Pyysin perheenjäsentä tuomaan kevyttä kesälukemista, esimerkiksi dekkareita. Tuotu kirja osoittautuikin varsin kevyeksi, peräti harlekiinijännäriksi. No, lukeehan niitäkin kerran viidessätoista vuodessa, tuumasin, ja ryhdyin puuhaan.
Ensimmäinen haaste oli vauva, joka hyökkäsi teoksen kimppuun ja möyhensi sitä kiihkeästi. Kun perillinen oli irrotettu kirjallisuudesta, totesin kirjan yllättävän siedettäväksi. Se ei herättänyt samanlaista epätoivoa ja suoranaista tuhoamisvimmaa kuin aiemmin lukemani harlekiinikirjat. Sisältö on jokseenkin päätön, mutta kirjassa on nykyaikaisia elementtejä, kuten yksinhuoltajia ja tietokoneita, mistä plussaa. Teoksen kirjallinen taso on kyllä äärettömän alhainen, ja kielellisesti se on lähinnä selkokieltä. Romantiikkaa kirjassa on varsin vähän, ja erittäin poikkeuksellisesti päähenkilön sekä hänen miesystävänsä suhteessa ei ole minkäänlaista komplisoitumista. Muutenkin kirjan jännitteet ovat aivan olemattomia, ja toimintakohtaukset lähinnä naurettavia.
En oikein tiedä, kenelle kirjaa voisi suositella. Yleensähän harlekiineja kai lukevat naiset, jotka kaipaavat romantiikkaa elämäänsä, mutta kun ei kirjassa sitäkään ole. Ehkä kohderyhmänä ovat juurikin imettävät äidit, jotka joutuvat aikaa kuluttaakseen lukemaan roskaa, jota kukaan ei jää kaipaamaan, jos vauva sen silppuaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti