maanantai 25. kesäkuuta 2012

Mark Millar & Bryan Hitch: Ylivertaiset

Supersankarisarjakuvien erilaiset uudelleentulkinnat ja -käynnistykset ovat olleet muotia jo pitkään. Ylivertaiset-sarjakuvassa uudistus kohdistuu Marvel-kustantamon 60-luvulla aloittamaan Kostajat-supersankarijoukkoon. Ylivertaisiin kuuluvat muun muassa Thor, Rautamies, Ampiainen ja Kapteeni Amerikka.

Uudelleentulkintojen ongelma omasta näkökulmastani on se, että olen harvemmin lukenut niitä alkuperäissarjakuvia, joihin uudet tulkinnat perustuvat. Osa Ylivertaisten hahmoista toki on tuttuja – jos ei muuten, niin elokuvista – mutta koko sakki yhdessä vaikuttaa hieman hölmöltä. Mitä pohjoismainen ukkosenjumala tekee yhdessä toisen maailmansodan aikaisen supersotilaan kanssa? Eivätkö kutistuminen ja kasvaminen ole vähän pöljiä supervoimia? Miksi se yksi nainen hilluu jatkuvasti alasti? Vanhalle Kostajien fanille nämä tuskin ovat ongelmia, minulle sen sijaan kyllä.

Myös sarjakuvassa esitelty teknologia ihmehaarniskoineen, pommeineen ja – pidätelkää hengitystänne – lentävine lentotukialuksineen vaikuttaa, no, siltä kuin se olisi keksitty 60-luvulla. Ideoiden päivittäminen nykyaikaan ei ole oikein onnistunut, eikä lopputulos ole nykyaikainen eikä retro.

Sarjakuvassa on toki hyviäkin puolia. Hulk on virkistävän äärimmäinen, ja tapa hankkiutua eroon muodonmuuttaja-pääpahiksesta suorastaan mielikuvituksellinen. Myös Thor on hahmona kiinnostava.

Sarjakuvan kohderyhmää varmaankin ovat ne ihmiset, jotka ovat lukeneet Kostajia lapsena ja sittemmin kasvaneet aikuisiksi. Lapsille sarjakuva on aivan liian väkivaltainen, ja muille aikuisille juoni on liian päätön. Mikäli satut olemaan Kostajat-sarjakuvan vanha ystävä, voinen suositella Ylivertaisia – muiden ei ehkä kannata vaivautua muuten kuin kansatieteellisestä mielenkiinnosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti