Taru sormusten herrasta on ikisuosikkini, jonka lienen lukenut ensimmäistä kertaa noin 8-vuotiaana. Tämän kirjoituksen aiheena ei kuitenkaan ole Tolkienin teosten hyvyys, vaan niistä tehdyt adaptaatiot.
Ensimmäinen näkemäni Tolkien-adaptaatio oli Ryhmäteatterin Taru sormusten herrasta -näytelmä, jota esitettiin Suomenlinnassa vuonna 1988. Esitys poikkesi jonkin verran visiostani, mutta teki kyllä vaikutuksen. Erityisen mieleenpainuvia olivat narukalsareissaan Klonkkua esittänyt Kari Väänänen sekä tauolla limua juonut Gandalf. Myöhemmin näytelmän lauluista julkaistiin myös CD, jonka jazzahtava Klonkku-laulu on suuri suosikkini ja toimi meillä välillä myös vauvan nukuttamisessa – tosin ei Väänäsen, vaan äidin laulamana.
Seuraavaksi näin televisiosta Ralph Bakshin ohjaaman animaatioelokuvan vuodelta 1978. En keksi elokuvasta oikeastaan mitään hyvää sanottavaa. Se oli mielestäni kertakaikkisen huono. Etenkin Klonkku ja Puuparta olivat erityisen epäonnistuneita. Myös tarinan loppuminen kesken oli melkoinen pohjanoteeraus.
Bakshin teoksen kunniaksi on kuitenkin sanottava, ettei se ollut aivan niin nolottavan kiemurruttava kuin Timo Torikan ohjaama suomalainen televisiosarja Hobitit (1993). Sarja alkaa jotenkin siedettävästi, mutta viimeiset jaksot parimetrisellä Tuomiovuorella pikkukalsareissaan hilluvine Väänäs-klonkkuineen olivat teini-ikäiselle liikaa.
Kun Peter Jackson ilmoitti ohjaavansa kolme Taru sormusten herrasta -elokuvaa, odotukseni eivät olleet korkealla. Sormuksen ritarit (2001) olikin positiivinen yllätys. Elokuvan juoni painottui liikaa toimintaan, mutta pidin näyttelijävalinnoista, lavasteista ja rekvisiitasta. Kaksi seuraavaa elokuvaa ei ollut mielestäni yhtä hyviä, mutta niissäkin oli hetkensä: pidin Kahden tornin (2002) musiikeista etenkin Rohanin osalta, ja Kuninkaan paluun (2003) rohanilaisten ratsastus taisteluun nostattaa edelleen kylmiä väreitä. Elokuvien pidennetyt versiot olivat keskeinen syy sille, että suostuin aikoinaan DVD-soittimen hankintaan. Gradua tehdessäni minulla oli itseni kanssa sellainen diili, että jos olin päivän aikana saanut kirjoitettua kaksi sivua, sain loppupäivän katsoa Sormusten herran making of -dokumentteja. Dokumentteja voikin mielestäni melkein sanoa DVD-julkaisujen parhaaksi anniksi.
Näytellystä Hobitti-elokuvasta huhuttiin pitkään, mutta se toteutui vasta vuonna 2012. Sitä ennen pääsin näkemään todella hämmentävän 1960-luvun Hobitti-aiheisen pökäyksen. Peter Jacksonin ensimmäinen Hobitti-elokuva ei mielestäni ollut odotuksen väärtti: elokuva oli vähän kuin Jacksonin TSR-filmit, mutta köyhempi, väsyneempi ja intohimottomampi. Tykkäsin kyllä joistakin jutuista, esimerkiksi pupureestä ja Klonkusta, joka oli todella hyvin toteutettu.
Näkemistäni Tolkien-adaptaatioista suosikkini on Jacksonin Sormuksen ritarit. Seuraavia Hobitti-elokuvia en odota kovinkaan innokkaasti, mutta vanhana fanina joutunen nekin katsomaan. Jännityksellä odotan, mitä elokuvantekijät keksivät filmata seuraavaksi. Silmarillionin? Vai onko kenties luvassa kolmen elokuvan sarja Maamiehestä ja lohikäärmeestä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti