei oikeastaan pitäisi olla: siellä ovat ne kirjat, jotka ovat matkalla ulos asunnosta joko antikvariaattiin tai kavereille. Matka ulos on joskus pitkä ja vaikea ja saattaa kestää kuukausia, jopa vuosia.

Ja sitten: meillä on kirjakasoja. Sohvilla, pöydillä, sängyn vieressä. En oikein tiedä, mistä ne tulevat. Ehkäpä Jaakko Hämeen-Anttila käy salaa jättämässä niitä asuntoomme?