tag:blogger.com,1999:blog-69510283902560208032024-02-07T08:28:36.671+02:00Pussinäädän kirjablogiBlogissa arvostellaan kirjojaPussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.comBlogger265125tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-6383707617945994312018-01-30T15:22:00.000+02:002018-01-30T15:40:38.612+02:00Kapteeni Teräs: Suur-Isänmaa (1918)<div style="color: #454545; font-family: ".SF UI Display"; font-size: 21px; font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: ".sfuidisplay"; font-size: 21pt;">Kellarivarastomme oli yllättäen generoinut Kapteeni Teräs -nimimerkin kirjoittaman isänmaallisen teoksen. Huomaamatta, että nide loppuu kesken sivulla 416, aloitin aikamatkan sadan vuoden taakse ja nuoren jääkärin mieleen.</span></div>
<div style="color: #454545; font-family: ".SF UI Display"; font-size: 21px; font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 25.1px;">
<h2>
<br /></h2>
<span style="font-family: ".sfuidisplay"; font-size: 21pt;"></span></div>
<div style="color: #454545; font-family: ".SF UI Display"; font-size: 21px; font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: ".sfuidisplay"; font-size: 21pt;">Teos on hämmentävä, jopa omituinen, aivan kuin sitä ei olisi mitenkään kustannustoimitettu (eikä varmaan olekaan, ottaen huomioon ilmestymisajankohdan). Tyylilajit vaihtuvat reippaasta sotaromaanista kartanoromantiikkaan ja scifistä inhorealistiseen sotakuvaukseen. Henkilöitä tulee ja menee ilman suurempaa tolkkua. Kaunokirjallisena teoksena kirja on kummallinen raakile.</span></div>
<div style="color: #454545; font-family: ".SF UI Display"; font-size: 21px; font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 25.1px;">
<span style="font-family: ".sfuidisplay"; font-size: 21pt;"></span><br /></div>
<div style="color: #454545; font-family: ".SF UI Display"; font-size: 21px; font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: ".sfuidisplay"; font-size: 21pt;">Kiinnostavaa on sen sijaan kirjoittajan näkemys maamme tulevaisuudesta. Teräs on aivan oikein arvannut, että 1940-luvulla soditaan venäläisiä vastaan. Melkein kaikki muu meneekin sitten fantasian ja suuruudenhullujen kuvitelmien puolelle.</span></div>
<div style="color: #454545; font-family: ".SF UI Display"; font-size: 21px; font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 25.1px;">
<span style="font-family: ".sfuidisplay"; font-size: 21pt;"></span><br /></div>
<br />
<div style="color: #454545; font-family: ".SF UI Display"; font-size: 21px; font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: ".sfuidisplay"; font-size: 21pt;">Yleisestä huonoudestaan huolimatta teoksessa on myös vaikuttavat hetkensä, kuten kuvaus pommitusten jälkimainingeista sivuilla 354 - 355. ”He olivat ryhmittyneet noin satamiehisiin laumoihin, jotka vaelsivat kuin nälkäinen ryysykomppania, etsien ruokaa, vaatteita, kattoa päänsä päälle. Näitä seurasivat kuormastot, suurimmaksi osaksi varastettujen tai ryöstettyjen hevosluuskien vetäminä, ja niissä oli sekaisin lumppuja, ruokatavaraa, puolittain särkyneitä astioita, mutta etupäässä haavoittuneita, joiden vihlova valitus alituisesti jatkui. Ei ollut lääkäreitä, ei lääke-aineita, sidetarpeita tai sairaanhoitajia. Ystävät ja omaiset kietoivat onnettomia rääsyihin, kykenemättä heidän tuskiaan lieventämään. Uskomattoman nopeasti alkoivat taudit levitä.” Kas tässäpä mietittävää sekä anarkisteille että säästöintoilijoille yhteiskunnan perustoimintojen tärkeydestä.</span><br />
<span style="font-family: ".sfuidisplay"; font-size: 21pt;"><br /></span>
<span style="font-family: ".sfuidisplay"; font-size: 21pt;">Kuten usein, suosittelen teosta lähinnä niille, joilla on hyvin valikoiva maku.</span><br />
<span style="font-family: ".sfuidisplay"; font-size: 21pt;"><br /></span>
<span style="font-family: ".sfuidisplay"; font-size: 21pt;"><img src="webkit-fake-url://05e666a1-f667-4bd6-a1f0-d999e001084f/imagejpeg" /></span>
<span style="font-family: ".sfuidisplay"; font-size: 21pt;"><br /></span></div>
Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-6355821277411708482017-03-08T11:53:00.000+02:002017-03-08T11:53:36.892+02:00Paul Midler: Poorly Made in ChinaKiinassa paikallisen teollisuuden ja länsimaisten maahantuojien välisenä välittäjänä toimivan amerikkalaisen Paul Midlerin teos avaa kiinnostavan näkökulman kiinalaiseen teollisuuteen ja valmistajien toimintatapoihin. Länsimaisen kansalaisen kannalta teoksen sisältämät tiedot eivät ole ollenkaan mukavia.<br />
<br />
Midler kertoo seikkaperäisesti quality fade -ilmiöstä, toisin sanoen jokaisen kuluttajankin nähtävissä olevasta Kiinassa tuotettujen kulutustavaroiden laadun vähittäisestä huonomisesta. Hän osoittaa, että laadun tahallinen huonontaminen on osa valmistajien pitkän tähtäimen strategiaa. Lyhyesti sanottuna: Kiinalaiset valmistajat houkuttelevat länsimaisia asiakkaita tarjoamalla tuotteita häkellyttävän halvalla. Varmistettuaan asiakkaan valmistajat alkavat pikku hiljaa kerätä voittoja mm. huonontamalla laatua, nostamalla hintoja ja myymällä tuotteen piraattiversiota kolmansiin maihin. Laadun huonontaminen pitää sisällään esimerkiksi shampoon suhteen seuraavaa:<br />
<br />
<ul>
<li>Pakkauksiin käytetään vähemmän muovia, ja ne ovat ohuempia ja hajoavat siksi helpommin</li>
<li>Tuotteeseen ei käytetä kaikkia ainesosia, joita siinä pitäisi olla, esimerkiksi aloeshampoo ei sisällä aloeta</li>
<li>Hygieniasta ei huolehdita, ja tuote voi sisältää esimerkiksi mikrobeja.</li>
</ul>
<br />
<br />
Midlerin mukaan kiinalaiset tehtailijat ovat taitavia antamaan vaikutelman oikein toimivasta tehtaasta. Vierailijat voidaan panna pesemään kätensä ja pukeutumaan suojavaatteisiin, mutta todellisessa tuotantoprosessissa työntekijät eivät toimi näin. Midlerin mukaan myöskään sertifikaatit eivät ole mikään tae siitä, että tehtaassa todellisuudessa toimitaan sertifikaatin edellyttämällä tavalla.<br />
<br />
Midlerin kirjassa ei esitetä varsinaisia korjausehdotuksia tilanteeseen. Mielestäni tietyt johtopäätökset kuitenkin ovat selviä. Mikäli Midlerin kertoma pitää paikkansa, kuluttajan kannattaa välttää kiinalaisia tuotteita ainakin jos ne on tarkoitettu syötäviksi tai iholle levitettäviksi, ja tämä koskee siis sekä <a href="http://roinanen.com/nettivinkit/kiinasta-tilaaminen/" target="_blank">suoraan Kiinasta tilattavia</a> tuotteita että länsimaisista kaupoista ostettavia, Kiinassa valmistettavia tuotteita. Tällaisia ovat esimerkiksi:<br />
<br />
<ul>
<li>shampoo, kosteusvoide jne.</li>
<li>elintarvikkeet</li>
<li>lelut, erityisesti vauvan-</li>
<li>lastenvaatteet.</li>
</ul>
<br />
<br />
Kirja antaa myös vastauksen <a href="http://pussinaata.blogspot.fi/2016/01/rinna-saramaki-hyvan-mielen-vaatekaappi.html" target="_blank">Rinna Saramäen</a> esittämään kysymykseen: Jos on mahdollista, että ulkomailla tuotettu vaate voidaan saada länsimaihin yksityiskohtia myöten täsmälleen oikeanlaisena, miten on mahdollista, ettei maahantuoja tai kuluttaja pysty selvittämään, missä tehtaassa, millaisissa oloissa ja mistä hankituista materiaaleista vaate on tehty? Vastaus on, että ainakin Kiinassa tehtailijat pimittävät tietoja tahallaan, ja leikkiin ryhtyvän länsimaisen valmistuttajan on vain kestettävä se, että tietoa ei pysty saamaan. Jos tähän ei suostu, ei kannata tehdä bisnestä Kiinassa ylipäätään.<br />
<br />
Kirjan perusteella vaikuttaa siltä, että länsimaisten valmistuttajien rynnistys Kiinaan on alun perin olut erittäin huono idea. Nähtäväksi jää, voiko asialle tulevaisuudessa tehdä mitään. Itse ainakin motivoiduin entistä enemmän ostamaan Suomessa tai ainakin EU:ssa tuotettuja tavaroita. Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-4954134380182218952016-06-15T18:14:00.000+03:002016-06-15T18:14:41.724+03:00Andrew Brooks: Clothing Poverty - The Hidden World of Fast Fashion and Second-hand ClothesKirjassaan Andrew Brooks analysoi kahta vaatetusteollisuuteen liittyvää, yhteenkuuluvaa ilmiötä: halpavaatteiden valmistusta ja käytettyjen vaatteiden myyntiä. Brooks tuo esille, että vaatteiden valmistuttajat etsivät jatkuvasti uusia alueita, joilla palkat ovat mahdollisimman alhaisia ja kustannukset saadaan muutenkin minimoitua esimerkiksi turvallisuudesta tinkimällä. Hänen mukaansa vapaa markkinatalous edesauttaa tällaisen toiminnan syntymistä ja jatkumista.<br />
<br />
Tässä ei nyt varmaan sinänsä ole mitään uutta henkilöille, jotka ylipäätään yhtään seuraavat tiedotusvälineitä. Esimerkiksi Aasian hikipajoista on puhuttu jo pitkään. Brooks kuitenkin kertoo kirjassaan toisestakin ilmiöstä, joka tuli ainakin minulle uutena tietona. Ilmeisesti länsimaissa toimivat hyväntekeväisyysjärjestöt, joille länsimaiden asukkaat lahjoittavat itselleen tarpeettomia vaatteita (joiden tarpeettomuus johtuu pääasiassa muodin keinotekoisista vaihteluista, joiden tarkoituksena on saada ihmiset ostamaan lisää tavaraa), rutiininomaisesti myyvät länsimaissa myymättä jääneet tai muuten huonolaatuiset käytetyt vaatteet köyhiin maihin, esimerkiksi Afrikkaan. Eikä tässä vielä kaikki. Vaatteet myydään paaleina, joihin ujutetaan mukaan myös käyttökelvotonta tavaraa (esimerkiksi talvivaatteita ja likaisia tai rikkinäisiä vaatteita), niin että paalin vastaanottajamaassa ostava katukauppias tai vastaava ei voi koskaan tietää, mitä hän tarkalleen ottaen on ostamassa. Kirjoittajan mukaan käytettyjen vaatteiden kaupalla on negatiivisia vaikutuksia köyhien maiden omaan teollisuuteen. Hän jättää armeliaasti käsittelemättä suurimman osan asian ympäristövaikutuksista, kuten roskiskuntoisten vaatteiden rahtaamisen mantereelta toiselle ja sen, mitä jätehuolloltaan kehittymättömissä köyhissä maissa tapahtuu niille vaatteille, joita kukaan ei halua ostaa.<br />
<br />
Kirja maalaa nykyaikaisesta, globaalissa markkinataloudessa toimivasta vaatetusteollisuudesta synkän ja ihmisarvoa alentavan kuvan. Kirjoittajan mukaan tilanteeseen ei myöskään ole helppoa ratkaisua. Sekä reilu kauppa että ekomuoti saavat häneltä huutia, ja hänen mukaansa yksittäisten kuluttajien aktiivisuus ja tietoisuuden lisääminen eivät ole realistisia keinoja. Hänen mukaansa ei voida olettaa, että yksittäinen kansalainen joka kerran uutta tavaraa ostaessaan pystyisi selvittämään, onko tavara eettisesti tuotettu. Myöskään kulutuksen väheneminen yksittäisten kansalaisten päätösten seurauksena ei hänen mielestään ole realistista, koska kuluttajia painostetaan koko ajan ostamaan lisää. Ratkaisuksi Brooks tarjoaakin lähinnä tutkimusta, aktivismia ja viime kädessä kapitalistisesta järjestelmästä luopumista.<br />
<br />
Tässä on nyt lievästi sanottuna ahdistava kirja, jota kuitenkin suosittelen ihan kaikille. Vaikka aiheena ovat vaatteet, kirjassa esitetyt väitteet pätevät moniin muihinkin kulutustavaroihin. Kuten Brookskin toteaa, yksittäisenä kansalaisena on hyvin vaikea sanoa, mitä tässä tilanteessa kuuluisi tehdä: jos esimerkiksi vien jotain rönttäisiä talvivaatteita H&M:n lumppukeräykseen, onko vaarana, että ne lopulta ujutetaan afrikkalaisten riesaksi? Olisiko ne parempi heittää saman tien roskiin täällä kotimaassa? Kirja pistää takuulla ajattelemaan, ja ehkä joku sen luettuaan keksii myös ratkaisuja, miten tästä ympäristön ja ihmisarvon kannalta haitallisesta tilanteesta päästäisiin.Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-27329705289867654172016-03-26T15:16:00.001+02:002016-03-26T15:16:41.273+02:00Rose George: The big necessity - Adventures in the world of human wasteRose Georgen kirja käsittelee sanitaatiota, toisin sanoen sitä, mihin kakka ja pissa joutuvat sen jälkeen, kun ovat poistuneet ihmisen kehosta. George pyrkii lähestymään aihetta monista eri näkökulmista: hän mm. laskeutuu viemäriin ja vierailee intialaisissa ulkoilmakakkaamista harrastavissa yhteisöissä. Hän myös haastattelee useita sanitaation asiantuntijoita niin kehittyneissä kuin kehitysmaissakin.<br />
<br />
Kirjan lukemista voisi luonnehtia pysäyttäväksi kokemukseksi. En osaa sanoa, mikä teki minuun syvimmän vaikutuksen: se, että monissa rikkaissa länsimaisissa kaupungeissa jätteelle ei osata tehdä sen kummempaa kuin tuutata se mereen, vai kenties se, että monilla köyhillä alueilla ei ole minkäänlaista jätehuoltoa, vaan ihmiset tekevät tarpeensa muovipussiin tai radanvarsille. Tai ehkä se, että jätteestä ei pystytä puhdistamaan kaikkia raskasmetalleja, taudinaiheuttajia ja lääkejäämiä. Suoraan sanottuna järkyttävää.<br />
<br />
Kirjan huonona puolena pidän sitä, ettei kirjailija käsittele Keski-Euroopan tai pohjoismaiden tilannetta. Minua kiinnostaisi tietää, onko tilanne täällä meillä jätteen puhdistamisen suhteen yhtä synkkä kuin muualla maailmassa.<br />
<br />
Vielä sananen ulkoilmakakkaamisesta. Ensin ajatus kokonaisista alueista, joilla ihmiset käyvät tekemässä tarpeensa ja jättävät kikkareet maahan, kuulosti todella inhottavalta. Pian kirjan lukemisen jälkeen kävin kuitenkin kävelyllä ja havaitsin, että kakkaa oli ihan joka paikassa: urheilukentän reunalla, rakentamattomalla joutomaalla, talojen ja jalkakäytävän välisellä metrin levyisellä ruohikkokaistalla, istutuksissa, pyykkitelineiden viereisellä pikku nurmikolla ja keskellä polkua. Omakotialueella kakkaa oli vähemmän, ehkä siksi, että talonomistajan siivoavat sen pois. Kyseessä tietenkin on koiran eikä ihmisen kakka, mutta kiinnostaisi kyllä tietää, millaisia terveyshaittoja tällainen järjetön kakan kylväminen aiheuttaa.Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-47126846760670463872016-03-17T09:28:00.003+02:002016-03-17T09:28:54.126+02:00Esa Vilenius: Säästökirja - Elä enemmän, maksa vähemmänVileniuksen kirja etenee tajunnanvirtamaisesti ja välillä ilmeisesti aika mututuntumalla. Kirjoittajan tarkoituksena on käsitellä keinoja sekä itsensä, rahojensa että luonnon säästämiseen, mutta aina lukijalle ei avaudu, mikä nyt sitten olisi se paras säästökeino. Ehkä tarkoituksena onkin vain pohdiskella.<br />
<br />
Se, mistä kirjassa pidin, oli tiettyjen hankalien totuuksien ääneen sanominen. Vilenius toteaa, että jo luonnonvarojen loppumisen ja ilmastonmuutoksen takia nykyinen rahatalous ei tällaisenaan voi jatkua. Hän myös toteaa, että pankkien tarjoamat "säästötuotteet" eivät ole ollenkaan niin tuottavia, kuin mitä mainosten perusteella voisi luulla. Tämän voi huomata itsekin säästöjään ja sijoituksiaan tutkaillessaan. Myös valtiovallan tällä hetkellä harjoittamat "säästötoimet" tuntuvat lähinnä naurettavilta tilanteessa, jossa yhteiskuntaamme ei uhkaa niinkään työn kallis hinta kuin koko ajan kiristyvä globaali kilpailu resursseista ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat katastrofaaliset ongelmat.<br />
<br />
Suosittelenkin Vileniuksen kirjaa erityisesti niille, jotka kokevat kaipaavansa muistutusta siitä, että nykymeno ei jatku.Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-11288562968831768292016-03-11T08:30:00.000+02:002016-03-11T08:30:17.853+02:00Lars Mytting: Täyttä puuta. Pilko, pinoa ja kuivaa - puulämmittämisen taitoSiinä missä edellä arvioimani kirja oli pessimistinen ilmastonmuutoksen torjumisen suhteen, Myttingin kirja on optimistinen. Kirjoittajan mukaan puulämmitystä voi ja pitää lisätä muun muassa ilmastosyistä. Ilmasto tosin ei ole kirjassa pääosassa, vaan puiden kaato, pilkkominen, pinoaminen, kuivaaminen ja polttaminen.<br />
<br />
Kirja ei kuitenkaan ole mikään noviisille tarkoitettu palikkatason opas edellä mainittuihin taitoihin, vaan pikemminkin asiaan syvällisesti perehtyneen osaajan muille samanlaisille suuntaama fiilistelyteos. Joitakin yksinkertaisimpia perusasioita kirjasta puuttuu, kuten yksityiskohtaiset ohjeet puun kaatoon, teräketjun teroittamiseen ja puiden sytyttämiseen. Kirjoittaja olettanee, että nämä taidot ovat lukijalla jo hallussa.<br />
<br />
Tällaisena kirja on karskissa miehekkyydessäänkin tunnelmallinen, jopa romanttinen. Riittävät klapivarastot ovat tässä kirjassa miehen mitta monessakin mielessä. Kirjassa on myös tavattoman kauniita kuvia halkopinoista ja myös kasvavista puista.<br />
<br />
Kirja ilahduttanee eniten noin 60-70-vuotiasta puulämmistystä harjoittavaa miestä, mutta suosittelen sitä muillekin puista ja puulämmittämisestä kiinnostuneille.Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-41296255125466077322016-03-10T09:57:00.001+02:002016-03-10T09:57:50.506+02:00Elina Grundström: Musta orkideaLuulin lukevani kirjaa, joka kertoo orkideoista. Päädyin lukemaan kirjaa, joka kertoo ilmastonmuutoksesta - tarkemmin sanottuna siitä, kuinka mahdotonta ilmastonmuutoksen torjuminen on. Grundströmin polveileva, ajassa ja paikassa siirtyilevä ja paikoin hiukan sekavakin tarina liikkuu luontevasti kukkakaupasta villiorkidojen kasvuseuduille Borneolle ja siirtyy käsittelemään siellä tapahtuvia ekokatastrofeja ja niiden torjumisyrityksiä. Kirja on erittäin sujuvasti kirjoitettu ja aiheestaan huolimatta jopa viihteellinen, mutta kyllä lukiessa aina välillä tulee ihmetelleeksi, että mihinköhän tämä kaikki oikein liittyy.<br />
<br />
Asiasisällöltään kirja on kiinnostava, mutta masentava. Borneon metsänsuojelu- ja ennallistamishankkeisiin on pumpattu valtavat määrät rahaa, mutta mitään ei ole saatu aikaiseksi. Valtiot ja kansainväliset järjestöt käyttävät rahaa matkusteluun ja puheiden pitämiseen, mutta Borneon suosademetsiä ei saada ennallistettua, ja palmuöljyplantaaseja pykätään koko ajan lisää. Koska suot kuivatetaan, turve syttyy palamaan ja seurauksena ovat valtavat savusumut ja kasvihuonekaasupäästöt.<br />
<br />
Sivumennen sanoen sain kirjassakin tehottomaksi mainitulta WWF:ltä veikeällä oranginkuvalla varustetun kerjuukirjeen, jossa pyydettiin rahaa juurikin Borneon suojelemiseksi. Maksoin, mutta tunsin itseni vähän hölmöksi. Samoin kuin syynätessäni ruokapakkauksia valitakseni ne, joissa ei ole palmuöljyä - sitähän on jumalauta nykyään kaikkialla.Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-7720646580658038822016-03-09T19:37:00.000+02:002016-03-09T19:37:37.681+02:00Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystävilleTässä sitä on, nimittäin faktaa eri ruoka-aineiden ja ruokalajien hiilijalanjäljestä. Kuten kirjan nimikin lupaa, kirjassa on myös juttua kausisyömisestä, ja ruokalajit on ryhmitelty kätevästi vuodenajan mukaan.<br />
<br />
Kirjaa lukiessa tulee kuitenkin mieleen kaksi ongelmaa, joista ensimmäinen liittyy kirjaan itseensä ja toinen eettiseen kuluttamiseen yleensä.<br />
<br />
Ensinnäkin osa kirjan ruokaohjeista on melkoisia piperryksiä. Kohtalaisen suuri osa ohjeista ei edusta reilua, nopeasti kokattavaa ja nälän poistavaa arkiruokaa. Ohjeet ovat toki suuntaa-antavia, ja ainahan niitä voi soveltaa. Olisin kuitenkin kaivannut suurempaa määrää ruokalajeja ja erityisesti painotusta arkiruoan suuntaan.<br />
<br />
Toisekseen: no niin, tästä kirjasta selviää, mitä ruoka-aineita pitäisi käyttää, jotta ilmastonmuutos hidastuisi. Mutta entä jos haluaa syödä muutenkin eettisesti, esimerkiksi ei halua tukea orjatyövoimaa käyttävää maataloutta? Tai jos haluaa, että ruoka maistuu hyvältä? Espanjasta tuodun tomaatin hiilijalanjälki on oletettavasti pienempi kuin Suomessa tuotetun, mutta toisaalta Espanjan työläisiä ei kohdella yhtä hyvin kuin Suomen ja tomaattien makukin on huomattavasti huonompi.<br />
<br />
Kukahan kehittäisi kokonaisvaltaisen eettisen kuluttamisen oppaan?<br />
<br />
(Kirjan kirjoittajat: Tuuli Kaskinen, Outi Kuittinen, Saija-Riitta Sadeoja ja Anna Talasniemi)<br />
<br />
ps. Plussaa kirjalle Turun torin mainitsemisesta!Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-57826112122083298972016-03-09T08:44:00.000+02:002016-03-09T08:44:07.322+02:00Taina Laajasalo ja Silja Salmi: Kun kolmesta tulee neljä - Opas toisen lapsen saaville perheilleLaajasalon ja Salmen kirja on perusopas toisen lapsen saaville perheille. Kirjassa käsitellään kuopuksen syntymän vaikutusta sekä esikoiseen että vanhempien parisuhteeseen. Suurin osa teoksen sisällöstä on varsin arkijärjen mukaista, mitään kovin uutta tai yllättävää teos ei paljasta.<br />
<br />
Kirjan heikkoutena pidän sitä, että kirjassa keskitytään pelkästään ns. normaaliin ydinperheeseen, siis sellaiseen, jossa on isä, äiti, lapsi ja vielä isovanhemmatkin tai muita sukulaisia tai ystäviä auttamassa. Uusperheet, sateenkaariperheet, yksinhuoltajat ja keskenään pärjäämään joutuvat perheet puuttuvat. Kirjassa ei myöskään käsitellä tilannetta, jossa joku lapsista on erityislapsi tai vammainen. Kirjassa käsitelty oletettu perhe on siis sellainen perhe, jolla ei ole mitään erityisiä ongelmia toisen lapsen syntymän lisäksi. Mielestäni olisi ollut kiinnostavaa, jos mukana olisi ollut tietoa myös tavalla tai toisella epätavallisista perheistä.<br />
<br />
Tällaisenaankin kirjaa voi tietysti suositella niille perheille, joihin on syntymässä toinen lapsi. Esimerkiksi ohjeet esikoisen mustasukkaisuuden vähentämisestä pätevät varmaan perheen kokoonpanosta riippumatta.<br />
<br />
Jos joku lukijani pystyy vihjaamaan kirjasta, jossa käsitellään vähäisillä sosiaalisilla turvaverkoilla pärjääviä perheitä, olisin kiinnostunut ja kiitollinen!Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-24227889003960008532016-03-08T08:30:00.000+02:002016-03-08T08:30:00.954+02:00Colin Beavan: Ekovuosi ManhattanillaKirja kertoo yhden ahdistuneen, liberaalin, keskiluokkaisen miehen yrityksestä elää suurkaupungissa tavalla, joka kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Lähtötaso kertakäyttöisine astioineen ja ilmastointilaitteineen on melko kurja, ja lopussa päädytään hiukan toisenlaiseen kurjuuteen: perhe katkaisee sähköt asunnostaan ja pyykkää käsin.<br />
<br />
Lähdin lukemaan kirjaa siinä oletuksessa, että löytäisin käytännön vinkkejä siihen, miten kerrostaloasukas voisi elää ympäristöystävällisesti. Kirja on kuitenkin aika yleisluontoinen, ja kirjoittaja toteaa usein, ettei ole aina mahdollista saada selville yksiselitteisesti, mikä ratkaisu olisi paras. Käytännön ohjeita on siis melko vähän. Lisäksi kirjoittaja toteaa, että yksilön tekemillä valinnoilla on rajansa - viime kädessä tarvitaan lainsäädännöllistä ohjailua. Tietyissä asioissa yksilö ei pysty valitsemaan ympäristöystävällisintä vaihtoehtoa, koska sellaista ei markkinoilla ole tarjolla.<br />
<br />
Kirjasta melko suuri osa on kirjoittajan pohdintaa, josta osa on aika kaukanakin kirjan varsinaisesta aiheesta. Kirjoittaja esimerkiksi pohdiskelee oman perhehistoriansa vaikutusta Ekovuosi Manhattanilla -projektiin. Nämä osuudet tuntuivat vähän tylsiltä, koska olisin vain halunnut kuulla konkreettisia ohjeita, miten ihmisen tulisi elää luontoa säästääkseen.<br />
<br />
Kirjoittaja pohtii myös paljon yksilön ja yhteiskunnan roolia ympäristöasioissa. Hänen ohjeensa on ryhtyä puhumisen ja ajattelemisen sijasta tekoihin - Gandhin sanoin, tulla siksi muutokseksi, jonka tahtoo nähdä maailmassa.<br />
<br />
Kirjan yhtenä kiinnostavimpana yksityiskohtana pidän väitettä siitä, että yksilön vastuuta ympäristöasioissa ajavien kampanjoiden takana on ollut suuryrityksiä, jotka ovat näin pyrkineet suuntaamaan ympäristötietoisuuden yritysten toiminnasta yksilön toimintaan.<br />
<br />
Kirja sai minut myös ihmettelemään elämäntapaa Manhattanilla. En ole koskaan käynyt, joten joku matkustelevampi voisi valaista minua: eikö siellä tosiaan ole mahdollista saada kahvia muusta kuin kertakäyttökupista?Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-64988762492432677262016-03-07T12:08:00.000+02:002016-03-07T12:08:06.228+02:00Tuija Ruuska: KasvisaskeleetTuija Ruuskan kasviskeittokirja lähtee aivan alkeista: alussa kerrotaan työvälineistä ja esimerkiksi viipaleen ja kuution erosta. Ruuska selostaa myös kasviskokkauksen tärkeimmät raaka-aineet, esimerkiksi palkokasvit.<br />
<br />
Reseptejä kirjassa on paljon, ja ne ovat melko selkeitä ja yksinkertaisia. Ohjeiden perusteella on mahdollista tehdä myös vegaaniversio. Itse kokeilin papustroganoffia, joka maistui tosi hyvältä, vakka ei tavallista stroganoffia paljon muistuttanutkaan.<br />
<br />
Kirja on kuvitettu erityisen mukavilla ja pirteillä kuvilla kokkaavista nuorista. Taitto on välillä vähän epäselvä, koska kuvan päälle laitetusta tekstistä ei aina saa selvää. Ruokaohjeet kyllä ovat helposti luettavissa.<br />
<br />
Kirja sopii kenelle tahansa kasvisruoan valmistamisesta kiinnostuneelle. Erityisen ja suorastaan poikkeuksellisen hyvin se sopisi kotoa muuttavalle nuorelle. En ole ainakaan koskaan nähnyt kasviskeittokirjaa, jossa kokkaamisen alkeet selostettaisiin näin hyvin.Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-38649750318565341302016-03-06T11:59:00.000+02:002016-03-06T12:11:15.925+02:00Marie Kondo: KonMari - siivouksen elämänmullistava taikaOlen harvoin ollut yhtä hämmentynyt kuin tämän sensaatiosiivousoppaan luettuani. Marie Kondon periaatteet lienevät jo kaikille tuttuja: pitää säilyttää vain ne tavarat, jotka tuottavat iloa. Kaikki muu pitää heittää pois. Lisäksi hän antaa ohjeita tavaroiden säilytykseen: tavarat pitää säilyttää riveissä, ei pinoissa. Kondo lupaa, että näitä ohjeita noudattamalla ihmisen tarvitsee järjestellä asuntonsa (tai huoneensa, kuten hän usein sanoo) vain kerran elämässään.<br />
<br />
Sinänsä järkevää. Mutta mitä tehdään niille tavaroille, jotka eivät tuota iloa, mutta joita huushollissa kuitenkin tarvitaan? Pyykkiteline? Vessapaperi? Ruma, mutta käyttökelponen paistinlasta? Ainoa tämän sortin tavara, jonka Kondo mainitsee, ovat takuutodistukset, jotka hän sivulauseenomaisesti käskee säilyttämään, vaikka ne eivät tuotakaan iloa.<br />
<br />
Lisäksi hämäräksi jäi, että jos kaikki vaatteet säilytetään vetolaatikoissa, mitä vaatekaapin ylähyllyillä pitäisi tehdä. Jos sinne laittaa laatikoita, niissä oleviin vaatteisiin ei yletä.<br />
<br />
Tässä ehkä oli jotain, mitä en ymmärtänyt.Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-19942730316834353362016-02-01T20:35:00.000+02:002016-02-01T20:35:49.050+02:00Pirkko Arstila: Teen ystävän kirjaOlen viime aikoina lukenut enemmän some-päivityksiä kuin laadukasta kirjallisuutta. Uskoni ihmiskuntaan on ollut koetuksella, mutta Arstilan kirja palautti sen. Kirjoittaja lähestyy kirjassaan teetä ja sen juomista niin monesta eri näkökulmasta ja niin moniaistimellisesti, että lukija tuntee uppoutuvansa teen maailmaan kuin tuoksuvaan teekuppiin, vaikka aihe ei ennestään lainkaan kiinnostanut.<br />
<br />
Arstila sukeltaa teen maailmaan tieteen, taiteen, eri aistien ja synestesian, omaelämänkerrallisten kokemusten ja käytännön ohjeiden kulmasta. Osa väitteistä on hieman hassuja (kuten se, ettei teen puute aiheuttaisi vieroitusoireita - kyllä ainakin mustan teen juojalle aiheuttaa), mutta kirjasta välittyvä perehtyneisyys ja omistautuneisuus vievät täysin huomion vähemmän täydellisiltä yksityiskohdilta.<br />
<br />
Tätä kirjaa uskallan suositella myös niille, joita teen juominen ei ole koskaan kiinnostanut. Kirjan luettuasi olet sopivassa mielentilassa aloittamaan.Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-12093260249913545922016-01-30T22:44:00.000+02:002016-01-30T22:45:04.860+02:00Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappiInnostavasti, persoonallisesti ja huumorilla kirjoitetun pukeutumis-, vaatehuolto- ja maailmanparannusoppaan kirjoittaja neuvoo, miten tavallinen pukeutuja voi paitsi parantaa omaa vaatevarastoaan ja säästää rahaa, myös välttää ostamasta niitä vaatteita, joiden tekijät joutuvat elämään ja työskentelemään kaikkein huonoimmissa oloissa. Kirjasta välittyy kirjoittajan vankka tietämys tekstiili- ja vaatetusasioista, ja vaikka aihe on osittain masentava, tekstin miellyttävä ja riittävän kevyt tyyli tekee siitä mukavaa luettavaa.<br />
<br />
Valitettavasti kirjassa esitettävät parannusehdotukset toimivat vain osittain. Kuten kirjoittaja itsekin toteaa, tekstiiliteollisuus on monimutkainen vyyhti, ja kuluttajalla ei todellisuudessa ole äärettömän paljon valtaa. Lisäksi Saramäen kirjassaan hahmotteleva kuluttaja, joka ostelee vaatteita huvikseen ja vaihtelunhalusta, ja joka siksi myös melko helposti voi ryhtyä kuluttamaan eettisemmin, ei mielestäni täysin vastaa todellisuutta. Ainakin on olemassa muitakin kuluttajatyyppejä. Tarkastelkaamme lähemmin kuvitteellista esimerkkihenkilöä, kutsukaamme häntä vaikkapa nimellä rouva P.<br />
<br />
Riisuutuessaan gynekologin vastaanotolla rouva P havaitsee, että hänen uskollisesti kymmenkunta vuotta käyttämänsä pitkät kalsarit (joita kutsutaan myös välihousuiksi tai leggingseiksi), ovat aivan reikäiset (kuten sivumennen sanoen myös rouva P:n sukat, mutta se on kokonaan toinen juttu, koska kotona rouva P:llä on myös ehjiä sukkia). Välttääkseen vastaavan nolon tilanteen toistumisen, rouva P päättää ostaa uudet pitkikset. Niiden pitää olla puuvillaa (koska muut materiaalit kutittavat) ja väriltään mustat.<br />
<br />
Rouva P:llä on töiden jälkeen tunti aikaa. Hän asuu suurehkossa suomalaisessa kaupungissa, jonka keskustasta luulisi löytyvän kalsarit suhteellisen helposti. Haaveissa väikkyvät jopa kotimaiset pitkikset, koska edellisetkin ehkä oli tehty Suomessa.<br />
<br />
Ensin rouva P menee suureen hyvämaineiseen tavarataloon, jonka alusvaateosastolla ei kuitenkaan myydä puuvillapitkiksiä. Myyjä neuvoo, että erään vaatemerkin omalla osastolla ehkä myydään - mutta ei myydä. Niinpä rouva P siirtyy naapurikorttelin suurehkoon vaatetusliikkeeseen. Myyjältä kysymällä kalsareita löytyy, mutta ne ovat väärän kokoisia. Rouva P ostaa varmuuden vuoksi ruskeat puuvillasukkahousut ja mustat bambusekoiteleggingsit, koska sopivampaakaan kaupasta ei löydy.<br />
<br />
Rouva P ehtii vielä yhteen kauppaan, toiseen isoon tavarataloon. Siellä tosiaankin myydään mustia puuvillaleggingsejä! Ikävä kyllä ne on tehty Kambodzassa, ja hinta on sen mukainen, kymmenen euroa. Ompelija ei takuulla ole saanut asiallista palkkaa. Mutta koska bussin lähtöön on enää kymmenen minuuttia, rouva P ostaa riistotuotteen. Kassalla hän havaitsee vielä saavansa siitä kolmen euron alennuksen.<br />
<br />
Rouva P tulee kotiin, ja purettuaan pakkaukset huomaa, että kaikki ostetut vaatteet saattavat olla hiukan liian pieniä.<br />
<br />
Kirjan ohjeiden mukaan rouva P:n olisi pitänyt varata enemmän aikaa ostoksilla käyntiin ja ehkä myös selvittää etukäteen, mistä eettiset kalsarit olisi mahdollista löytää. Mutta jos aikaa ei ole, sitä ei ole. Eikä selvittäminenkään aina auta. Etsiessään aiemmin erästä hieman harvinaisempaa vaatekappaletta Suomessa tehtynä rouva P pitkän googlailun jälkeen lopulta onnistui löytämään suomalaisen valmistajan. Valitettavasti nettikaupasta puuttui kokotaulukko. Rouva P lähetti tiedustelun kauppaan, ja odottaa edelleen vastausta. Kuten muuten parista muustakin pienehköstä suomalaisesta nettikaupasta.<br />
<br />
Lopputulemana totean, että suosittelen kirjaa kaikille niille, jotka joutuvat käyttämään vaatteita. Kirja sisältää paljon hyödyllistä tietoa ja erityisesti arvostan kirjoittajan perehtyneisyyttä vanhoihin pukeutumisoppaisiin. Kirja ei kuitenkaan tarjoa lopullista vastausta siihen, mitä kannessa luvataan: "Ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin vaateteollisuuden epäkohdat".Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-3381962735362360662015-03-24T13:43:00.001+02:002015-03-24T13:43:29.957+02:00Blogi on tauollaHei lukijani!<br />
<br />
Pussinäädän kirjablogi on tauolla. Kiitokset lukijoille, palataan (ehkä) asiaan!<br />
<br />
Ystävällisin terveisin PussinäätäPussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-88498399924702795012015-03-06T20:47:00.000+02:002015-03-06T20:47:47.966+02:00Ruohonjuuri-lehti<div style="text-align: justify;">
Kävin hippikaupassa ostamassa tiskiainetta, ja käteeni annettiin laatuaan ensimmäinen Ruohonjuuri-lehti. Lehti on kuulemma syntynyt asiakkaiden toiveista, ja lukuisien mainoskuponkien lisäksi se sisältää artikkeleita superfood-kaupan tuotteista ja asiaan liittyvästä elämäntavasta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tuotakoon julki, että uskon ihan täysin superfoodeihin ja olen Ruohonjuuren kanta-asiakas. Siitä huolimatta lehti herättää minussa lähinnä hilpeyttä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Esimerkiksi heti sivun 2 mainoksessa väitetään, että B12-vitamiinisuihke "imeytyy todella tehokkaasti limakalvoilta suoraan aivoihin". Ja minä kun olen luullut, että siinä limakalvojen ja aivojen välissä olisi jotain kudoksia, verenkiertoa tai muuta hässäkkää.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Sivulla 4 taas todetaan, että "sienet ovat lähempänä ihmisen DNA:ta kuin kasvit ja siksi ne pystyvätkin tukemaan terveyttämme jopa kasvejakin paremmin". Samalla logiikalla tietysti kaikkein terveellisintä olisi simpanssien tai jopa ihmisten syöminen, mutta sitä lehdessä ei jostain syystä suositella.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lisäksi lehti on kirjoitettu häiritsevän pirteään sävyyn, ja tekstissä viljellään sellaisia sanoja kuin "popsiskella" ja "terhakoittava".</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
On sinänsä ihan totta, että lehdessä on paljon ihan hyvääkin tietoa kaupan tuotteista, mutta ei sitä silti pysty ihan vakavasti ottamaan.</div>
Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-16372991129643806782015-03-01T20:43:00.001+02:002015-03-01T20:43:38.177+02:00Kirsi Tuominen: Kaikki kompostoinnista<div style="text-align: justify;">
Ohuehkoon (alle sata sivua) kirjaan on kerätty perustietoa kompostoinnista. Kirjan nimi on hiukan harhaanjohtava, koska kirjassa ei oikeasti käsitellä kaikkea mahdollista kompostointiin liittyvää - esimerkiksi sisäkompostorit sivuutetaan maininnalla ja matokompostoreistakin kerrotaan aika vähän. Kirjan painopiste onkin tavallisissa ulkokomposteissa ja -kompostoreissa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
En ole itse koskaan hoitanut kompostia, joten en osaa sanoa, pitävätkö kirjan ohjeet paikkansa. Tuominen kyllä kertoo useita eri tapoja rakentaa komposti sekä antaa ohjeita siltä varalta, ettei komposti toimikaan, joten kirja vaikuttaa ihan pätevältä. Huomio tosin kiinnittyy siihen, että kirjassa on jonkin verran toistoa ja että paikoin rakenne ei vaikuta oikein loogiselta (esimerkiksi aukeamalla 52 - 53 olevat kursivoinnit, listat ja keltaisella korostukset eivät oikein edistä tekstin ymmärtämistä).</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kirja vaikuttaa hyvältä perusteokselta kompostointia normaaleissa omakotitalo-olosuhteissa aloittavalle. Sisäkompostoreista ja muista erikoisemmista ratkaisuista lukijan sen sijaan täytyy hakea tietoa muualta.</div>
Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-506666208482740782015-02-28T13:51:00.000+02:002015-02-28T13:51:00.393+02:00Jessica Fellowes: The world of Downton Abbey<div style="text-align: justify;">
Suositun televisiosarjan tekemistä, sarjan taustoja ja aikakauden historiaa käsittelevä komeahko kuvateos on positiivinen yllätys. Kirjassa käsitellään sujuvasti sekä englantilaisen yläluokan elämää 1900-luvun alussa että itse sarjaa ja sen henkilöitä. Erityisen hyvänä ratkaisuna pidän oikeiden aikakautena eläneiden ihmisten siteeraamista sarjan fiktiivisten henkilöiden rinnalla.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kirjan huonona puolena voi mainita, että sen ilmestyessä Downton Abbeysta oli esitetty vain kaksi tuotantokautta, joten monet henkilöiden luonnehdinnat jäävät kirjassa keskeneräisiksi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Vaikka kirja ei käsittelekään myöhempiä tuotantokausia, suosittelen sitä erittäin lämpimästi Downton Abbey -sarjan faneille.</div>
Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-50300005023396681212015-02-27T13:40:00.002+02:002015-02-27T13:40:58.440+02:003 etsivää ja kuolemankaivos<div style="text-align: justify;">
Puoliso on lapsena lukenut 3 etsivää -kirjoja. Minä taas en, koska en jotenkin kokenut tajuavani niitä. Oli aika tarttua haasteeseen ja tutustua teokseen nimeltään <i>3 etsivää ja kuolemankaivos</i>, ainoaan sarjan kirjaan, joka on säästynyt taloutemme taannoiselta 3 etsivää -kirjaroviolta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Aloittakaamme perusasioista: kuka kirjan on kirjoittanut ja milloin? Kannessa komeilee Alfred Hitchcockin nimi, mutta perimätieto kertoo, ettei kuuluisa elokuvaohjaaja suinkaan ole kirjoittanut näitä kirjoja. Itse kirjasta ei löydy tekijän nimeä tai painovuotta, mutta kirjastotietokannan mukaan kyseessä olisi ollut henkilö nimeltään M. V. Carey ja suomenkielisen painoksen painovuosi olisi 1977.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kirjan alussa ei turhaan tuhlata aikaa tapahtumapaikan ja -ajan tai henkilöiden yksityiskohtaiseen esittelyyn. Kaliforniassa ollaan, ja päähenkilöt ovat "poikia" - minkä ikäisiä, sitä ei kirjan lukeneenakaan pysty tarkkaan sanomaan. Jonkinlaisista esiteineistä lienee kyse. Yhdellä on työ kirjastossa (siihen aikaan alan työpaikkoja ilmeisesti oli paremmin saatavilla), mutta koko revohka lähtee joulukuusifarmille töihin, kun tilaisuus siihen tarjoutuu. Poikien vanhempia ei paljon tunnu kiinnostavan, missä nämä luuhaavat.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Farmilla ja sen ympäristössä tapahtuu mystisiä asioita, joita pojat ryhtyvät selvittämään tyttöpuolisen kaverin yllyttäminä kuin Viisikoissa ikään. Tapahtumissa ei ilmene turhaa realismia, vaan välillä tunnutaan liikkuvan suorastaan pikkupoikain voimafantasioiden maastossa. Tai mene ja tiedä, ehkäpä 1970-luvun Kaliforniassa meno oli hiukan erilaista kuin kotoisessa nyky-Suomessamme.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Itse juoni on niin älytön, etten referoi sitä tähän. Suomennos on melko kömpelö, ja kirjassa on normaalia huomattavasti enemmän kirjoitusvirheitä. Lasten seikkailukirjallisuus voi tietenkin olla tasokastakin, mutta tämä kirja nyt ei ole esimerkki sellaisesta. Valitettavasti joudun toteamaan, että 3 etsivää -kirjoja koskevat mielipiteeni eivät tämän lukukokemuksen perusteella muutu positiivisemmiksi, vaikka ikää onkin tullut lisää.</div>
Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-45841914315374638872015-01-22T18:58:00.000+02:002015-01-22T18:58:06.208+02:00Havia, Lappalainen ja Rinta-Loppi: Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä<div style="text-align: justify;">
<i>Erilainen ote omaan talouteen</i> on talousopas, jossa käsitellään säästämistä ja sijoittamista. Kirjan alkupuolella käydään läpi säästämisen ja tuhlaamisen psykologiaa ja niitä henkisiä esteitä, jotka estävät säästämisen ja varallisuuden kartuttamisen. Loppuosassa käsitellään säästettyjen varojen sijoittamista ja erilaisia sijoitustuotteita.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kirjoittajien käymä pohdinta tuhlailevasta elämäntavasta ja erilaisten hankintojen tarpeellisuudesta on ajatuksia herättävää ja varmasti monelle hyödyllistä. Sen sijaan "kaikille sopivasta" sijoitusosuudesta en rehellisesti sanottuna ymmärtänyt juuri mitään. Vaikka kirjoittajat markkinoivatkin sijoittamissysteemiään kenelle tahansa sukankuluttajalle sopivana, se selvästikin soveltuu vain henkilöille, joilla on jo etukäteen jonkinlainen käsitys sijoittamisesta. Helppona ja hyvänä markkinoitu systeemi toki kuulostaa houkuttelevalta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kirja on hivenen epätasaisesti kirjoitettu, ja siinä on melko paljon toistoa. Lisäksi Tuomas Enbusken esipuhe toimii kaltaiseni hieman vasemmalle kallellaan olevan henkilön kannalta kaikkea muuta kuin hyvänä mainoksena Thatcher-ihailuineen ja "uusliberalismista neoliberalismiin" -heittoineen. Löytyypä kirjasta joitain kerrassaan hämäriä lausekukkasiakin, kuten sivun 214 miellyttävän monitulkintainen "Hyvät tarinat vetävät sijoittajia sopuleiden tapaan puoleensa". Puutteena pidän myös sijoittamisen eettisyyden pohdinnan puuttumista - kirjoittajien tavoitteena on pelkkä rahanteko (kirjoittajat toki pohtivat esimerkiksi luonnonvarojen riittämistä alun kulutuskritiikkiosuudessaan).</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Vaikka kirja mielestäni lupaa otsikossaan liikoja, suosittelen kuitenkin sen alkuosaa kaikille länsimaisessa kulttuurissa eläville terveellisenä muistutuksena siitä, ettei rahojaan ole pakko tuhlata turhuuksiin, ja että säästäminen on yleensä järkevämpi vaihtoehto kuin velkaantuminen.</div>
Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-48830174296368837972015-01-03T20:45:00.000+02:002015-01-03T20:45:21.444+02:00Cassandra Clare: City of Bones<div style="text-align: justify;">
Podin joulun alla vakavaa hömppäfantasian puutosta, johon joululahjaksi saatu seksikkäitä demoninmetsästäjiä lupaileva moniosaisen sarjan avausteos vaikutti kelvolliselta lääkkeeltä. Hotkaisinkin paksuhkon kirjan muutamassa päivässä. Vaikka lukukokemus olikin viihdyttävä ja mukaansatempaava, se oli myös hiukan outo: kirja nimittäin on aidosti ja oikeasti aika huonosti kirjoitettu. Siis siihen malliin huonosti, mitä valmiissa painetussa kirjassa ei yleensä näe. Yritän seuraavassa analysoida teoksen eri tasoja ja sitä, mikä kirjasta mielestäni tekee niin erinomaisen surkean.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<ul style="text-align: justify;">
<li>Juoni. Kirjan juoni perustuu monenlaisiin salaisuuksiin, hämäyksiin ja valheisiin, joten siitä ei voi kertoa juuri mitään yksityiskohtia spoilaamatta. Juonesta kuitenkin voi sanoa, että se on paitsi tarpeettoman monimutkainen, myös melko kliseinen. Oli pettymys, että yksi keskeisimmistä paljastuksista perustuu samanlaiseen juonikuvioon, joka löytyy erittäin tunnetusta, jopa ikonisesta klassisesta nuorten seikkailuelokuvasta. Lisäksi juonessa on paljon aukkoja ja jatkuvuusvirheitä: hämmentävimpänä jää mieleen keskustelu, jonka nuoret käyvät Dorothean kanssa sivuilla 317 - 318, ja jossa Dorothean kommentit Claryn äidistä vaikuttavat siltä kuin kirjailija olisi muuttanut kohtausta jälkeenpäin ja unohtanut muuttaa osan dialogista.</li>
<li>Kieli. Vaikka kirjan kieltä onkin kehuttu, se on mielestäni aika yksinkertaista, välillä jopa hiukan palikkaa. Kirjoittaja käytää samoja sanoja aina uudestaan ja uudestaan (esimerkiksi "tousled" ja "spire"). Kielestä tulee mieleen kaksi viime aikojen bestselleriä, <i>Nälkäpeli</i> ja <i>50 Shades of Gray</i>.</li>
<li>Kielioppivirheet. Sivulla 203 mainitaan "nox invictus" (po. "nox invicta") ja sivulla 239 "du mort" (po. "de la mort"). Ilmeisesti kirjailija ei ole ollut tietoinen ilmiöstä nimeltään kieliopillinen suku, mutta luulisi kustannustoimittajan tarkistaneen nämä.</li>
<li>Vaikutteet. Kirjassa on kohtia, jotka muistuttavat hiukan liikaa esimerkiksi Harry Potteria. Erityisesti "Circlen" varhaisvaiheiden suhtetuminen Harryn ja kavereiden vanhempien ikäluokkaan sekä Dorothean viimeinen esiintyminen tuovat erittäin elävästi mieleen Rowlingin sarjan. </li>
<li>Taistelukohtaukset. Kirjassa on runsaasti melko verisiäkin taistelukohtauksia, jotka eivät toimi oikein mitenkään. En osaa analysoida tarkemmin, miksi eivät. Tyyli on ehkä liian romanttinen tällaiselle todella räkäisten taistelukohtausten ystävälle.</li>
<li>Henkilöt. Tämä nyt ei oikeastaan ole varsinainen vika - toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Kuitenkaan kirjan alaikäiset päähenkilöt eivät tarjoa keski-ikäisehkölle lukijalle oikein samastumisen kohdetta, ja heidän fyysisten sulojensa antaumuksellinen kuvailu saa aikaan lähinnä vaivautuneen olon. Nuoremmalle lukijalle se sen sijaan saattaisi avautua miellyttävälläkin tavalla kiihdyttävänä.</li>
</ul>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Entäs oliko kirjassa jotain hyvää? Kirja on mielestäni riittävän menevä ja viihdyttävä. Lisäksi kirjassa on ratkaistu harvinaisen tyylikkäällä ja jopa monitasoisella tavalla genrelle tyypillinen ongelma, eli kysymys siitä, miksi teini-ikäiset päähenkilöt seikkailevat yksinään aikuisten auttamatta. Claren ratkaisu on kerta kaikkiaan hieno ja tyydyttävä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kenelle kirjaa voisi sitten suositella? Kenties nuorehkolle henkilölle, joka ei ole turhan tarkka yksityiskohtien suhteen ja joka kaipaa hieman harlekiinihtavaa fantasiaviihdykettä.</div>
Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-21074474195060713142014-12-13T10:35:00.000+02:002014-12-13T10:35:00.295+02:00Mainoslauseita<div style="text-align: justify;">
Kaupungilla liikkuessa tulee nähneeksi eri yritysten mainoslauseita. Kas tässä muutama, joita en pidä oikein onnistuneina:</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
"Löytämisen iloa ja rakastettuja brändejä" (Iittala)</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mitä kumman brändejä? Luulisin, että useimmat kuppikauppaan menijät haluavat ostaa sieltä tietyn tuotteen, esimerkiksi kupin, eikä mitään brändiä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
"Ennaltaehkäistä ja suojata" (Raksystems Anticimex)</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Verbin perusmuodon käyttäminen suomenkielisessä mainoslauseessa tuntuu kömpelöltä. Mieleen tulee, että on yritetty hieman epäonnistuneesti viitata Los Angelesin poliisin kuuluisaan mottoon "To protect and to serve".</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
"Dedicated to People Flow™" (Kone)</div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
Että mihinkä te olittekaan sitotuneet? Johonkin omaan tavaramerkkiinne? Täytyy mennä firman <a href="http://www.kone.com/en/company/in-brief/people-flow/" target="_blank">nettisivuille</a> asti ymmärtääkseen, mistä oikein on kysymys.</div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
Mikä sitten mielestäni on hyvä mainoslause? Ensimmäisenä tulee mieleen Pandan "Omintakeinen makeinen". Vaikka Pandan makeisissa ei mitään erityisen omintakeista olekaan, mainoslause rimmaa hauskasti.</div>
Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-86554060760872517862014-12-12T09:26:00.003+02:002014-12-12T09:26:59.313+02:00Maakuntien ykkönen - Varsinais-Suomi<div style="text-align: justify;">
<i>Maakuntien ykkönen</i> on Varsinais-Suomen liiton julkaisema Varsinais-Suomen polulaarihistoria, joka kattaa ajanjakson vuodesta 1100 vuoteen 2012. Teos on jaettu viiteen lukuun, joista ensimmäinen käsittelee keskiaikaa, kaksi seuraavaa Ruotsin vallan aikaa uudella ajalla, neljäs autonomian aikaa ja viimeinen ja pisin luku itsenäisyyden aikaa. Vaikka teoksen aiheena on koko Varsinais-Suomi, painopiste on enimmäkseen Turun historiassa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Itse pidin eniten Anu Lahtisen, Kirsi Vainio-Korhosen ja Rauno Lahtisen kirjoittamista luvuista. Anu Lahtinen kirjoittaa vanhimmista ajoista erittäin hyvällä suomen kielellä, selkeydellä ja paikoin huumorillakin. Tällainen lukijaystävällisyys on historiankirjoituksessa harvinainen ansio. Vainio-Korhosen kirjoittamassa luvussa vaikutuksen tekevät kirjoittajan tiedot varhaisista turkulaisista naisammattilaisista. Rauno Lahtisen nykyaikaa kuvaava luku taas summaa mielestäni erinomaisesti lähihistorian tärkeitä käänteitä ja toimii hyvänä muistilistana varsinkin Turun viime vuosikymmenten tapahtumista.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kun kirjassa on viisi kirjoittajaa, mukaan mahtuu helposti myös ristiriitaisuuksia. Tällaisena voi mainita esimerkiksi sen, että Veikko Laakson mukaan suomalainen kätilökoulutus aloitettiin Turkuun vuonna 1816 perustetun synnytyslaitoksen yhteydessä (s. 107) kun taas Kirsi Vainio-Korhosen mukaan Karin Grelsintytär suoritti kätilötutkintonsa vuonna 1711 Turun akatemian lääketieteen professorille (s. 69). Myös kuvateksteissä on ristiriitaisuuksia: esimerkiksi sivulla 32 Kustaa II Aadolfin kruunajaisvuodeksi sanotaan 1611, kun kuninkaan muotokuvassa kuitenkin lukee 1617. Muotokuvan vuosiluku varmaankin on yksinkertaisesti väärin, mutta ristiriita on kuitenkin hämmentävä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Pienten ristiriitojen lisäksi pidän teoksen puutteena myös - hieman yllättäen - sotahistorian vähäistä osuutta. Vaikka teoksen näkökulma onkin kulttuurihistoriallinen, olisin kaivannut esimerkiksi Suomen sodalle hieman laajempaa käsittelyä kuin pelkän ylimalkaisen maininnan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Muutamista pienistä vioista huolimatta <i>Maakuntien ykkönen </i>on kuitenkin mielestäni erinomainen summaus Varsinais-Suomessa viimeisen tuhannen vuoden aikana tapahtuneesta, ja sellaisena suosittelen sitä lämpimästi kaikille varsinaissuomalaisille ja Varsinais-Suomesta kiinnostuneille.</div>
Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-51478527978957456992014-11-08T22:31:00.000+02:002014-11-08T22:31:34.796+02:00Samuel Rogers: Don't look behind you<div style="text-align: justify;">
Tämä vuonna 1944 julkaistu jännäri on niitä, joita ostan pelkän kansikuvan perusteella. Kuvassa kaikkia fysiikan lakeja ja tekstiiliteknologian mahdollisuuksia uhmaavaan pukuun sonnustautunut nainen säikkyy miehen varjoa takanaan. Kaiken kruunaa kannesta löytyvä kuvaus "A madman sets a death trap for a frightened girl".</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiKM_pK073terjXoii64oI0jPoTyX13lYLedpMprFDvGlqs0fFFFhRQ-GfMshd1uqZIKROXV1d0t0rZjoNnMQJa2fBlYRA-E1x85wAZL0RfMEtc1fRduhCPUbXxtkJxrCdVJ5cElUGN5Tg/s1600/dontlook.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiKM_pK073terjXoii64oI0jPoTyX13lYLedpMprFDvGlqs0fFFFhRQ-GfMshd1uqZIKROXV1d0t0rZjoNnMQJa2fBlYRA-E1x85wAZL0RfMEtc1fRduhCPUbXxtkJxrCdVJ5cElUGN5Tg/s1600/dontlook.jpg" height="320" width="217" /></a></div>
<div style="text-align: justify;">
Takakansiteksti spoilaa mitä hupaisimmalla tavalla kirjan juonen, jonka todellakin voi tiivistää etukannen yhteen lauseeseen. Hullu jahtaa tyttöä, joka ei osaa tilanteessa tehdä muuta kuin itkeä, kirkua ja voivotella. Lisäksi soppaan on sotkettu epämääräistä psykologisointia. Vaikka lopussa tuleekin eräänlainen yllätys, se on kerrottu niin kömpelösti ja takakansi paljastaa siitä niin paljon, että tuskinpa kukaan sitä todella yllättyy.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Suosittelen - jälleen kerran - henkilöille, joilla on aivan erityisiä mieltymyksiä.</div>
Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6951028390256020803.post-41682576015056834362014-10-18T15:14:00.000+03:002014-10-18T15:14:32.067+03:00Aikakauslehtiä: Huili ja Ekoelo<div style="text-align: justify;">
Kaveri hämmentyi taannoin kahden kestävään elämäntapaan liittyvän aikakauslehden, <i>Huilin</i> ja <i>Ekoelon</i>, äärellä. Päätin tutustua aiheeseen ekologinen aikakauslehti, ja otin kummastakin pari numeroa lähempään tarkasteluun.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ensimmäisenä huomio kiinnittyy tietenkin ulkoasuun. <i>Huilin</i> graafinen ilme on trendikäs ja hiukan nostalginen. Väripaletti tuntuu viittaavan hillitysti 50-lukuun, ja visuaalisessa ilmeessä on selvästi haettu linjakkuutta ja tyylikkyyttä. Tarkemmin katsoen taitto on kuitenkin hiukan liiankin väljä ja fontti infolaatikoissa pieni. Lisäksi numeron 3/2014 sivulla 13 on suorastaan ennenkuulumaton virhe: palveluhakemisto on lätkäisty suoraan viereisen jutun ingressin päälle, niin että se osittain peittyy.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<i>Ekoelon</i> graafinen ilme on selvästi vähemmän kunnianhimoinen ja tuo mieleen sellaiset perinteiset julkaisut kuin <i>Seuran</i>, <i>Apu</i>-lehden ja <i>Seiskan</i>. Värejä ja fontteja on runsaasti, jopa sekavuuteen asti, mutta teksti on kuitenkin helposti luettavissa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Sisällöllisesti molemmat lehdet ovat todellakin hiukan hämmentäviä. Juttujen aiheet kuuluvat pääasiassa kolmeen ryhmään:</div>
<ul style="text-align: justify;">
<li>Asiallinen ekoasia, esimerkiksi <i>Ekoelon </i>energiantuotantojutut</li>
<li>Ei ehkä niin ekologiset kierrätys-, ekotuote- ja lifestylejutut, esimerkiksi <i>Ekoelon</i> auton pesu lähdevedellä -juttu ja <i>Huilin </i>kahvilanperustamisjuttu</li>
<li>Hörhöilyjutut, kuten <i>Huilin</i> enkelijuttu ja <i>Ekoelon</i> puuhengitysjuttu</li>
</ul>
<div style="text-align: justify;">
Molempien lehtien jutuista osa on täysin asiallisia ja ammattitaitoisesti tehtyjä, mutta osa melko harrastelijamaisia. Osa jutuista on myös jopa tarpeettoman pitkiä ja monisanaisia aivan kuin lehteen olisi tarvittu täytettä. Nostan harrastelijamaisuudesta esimerkiksi <i>Huilin</i> 3/2014 s. 42 <i>Romusta aarteeksi</i> -jutun, jossa kaksi kokematonta korjaajaa kunnostaa huonekaluja. Aiheesta olisi mielestäni saanut skarpimmankin jutun. Lisäksi <i>Huili</i> vaikuttaa mielestäni aika Helsinki-keskeiseltä, ja näin turkulaisena tuntuu oudolta, että kaupunkisienestyksestä kertovassa jutussa (3/2014, s. 29 - 32) Helsinki ja Tampere kylläkin on kirjoitettu asiallisesti, mutta Turun paikalla lukee "Turkunen". Epäilemättä vitsikästä, mutta tuskin tehokas keino saada lukijoita lounaisesta Suomesta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Myös molempien lehtien näkemys ekologisuudesta vaikuttaa mielestäni tarpeettoman laajalta. Ekologisuudeksi tuntuu näissä julkaisuissa kelpaavan esimerkiksi mikä tahansa kierrätys, siis turhienkin tavaroiden rakentelu kierrätetyistä aineksista. Voi myös kysyä, onko paperilehden julkaiseminen ylipäätään ekologista.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kaikesta huolimatta lehdissä oli mielestäni paljon myös antoisaa sisältöä, ja sain monia hyviä vinkkejä (esimerkiksi tulin tietoiseksi hernerouheesta ja sain hyödyllistä tietoa uusiutuvista energianlähteistä sekä pellettitakoista). Pienellä skarppaamisella lehdistä saisi paljon paremmat ja kohdeyleisöä paremmin palvelevat.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lähiluennassa olivat <i>Huili</i> 2/2014 ja 3/2014 sekä <i>Ekoelo</i> 3/2013 (sekä toinen numero, jonka tarkistan myöhemmin) </div>
Pussinäätähttp://www.blogger.com/profile/00777108828201686986noreply@blogger.com0