keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Hendrik Relve: Puiden juurilla – Puut ja pensaat luonnossa ja kansanperinteessä

Puiden juurilla on yksi parhaita viime aikoina lukemiani tietokirjoja, ja suosittelenkin sitä lämpimästi kaikille luonnon ja etenkin puiden ystäville. Kirjassa on esitelty Suomessa luonnonvaraisina kasvavat puut ja pensaat subjektiivisessa tärkeysjärjestyksessä. Kirjoittaja käsittelee puiden nimien etymologiaa sekä tarkastelee puita ekologisesta, kansatieteellisestä, folkloristisesta sekä teollisuuden näkökulmasta. Ilahduttavan monitieteisyyden lisäksi kirjassa on paljon myös tekijän omiin kokemuksiin perustuvaa tietoa.

Luvut ovat sopivan lyhyitä, kansantajuisia ja hauskasti kirjoitettuja. Niissä on kuitenkin riittävästi myös asiaa. Tekstistä paistaa kirjoittajan suuri innostus ja kiinnostus käsillä olevaan aiheeseen.

Kirjan huonoina puolina pidän tunnistusohjeiden ylimalkaisuutta, suhteellisen vähäistä kuvitusta sekä mielestäni turhan kritiikittömästi jaeltuja lääkintäneuvoja. Toivottavasti esimerkiksi kukaan sydänvaivainen ei lähde itse keittelemään sydäntä elvyttäviä lääkkeitä kirjan ohjeiden mukaan.

Puutteista huolimatta kuitenkin pidän kirjaa erinomaisena luettavana. Tämän voisin hankkia omaankin hyllyyni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti